Australian liberaalipuolue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Australian liberaalipuolue
Liberal Party of Australia

Perustettu 16. lokakuuta 1944[1]
Puheenjohtaja Peter Dutton
Ideologia liberalismi, konservatismi[2][3][4]
Poliittinen kirjo keskusta-oikeisto[5][2]
Edustajainhuone
60 / 150
Senaatti
31 / 76
Kansainväliset jäsenyydet International Democrat Union
Nuorisojärjestö Young Liberals
Kotisivu www.liberal.org.au

Australian liberaalipuolue (Lib, engl. Liberal Party of Australia) on australialainen oikeistopuolue, joka perustettiin vuonna 1945 korvaamaan United Australia Party. Ideologisesti puolueen on nähty edustavan konservatismia, liberaalikonservatismia ja talousliberalismia. Kansainvälisesti Liberaalipuolue on International Democrat Unionin jäsen.

Puolueen perustaja oli Robert Menzies, joka oli pää­ministerinä vuosina 1939–1941 United Australia Partyn edustajana ja uudelleen vuosina 1949–1966. Liberaalipuolue perustettiin 1945 useiden konservatiivipuolueiden yhteenliittymänä vastustamaan hallitsevaa Australian työväenpuoluetta. Liberaalipuolue on perinteisesti tehnyt yhteistyötä sekä muodostanut porvarihallituksen Australian kansallispuolueen kanssa 1940-luvulta eteenpäin. [6][7][8][9][10][11]Menzies oli pääministerinä ennätykselliset 23 vuotta. Antikommunismi ja sosialismin vastustus oli puolueen perusperiaatteita 1950- ja 1960-luvuilla, ja Menzies yritti jopa kieltää paikallisen kommunistipuolueen 1951. Menzies oli myös vannoutunut monarkisti, jonka mielestä Australian piti pysyä monarkiana ja Britannian monarkin alaisena. Liberaalipuolue on myös perinteisesti pitänyt tärkeänä vahvaa suhdetta Yhdysvaltoihin.

1980-luvulta liberaalipuolue sai vaikutteita "uusoikeiston" thatcherilaisesta uusliberaalista talouspolitiikasta. Liberaalipuolue oli oppositiossa vuodesta 1983 ja hallitusvastuussa vuodesta 1996, jolloin puolueen johtajana ja pääministerinä oli John Howard. Hallituksessa oli mukana myös Australian kansallispuolue.

Marraskuun 2007 vaalitappion jälkeen, jossa Howard menetti parlamenttipaikkansa, hän ja varajohtaja Peter Costello erosivat puolueen johtotehtävistä. Johtajaksi valittiin syyskuussa 2008 Malcolm Turnbull ja joulukuussa 2009 Tony Abbott. Vuoden 2013 parlamenttivaaleissa liberaalipuolue sai liittolaisensa kansallispuolueen kanssa merkittävän vaalivoiton ja Abbottista tuli pääministeri. Hallituskoalitio voitti myös heinäkuun 2016 vaalit.[12]

Puheenjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[1]

  1. a b Our History liberal.org.au. Australian liberaalipuolue. Viitattu 11.5.2019. (englanniksi)
  2. a b Kansainvälisen keskusta-oikeistolaisen allianssin jäsenet idu.org. Viitattu 12.6.2020.
  3. Massola, James: Who's who in the Liberals' left, right and centre factions? March 21, 2021. Fairfax Media. Arkistoitu 22 March 2021. Viitattu 1 February 2022.
  4. Massola, James: How Morrison's shattering defeat gave Dutton a seismic shift in factional power smh.com.au. 8 April 2023. Arkistoitu 10 April 2023. Viitattu 4 December 2023.
  5. Knott, Matthew: The battle for the soul of the Liberal Party The Sydney Morning Herald. 25.8.2018. Viitattu 11.5.2019. (englanniksi)
  6. Political Parties results.aec.gov.au. 11 August 2008. Viitattu 22 June 2022. (englanti)
  7. Why are voters abandoning the Liberal Party? What does liberalism stand for today? abc.net.au. 9 April 2023. ”The Liberal-National Coalition (LNP) looks increasingly on the nose with the electorate” Viitattu 10 May 2023. (englanti)
  8. How the Coalition vote is 'trending poor' afr.com. 28 May 2022. Viitattu 21 June 2022. (englanti)
  9. 'The LNP are feeling threatened': the growing ambition of independents challenging Coalition MPs theguardian.com. 12 March 2022. Viitattu 21 June 2022. (englanti)
  10. LNP comfortably retains Queensland seat of Callide in by-election. ABC News, 18.6.2022. Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  11. Crockford, Toby: Queensland's youngest MP elected after LNP claims Callide byelection smh.com.au. 19.6.2022. Viitattu 21.6.2022. (englanti)
  12. Karttunen, Kirsti: Australian vaalivoittaja on selvillä – kahdeksan päivää äänestyksen alkamisen jälkeen Yle Uutiset. 10.7.2016. Viitattu 21.10.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]