Yön sylissä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yön sylissä
Hemåt i natten
Elokuvan juliste, Erkki Ruuhinen ja Ilmari Kostiainen 1977.
Elokuvan juliste, Erkki Ruuhinen ja Ilmari Kostiainen 1977.
Ohjaaja Jon Lindström
Käsikirjoittaja Jon Lindström
Perustuu Lindströmin novelliin ”Harri”[1]
Tuottaja Jörn Donner
Säveltäjä Heikki Valpola
Kuvaaja Bille August
Leikkaaja Irma Taina
Pääosat Kjell Bergqvist ym.
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ruotsi
Tuotantoyhtiö Svenska Filminstitutet
AB Europa Film
Stockholm Film AB
Ensi-ilta 1977
Kesto 92 min
Alkuperäiskieli ruotsi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Yön sylissä (Hemåt i natten) on suomalais-ruotsalainen elokuva vuodelta 1977. Sen on käsikirjoittanut ja ohjannut suomenruotsalainen Jon Lindström oman novellinsa ”Harri” pohjalta. Elokuva oli vuonna 1948 syntyneen Lindströmin ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaustyö, ja sen rooleissa nähdään muiden muassa Lars Hjelt, Gunvor Sandkvist, Stellan Skarsgård ja Gunnel Fred.[2][1]

Elokuva kuvattiin värifilmille heinäkuussa 1976 Hangossa, ruotsinlaivalla, eri puolilla Tukholmaa sekä Nackassa ja Tukholman saaristossa. Elokuvan tuotti Jörn Donner ja kuvasi tanskalainen, sittemmin ohjaajana maailmankuuluksi tullut Bille August.

Suomalainen Harri on työttömyytensä takia hakeutunut Ruotsiin, jossa työskentelee hitsaajana tukholmalaisella laivatelakalla. Unelmat eivät kuitenkaan ole toteutuneet, ja miehen avioliitto ruotsalaisnaisen kanssa on hajoamaisillaan. Kun muuan ryyppykaveri vihjailee Harrin vaimon uskottomuudesta, Harri iskee häntä puukolla ja lähtee sitten pakomatkalle takaisin Suomeen. Hän ei tiedä jäikö puukotettu henkiin vai ei ja on Suomessa koko ajan varpaillaan poliisien varalta. Hän piilottelee kesämökissä, kun poliisiauto ajaa paikalle ja Harri pakenee polkupyörällä. Hän yrittää uida pois saarelta, mutta hukkuu matkalla.[2][1]

 Lars Hjelt  Harri Hakulinen, hitsaaja  
 Gunvor Sandkvist  Liisa Melin  
 Gunnel Fred  Cisse, Harrin vaimo  
 Rita Holst  Ritva Sjöberg, Harrin sisko  
 Stellan Skarsgård  Kurt Sjöberg, Ritvan mies  
 Rita Polster  Tarja Paasonen, nainen laivalla  
 Selma Impola  Selma, Harrin isoäiti  
 Juha Hyppönen  Rane Koskinen  
 Asko Sarkola  Stigu  
 Gustav Wiklund  Kurt ”Kurre” Yläranta  
 Laila Björkstam  Marja Nyström  
 Margit Lindeman  Sirkka, Harrin serkku  
 Marianne Wasastjerna  Inga-Britt Schultze  
 Carl-Axel Heiknert  Schultze, Inga-Brittin mies, kaupungininsinööri  
 Ian Broman  Jakob Melin, kaupunginjohtaja  
 Lennart Snickars  Artur Boman, telakkatyöläinen  
 Tor Wikström  Naa, kalastaja  
 Arto Rintamäki  pappi  
 Tarja-Tuulikki Tarsala  Gunilla, kaupunginarkkitehti  

Esitykset ja vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva sai ensi-iltansa Hangossa 29. tammikuuta 1977. Ruotsin ensi-ilta oli 21. helmikuuta ja Suomessa varsinainen elokuvateatterikierros alkoi 25. helmikuuta 1977 Turusta. Elokuvaa levitettiin Suomen teattereissa kolmena kopiona ja se jäi vuoden 1977 katsojatilaston häntäpäähän. Myöskään kriitikoissa Yön sylissä ei herättänyt suurta innostusta, vaan sitä pidettiin käsikirjoitukseltaan heikkona ja aiheen käsittelyltään ohuena. Erityisesti ruotsalaiskriitikot suhtautuivat kielteisesti ja totesivat muun muassa elokuvan vahvistavan ruotsalaisten käsityksiä suomalaisista väkivaltaisina alkoholinkäyttäjinä. Elokuvaa pidettiin kuitenkin lupaavana alkuna Lindströmin tulevalle uralle.[2][3]

YLE FST esitti elokuvan televisiossa 1990. Sitä ei ole julkaistu videotallenteena. Huhtikuussa 2018 Yön sylissä esitettiin Turun Suomalaisen elokuvan festivaalin ohjelmistossa, samoin kuin Lindströmin toinen varhaiselokuva Viimeinen kesä (1984).[4][5]

  1. a b c Talaskivi, Paula: Viikon elokuvia: Hankolaispoika lähti Ruotsiin töihin. Kaksikielinen kotimainen ensi-ilta. Helsingin Sanomat, 5.3.1977, s. 15.
  2. a b c Hemåt i natten, Svensk Filmdatabas.
  3. Yön sylissä Elonet., Lehdistöarvio.
  4. SEF 2018 ohjelmisto Suomalaisen elokuvan festivaali 2018 -sivusto. huhtikuu 2018. Varsinais-Suomen elokuvakeskus. Arkistoitu 13.4.2018. Viitattu 12.4.2018.
  5. Nummelin, Juri: Hemåt i natten / Yön sylissä Suomalaisen elokuvan festivaali 2018 -sivusto. huhtikuu 2018. Varsinais-Suomen elokuvakeskus. Arkistoitu 13.4.2018. Viitattu 12.4.2018.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Hemåt i natten