Jano
_-_Thirst_(1886).jpg)
Jano on tuntemus, joka ilmaisee elimistön tarvitsevan nestettä.[1]
Jano syntyy, kun elimistön vesipitoisuudet laskevat, suolapitoisuus kasvaa ja veren tilavuus pienenee. Nämä muutokset havaitaan sydän- ja verisuonijärjestelmän painereseptoreissa sekä aivojen hypotalamuksen suolapitoisuusherkissä soluissa. Sen seurauksena aivolisäke vapauttaa antidiureettista hormonia (ADH), joka saa munuaiset estämään veden kulkua ja tuottamaan vähemmän virtsaa. Munuaiset erittävät vereen reniini-entsyymiä, ja reaktiosarjan jälkeen muodostuu angiotensiini II -hormonia. Sen havaitsee aivokaaren alainen elin, joka on yhteydessä hypotalamukseen. Janon tunne syntyy, kun hypotalamus aktivoi enemmän ADH:tä tuottavia soluja. Jano saa eliön juomaan, mikä palauttaa nestetasapainon.[2]
Jos ihminen ei juo, vaikka janottaa, seurauksena on kuivuminen ja huono olo, heikotus tai ummetus. Ilman janoa juominen taas johtaa nesteen poistumiseen nopeasti elimistöstä ja vaaraan, että elimistön neste- ja suolatasapaino häiriintyy tai aiheutuu vesipöhö.[3]
Janontunne heikkenee ihmisen vanhetessa, sillä aivot eivät enää käske juomaan riittävän usein. Lääkkeet voivat aiheuttaa suun kuivumista, jota voi lievittää muutenkin kuin juomalla.[3] Lisääntynyt jano on yksi diabeteksen oireista.[4]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ jano. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ Carter, Rita; Aldridge, Susan; Page, Martyn; Parker, Steve: Aivot: Kuvitettu opas aivojen rakenteeseen, toimintaan ja häiriöihin, s. 113. Readme.fi, 2016 (alkuteos The Brain Book, 2009). ISBN 978-952-321-166-7
- ↑ a b Essi Kähkönen: Älä tankkaa vettä koko ajan Hyvä terveys. 23.5.2012. Viitattu 10.3.2016.
- ↑ Pertti Mustajoki: Diabetes (sokeritauti) Duodecim Terveyskirjasto. 13.5.2015. Viitattu 10.3.2016.