Kokko (Kalevala)

Tulinen kokko-lintu Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-maalauksessa Lemminkäinen tulijoella (v. 1920).

Kokko tai vaakalintu on jättiläismäinen kotka kalevalaisessa runoudessa.

Kokko on luultavasti sukua yleismaailmalliselle ukkoslintu-hengelle, joka tunnetaan Euroopasta aina Amerikan alkuperäisasukkaille asti. Kokko on toisinaan tarusankarien ystävä, toisinaan taas vihollinen. Joskus sen tehtävä on vartioida.

Kokko kuvataan joskus rautaiseksi, joskus tuliseksi. Kokolla on jättimäiset kourat ja kynnet, ja se pystyy kantamaan ihmistä. Kokko iskee tulta auttaakseen Väinämöistä polttamaan kasken. Myös kokon sulkia käytetään tulen iskemiseen. Joissain tulen syntykertomuksissa tuli on isketty kokon sulilla. Kokon mittasuhteet kuvataan joskus valtaviksi: toinen siipi haroo taivasta kun toinen osuu meren luotoihin.

Kokkoja esiintyy aina kerrallaan yksi, mutta ainakin Kalevalassa on monta kokkoa. Eräs näistä pelastaa Väinämöisen merihädästä palkkioksi siitä, että kaskea kaataessaan Väinämöinen jätti koivun linnuille istumapuuksi. Ilmarinen ja Louhi tekevät omat kokkonsa. Ilmarinen tekee metallisen kokon, joka pyydystää suomuhauen. Louhi taas muuttuu itse kokoksi rakentamalla siivet ja pyrstön laivan osista ja ottamalla viikatteet kynsiksi.

Kalevala Korulla on Kokko-aiheisia koruja.

Vaakalintu-nimitys

Yhdyssanassa vaakalintu esiintyvä sana vaaka tulee mahdollisesti sanasta vaa’as, joka tarkoittaa myyttistä tulta, aaltoa ja kipua. Toinen mahdollisuus on vuokko, saamelaisten kertomusten tietäjän apulintu.

Lähteet

• Martikainen, Mira ym.: Veenkoirasta vaakalintuun: Kalevalan eläimiä. Kuhmo: Juminkeko, 2022. ISBN 978-952-7277-19-5