Tampereen Eteläinen seurakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tamperen Eteläinen seurakunta

tunnus

sijainti

Hervannan kirkko
Hervannan kirkko
Tunnustuskunta evankelis-luterilainen
Hiippakunta Tampereen hiippakunta
Rovastikunta Tampereen tuomiorovastikunta
Seurakuntayhtymä Tampereen seurakuntayhtymä
Pääkirkko Hervannan kirkko
Perustettu 2014
Jäsenmäärä 35 574[1] (2022)
– Osuus asukkaista 55,1 %[2]
Kirkollisvero 1,25 %
Kirkkoherra Kaija Karvala (vt.)
Sivusto

Tampereen Eteläinen seurakunta on yksi Tampereen seurakunnista. Seurakunta on perustettu vuonna 2014 ja siinä oli vuoden 2021 lopulla 35 597 jäsentä. Eteläisen seurakunnan alueella on kolme kirkkoa: Hervannan kirkko, Härmälän kirkko ja Viinikan kirkko, joista Hervannan kirkko on pääkirkko. Vt. kirkkoherrana toimii Kaija Karvala.[3] Tampereen Eteläinen seurakunta kuuluu Tampereen evankelis-luterilaiseen seurakuntayhtymään ja Tampereen tuomiorovastikuntaan.

Tampereen Eteläinen seurakunta perustettiin 7. tammikuuta 2014, kun Hervannan seurakunta, Härmälän seurakunta ja Viinikan seurakunta lakkautettiin ja niiden muodostamalle alueelle muodostettiin uusi Tampereen Eteläinen seurakunta.

Hervannan kirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hervannan kirkko sijaitsee keskeisellä paikalla nk. Hervannan keskusakselissa. Alue on arkkitehtien Reima ja Raili Pietilän suunnittelema. Julkisivussa on käytetty punatiiltä ja kaarevia muotoja. Vierekkäin sijaitsevat Hervannan vapaa-aikakeskus, toimintakeskus, liikekeskus ja kirkko muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Hervannan seurakunta perustettiin vuonna 1980.[4]. Hervannan kirkko rakennettiin vuonna 1979.[5][6]

Hervannassa on toteutettu kansallisestikin merkittäviä ja ennakkoluulottomia pioneerihankkeita 1980-luvulla kaupungin ja seurakunnan toimintana. Nuorille oli tarjolla seurakunnan ylläpitämä ennaltaehkäisevä Poikkeustila-kokeilu. Kirkkosalin takaosassa oli nuorisotilaksi nuorten omaan makuun sisustettu huone. Poikkeustila-niminen paikka avattiin 80-luvulla ennakkoluulottamasti kirkkoon punk-rock-kauden kukoistaessa.[7]

Härmälän kirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Härmälän kirkko

Härmälän kirkko rakennettiin vuonna 1953 omakotitaloalueen keskelle lähelle vanhaa lentokenttää.[8] Alun perin se toimi seurakunnan pääkirkkona. Kirkko rakennettiin vuonna 1949 pappila- ja seurakuntataloksi, vasta vuonna 1972 tehtiin kirkkosali. Rakennuksen ovat suunnitelleet Elma ja Erik Lindroos.[9]

Viinikan kirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viinikan kirkko sijaitsee Tampereella Viinikan kaupunginosassa. Kirkolla on korkea 50-metrinen torni. Kirkon on suunnitellut Yrjö Waskinen ja se vihittiin käyttöön vuonna 1932. Kirkko on suojelukohde.[10]

  1. Jäsentilasto 2022 Kirkon tilastot. Viitattu 15.8.2023.
  2. Kirkkoon kuuluvuus 2022 Kirkon tilastot. Viitattu 15.8.2023.
  3. Kaija Karvala aloittaa Eteläisen seurakunnan vt. kirkkoherrana tampereenseurakunnat.fi. Viitattu 5.6.2023.
  4. Hervantaraitti tampere.fi.
  5. Hervannan kirkko, Tampere - Suomen urut suomenurut.fi.
  6. Hervannan kirkko - Tampereen seurakuntayhtymä tampereenseurakunnat.fi.
  7. » Hervannan nuoret, mitä heille kuuluu nyt- osa 2, Poikkeustila hervannansanomat.fi. Arkistoitu 24.4.2019.
  8. Kotiseurakunta - Eteläinen seurakunta tampereenseurakunnat.fi.
  9. Härmälän kirkko - Tampereen seurakuntayhtymä tampereenseurakunnat.fi.
  10. Viinikan kirkko - Tampereen seurakuntayhtymä tampereenseurakunnat.fi.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]