Suomen Vapaakirkko
| Suomen Vapaakirkko | |
|---|---|
 Suomen Vapaakirkon tunnus. |
|
| Suuntautuminen | protestantismi |
| Teologia | vapaakirkollisuus |
| Johtaja | Tommi Koivunen |
| Yhteistyötahoja | |
| Toiminta-alue | Suomi |
| Päätoimipaikka | Teopolis, Tampere |
| Perustettu | 1923 |
| Seurakuntia | 99 (2018) |
| Jäseniä | 15 867 (2018) |
| Julkaisut | Suomen Viikkolehti |
| Kustantamo | Päivä |
| Koulutus | Suomen teologinen opisto |
| Avustusjärjestö | ViaDia |
| Aiheesta muualla | |
| Sivusto | |
| Osa artikkelisarjaa |
| Vapaakirkollisuus |
|---|
 |
| Kristilliset kirkkokunnat Suomessa |
|---|
Suomen Vapaakirkko on vuonna 1923 perustettu, itsenäinen kristillinen protestanttinen kirkkokunta, johon kuuluu 15 867 jäsentä (2018).[1][2] Vapaakirkko koostuu ruotsin-, suomen- ja venäjänkielisestä seurakunnista, joita on yhteensä 99. Vapaakirkon ainoa venäjänkielinen seurakunta on Helsingin Kalliossa.[3]
Vapaakirkolla on palveluksessaan noin 150 työntekijää sekä 40 lähetystyöntekijää 12–15 lähetyskentällä. Vapaakirkko tekee merkittävää sosiaalityötä ja ylläpitää kymmentä hautausmaata.[4] Vapaakirkon kirkkokunnanjohtajana toimii Tommi Koivunen.[5]
Oppi ja käytänteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Raamatun auktoriteetti ja uskontunnustukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapaakirkon uskonnonvapauslain edellyttämässä tunnuksessa sanotaan: ”Me olemme kristittyjä, jotka Raamatun perustuksella yhtäpitävästi apostolisen tunnustuksen kanssa tahdomme elää ja toimia kristillisen uskonelämän herättämiseksi ja säilyttämiseksi.”lähde?
Raamattu tunnustetaan Pyhän Hengen johdossa olleiden ihmisten kirjoittamaksi. Siinä Jumala ilmoittaa itsensä ja pelastussuunnitelman ihmisille. Raamatun ilmoitus on täydellinen ja lopullinen.[6] Pelastustapahtuma on alusta loppuun Jumalan työtä.[7] Kuitenkin Vapaakirkollinen liike on tässä suhteessa herätysliike ja korostaa henkilökohtaisen uskonratkaisun tärkeyttä.lähde?
Kaste ja ehtoollinen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Merkittäviä eroja Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon seurakuntajärjestyksen ohella ovat kaste- ja ehtoolliskäsitykset. Vapaakirkossa kastetaan vain uskonsa tunnustavia, henkilökohtaisen uskonratkaisun tehneitä[8]. Vapaakirkko edustaa reformoitua ehtoolliskäsitystä, jonka mukaan Jeesus ei ole konkreettisella tavalla läsnä ehtoollisleivässä ja -viinissä poiketen luterilaisesta reaalipreesensopista. Ehtoollinen on pyhä kokoontuminen, muistoateria. Se on yhteysateria sekä Kristuksen että seurakunnan kanssa, yhteys Jeesuksen vereen ja ruumiiseen.[9] Luterilaisen kirkon tapaan kaste ja ehtoollinen ovat kuitenkin ainoat vapaakirkon sakramentit.[10]
Kaste
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapaakirkon yhdyskuntajärjestyksen mukaan kristillinen kaste suoritetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kasteessa ihminen tunnustautuu Kristuksen seuraajaksi.[11]
Luterilaisesta kirkosta poiketen Vapaakirkossa ei suoriteta lapsikastetta. Kastekysymys ei kuitenkaan ollut luterilaisesta kirkosta irtaantumisen syy, sillä Vapaakirkossa kastettiin lapsia. Se oli teoriassa mahdollinen käytäntö vuoteen 1974 saakka.[12] Nykyään vain uskovia kastetaan, eikä kasteen katsota pelkkänä suorituksena pelastavan. Kastetta pidetään merkityksettömänä ihmiselle, jolla ei ole henkilökohtaista uskoa.lähde?
Ehtoollinen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ehtoollista ei käsitetä armon välineeksi (ks. sakramentti), vaan armon julistajaksi ja vahvistajaksi. Vapaakirkossa puhutaan usein "Herran pöydästä," jolla tarkoitetaan sitä, että ehtoolliselle voivat osallistua kaikki jotka uskovat – ehtoollista ei siis ole rajattu seurakunnan jäsenyyteen eikä näin ollen edes kasteeseen.[13]
Käytänteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapaakirkossa on tunnusomaista myös kristittyjen samanarvoisuuden soveltaminen niin sanotuksi yleiseksi pappeudeksi. Tämä tarkoittaa teologista käsitystä, että kaikilla seurakuntalaisilla on mahdollisuus toteuttaa kristillistä kutsumustaan kertomalla uskostaan uskosta osattomille, jakamalla ehtoollista ja kastamalla. Tästä syystä Vapaakirkon naispastoreita ei voida verrata esimerkiksi luterilaisen kirkon naispappeihin, koska Vapaakirkossa ei voi näin ollen olla tehtäviä, jotka rajautuisivat sukupuolen mukaan.lähde?
Seurakuntaoppi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seurakunnan tilaisuudet ja tapahtumat ovat kaikille avoimia.[14] Seurakunnan jäsenyys on puolestaan avoin kaikille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen, tunnustavat julkisesti uskonsa ja haluavat liittyä Vapaakirkkoon.lähde?
Seurakunta on pyhä. Seurakunnan pyhyys on Kristuksen pyhyyttä ja täydellisyyttä. Jäsenet ovat epätäydellisiä ihmisiä. Seurakunta antaa hengellisen kodin uskoville ja on hengellisen elämän kasvupaikka, jossa seurakunnan jäsenet palvelevat toinen toisiaan Herralta saamillaan lahjoillaan. Vapaakirkko muodostuu itsenäisistä seurakunnista, jotka hyväksyvät Vapaakirkon tunnustuksen yhteiskuntajärjestyksen ja uskonnonharjoitusmuodon.[15]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Suomen Vapaakirkon historia ja Vapaakirkollisuus Suomessa
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen Vapaakirkon juuret ovat luterilaisen kirkon piirissä 1870-luvulla syntyneessä henkilökohtaista uskonrakaisua ja uskovien seurakunnan merkitystä korostaneesta herätyksestä. Sen kansainväliset vaikutteet ovat olleet peräisin anglosaksisen kristillisyyden piiristä, Englannista ja Yhdysvalloista ja tulleet Suomeen osittain Ruotsin kautta.[16] Nämä liikkeet vaikuttivat Suomessa 1870-luvulla etenkin Uudellamaalla ja Pohjanmaalla.[17]
Eräät evankelisen liikkeen vaikutuspiirissä olleet julistajat painottivat henkilökohtaisen uskonratkaisun merkitystä ja pitivät jälkikokouksia, jotka sittemmin ovat yleistyneet evankelioimiskokouksissa. Osittain tämä oli perua myös Helsingissä ja Turussa vuonna 1879 vierailleen englantilaissen lordi G. A. Radstockin tavasta kutsua ihmisiä esiin.[16]
Vapaakirkollisuus muodostui allianssipohjaiseksi, uudestisyntymistä ja pyhityselämää painottavaksi liikkeeksi, joka alkuaikoina pyrki uudistamaan luterilaista kirkkoa sisältä käsin. Vapaakirkolliselle tooiminnalle oli luonteenomaista myös maallikkouden korostaminen ja uusien toimintatapojen ennakkoluuloton omaksuminen. Vapaakirkollisen liikkeen keskuudessa perustettiin myös raittiusseuroja ja yömajoja.[16] Kirkon piirissä näihin allianssipyrkimyksiin kuitenkin suhtaudututtiin kielteisesti ja vapaakirkollisten piirissä allianssiaatteesta luovuttiin 1900-luvun alussa.[17]
Toinen vaikutusväylä tuli Ruotsista, missä alettiin vuonna 1876 viettää erillistä uskovien ehtollista. Pari vuotta myöhemmin P. P. Waldenström perusti kannattajineen Svenska Missionsförbundetin, jonka piirit kannattivat Suomessa muun muassa Constantin Boijen työtä. Vapaakirkollisuus herätti laajaa keskustelua ja toi uusia lapsi- ja nuoristyön ja sosiaalityön virikkeitä kirkon piiriin. Liike levisi ensin ruotsinkielisiin rannikkokaupunkeihin ja 1900-luvun alusta suomenkielisten jäsenten määrä kasvoi yhtä suureksi kuin ruotsinkielisten.[16]
Liikkeen järjestäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1889 vapaakirkollisuus järjestäytyi Vapaaksi Lähetykseksi. Samalla liikkeen johtajat julkaisivat vapaakirkollisen ohjelman. Käytännössä Vapaan Lähetyksen perustaminen merkitsi irtautumista luterilaisen kirkon seurakunnallisesta elämästä.[16] Liikkeen ruotsinkielinen enemmistö vaihtui suomenkieliseen 1910-luvulla.[17] Uskonnonvapauslain tultua voimaa suomenkieliset vapaakirkolliset järjestäytyivät vuonna 1923 Suomen Vapaakirkoksi.[16]
Perustamisestaan lähtien vapaakirkko joutui kilpailemaan suomenkielisellä kentällä helluntaiherätyksen ja myöhemmin Urho Muroman kannattajien kanssa. Kirkon kokonaisjäsenmäärä ylitti 5 000 jäsenen rajan vuonna 1932. Myös eri linjat nostivat päätään; herätys- ja nuortenlinjan rinnalle syntyivät myös uskovien kastetta ja henkeä korostavat linjat. Vapaakirkon joustavuuden ansiosta ne eivät aiheuttaneet suurempia jakoja.[18]
1940-luvulla vapaakirkollinen työ eteni sodasta huolimatta. Vuonna 1946 vapaakirkko perusti kansanopiston Hangon Santalaan, jossa on toiminut myös saarnaajakoulu. Vuonna 1947 lakkautettiin C.E.-liitto ja nuoret liitettiin Suomen Vapaakirkon Nuoret-järjestöön. Tämä oli kiinteässä yhteydessä seurakuntiin ja oli Vapaakirkon oma työmuoto. Vuonna 1950 kirkon kokonaisjäsenmäärä oli 7 700.[18]
1950-luvulla kehitys jatkui hiljaisena herätyksenä ja uusi polvi nousi johtotehtäviin, mikä ilmeni vähitellen muuttuneena kastekäytäntönä. Vuosikymmenen lopulla jäsenmäärä oli noin 8 800. 1960-luvulla kasvu miltei pysähtyi ja oli kasvun kannalta vaikeaa aikaa. 1970-luvun alussa alkoi uusi nousukausi. Erityisesti tällä vuosikymmenllä oli herätystä nuorten pairssa. Vuonna 1976 Vapaakirkon jäsenmäärä oli noin 10 000.[18]
Toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seurakuntien toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapaakirkon tärkeimpiä toimintamuotoja ovat erilaiset tilaisuudet, kuten jumalanpalvelukset, hengelliset kokoukset, rukouskokoukset, raamattutunnit ja pienryhmät.[16]
Koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapaakirkon pastorit ja muut työntekijät koulutetaan pääosin Suomen teologisessa opistossa Teopoliksessa Tampereella.[19] Aikaisemmin teoloiginen opisto toimi Hangon Santalassa.[16] Elokuussa 2016 lähtien teologinen opisto siirrettiin Tampereelle. Samassa yhteydessä myös hallinto ja kustannustoiminta keskitettiin Teopolikseen.lähde?
Vapaakirkolla on Keski-Suomessa Kiponniemen toimintakeskus, jossa järjestetään leirejä, kursseja, opintopäivä ja seminaareja sekä erilaisia yhteys-, retriitti- ja raamattutapahtumia. Toimintakeskus palvelee myös juhla- ja lomatoimintakäyttöä.[16][20]
Nuorisotoiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen Vapaakirkon yhteydessä toimii Suomen Vapaakirkon Nuoret (SVN), joka on valtakunnallinen nuorisojärjestö. SVN tukee ja rohkaisee nuoriso-, varhaisnuoriso- ja partiotyötä sekä järjestää koulutusta lapsi- ja nuorisotyötä tekeville vapaaehtoisohjaajille ja päätoimisille työntekijöille.[16]
Lähetystyö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Suomen Vapaakirkon lähetystyö
Suomen Vapaakirkon lähetystyö alkoi vuonna 1890 Kiinassa. Vuonna 2002 lähetystyöhön osallistui 40 työntekijää 16 maassa.[16]
Organisaatio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen Vapaakirkko on jäsen Suomen vapaakristillinen neuvosto ry:ssä, Suomen Ekumeeninen Neuvosto ry:ssä, Suomen lähetysneuvosto ry:ssä ja Suomen Evankelinen Allianssi ry:ssä.[21]
Paikallisseurakunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapaakirkon seurakuntamalli on kongregationalistinen. Tämä tarkoittaa sitä, että Vapaakirkon seurakunnat ovat itsenäisiä. Ne ovat sitoutuneet yhteiseen tunnustukseen ja yhdyskuntajärjestykseen, jonka perustana on se, että Raamattu on ylin ohje.[22] Vapaakirkossa ei ole piispallista eli episkopaalista järjestelmää.
Seurakunnan asioista päättää seurakunnan kokous, joka valitsee vanhimmiston ja sen puheenjohtajat sekä työntekijät. Vapaaseurakuntien palveluksessa on pastoreita, nuoriso-ohjaajia ja evankelistoja. Seurakuntien talous pohjautuu lähinnä jäsenten tuloistaan maksamiin vapaaehtoisiin kymmenyksiin ja muihin lahjoituksiin.[16]
Hallinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen Vapaakirkon ylin päättävä elin on Vapaakirkon kokous, joissa seurakunnilla on edustajansa. Suomen Vapaakirkon keskustoimisto sijaitsee Tampereella, jossa työskentelee muun muassa kirkon työstä kokonaisvastuussa oleva kirkkokunnan johtaja ja hänen apunaan kotimaantyöstä, kansainvälisestä työstä, nuorisotyöstä, koulutuksesta ja taloudesta vastaavat työntekijät.[16][23]
Jäsenyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapaakirkon varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä 15 vuotta täyttänyt uudestisyntynyt kristitty, joka tahtoo noudattaa Vapaakirkon periaatteita. Vapaakirkollisten vanhempien lapset ovat perhejäseniä, kunnes liittyvät varsinaisiksi jäseniksi tai eroavat Vapaakirkosta.[24]
Talous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapaakirkko rahoittaa toimintansa seurakunnissa kerättävien vapaaehtoisten kolehtien sekä vapaaehtoisesti maksettujen kymmenyksien avulla. Varat käytetään työntekijöiden palkkoihin ja kiinteistöjen ylläpitämiseen ja korjauksiin, sosiaaliseen työhön Suomessa ja lähetystyöhön.[25] Suomen Vapaakirkko on saanut vuosina 2018–2023 Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan yhteensä noin 707 000 euroa. Keskimääräinen vuosittainen tuki on ollut laskeva ja oli vuonna 2023 noin 106 000 euroa.[26]
Media
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kustannustoiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapaakirkollinen liike toi kirjallisuustyön Suomeen 1800-luvun lopulla. Vapaakirkolliset saarnaajat pitivät alusta asti mukanaan kirjoja, joilla vahvistettiin asian vaikutusta. Nykyisin vapaakirkollisen liikkeen kustannusyhtiönä toimii vuonna 1962 perustettu Päivä. Nykyisin Päivän tuotantoon sisätyvät kirjat, musiikkiäänitteet, seinäkalenterit, nuottikirjat, joululehdet sekä lapsille että aikuiselle suunnatut ja muut lehtiperheeseen kuuluvat lehdet. Tuotteliaita Päivän kirjailijoita ovat olleet muun muassa Vilho Rantanen, Tapio Nousiainen, Hilja Aaltonen ja Anni Korpela.[27][28]
Myös monissa seurakunnissa käytössä olevan Alfa-kurssin materiaalin painattaa Päivä. Muita tunnettuja Päivän tuotteita ovat Tapio Nousiaisen Leipää ja suolaa, Yksi ainoa elämä ja Kalevi Lehtisen Sinulle sekä Tuomas Jäntin Vastauksia elämän tärkeimpiin kysymyksiin.[29]
Lehdistö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen lehti ilmestyi liikkeen piirissä vuonna 1880. Heti alusta pitäen tehtiin myös lapsille suunnattua lehteä, Kristillistä kuvalehteä. Vapaakirkollisen liikkeen äänenkannattaja, Suomen Viikkolehti, aloitti ilmestymisensä vuonna 1888.[30][28]
Kannatus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapaaseurakuntien jäsenmäärä alueittain jaettuna Suomessa (2002)
Suomen Vapaakirkkoon kuuluu yli 15 000 jäsentä. Vapaakirkon voimakkainta kannatusaluetta ovat Keski-Suomi ja Pohjanmaa.[16]
Johtohenkilöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapaakirkon ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja oli kouluneuvos Sulo Santeri Salmensaari. Sodan jälkeen hallintovastuuta siirrettiin entistä enemmän toimihenkilöille. Suomen Vapaakirkon johdossa on vuodesta 1974 ollut kirkkokunnanjohtaja. Ennen vuotta 1996 kirkkokunnanjohtajan nimike oli lähetysjohtaja.[12]
Johtajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Erkki Verkkonen (1975–1990)
- Jorma Kuusinen (1991–2001)
- Olavi Rintala (2001–2009)
- Hannu Vuorinen (2009–2024)
- Tommi Koivunen (2024–)
Hallituksen puheenjohtajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sulo Santeri Salmensaari (1923–1954)
- Usko Waismaa (1954–1974)
- Tapio Nousiainen (1974–1977)
- Veikko Korhonen (1977–1985)
- Seppo Kolehmainen (1985–1991)
- Jorma Niemelä (1992–1999)
- Reino Alho (2000–2007)
- Markku Almgren (2008–2015)
- Jaakko Pihlajamäki (2016–2023)
- Kaj Grönqvist (2024–)
Seurakunnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Luettelo Suomen vapaaseurakunnista
Suomen Vapaakirkolla on yhteensä 95 jäsenseurakuntaa.[31]
|
|
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo. (2. painos) Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27265-5
- (Toim.) Niemelä Matti, Pitkänen Merja & Liettyä Annamaria: Vapaakirkko tänään. Päivä, 1990. ISBN 951-622-451-2
- Toim. Eronen, Maarit; Yhdessä – Vapaakirkko tänään. Hämeenlinna: Päivä, 2005.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Seurakuntien jäsentilastot ja varojen käyttö 2013. Suomen Vapaakirkko. Toimintavuosi 2013, 2014.
- ↑ Suomen Vapaakirkko Varkauden Vapaaseurakunta. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 7.7.2014.
- ↑ Yhdessä – Vapaakirkko tänään, s. 11, 19.
- ↑ Yhdessä – Vapaakirkko tänään, s. 11.
- ↑ Mari, Teinilä: Tommi Koivunen Suomen Vapaakirkon kirkkokunnanjohtajaksi: ”Painotan kuuntelua ja keskustelua” Kotimaa. 21.11.2023. Viitattu 28.10.2024.
- ↑ Yhdessä – Vapaakirkko tänään, s. 72.
- ↑ Yhdessä – Vapaakirkko tänään, s. 73.
- ↑ Kaste Suomen Vapaakirkko. Viitattu 27.1.2014.
- ↑ Ehtoollinen Suomen Vapaakirkko. Viitattu 27.1.2014.
- ↑ Vapaakirkollisuus Uskonnot Suomessa. 2024. Viitattu 28.10.2024.
- ↑ Yhdessä – Vapaakirkko tänään, s. 79–80.
- ↑ a b Historia Suomen Vapaakirkko. 9.3.2017. Viitattu 28.10.2024.
- ↑ Yhdessä – Vapaakirkko tänään, s. 80–81
- ↑ Yleisesittely Suomen Vapaakirkko. Viitattu 1.9.2012.
- ↑ Yhdessä – Vapaakirkko tänään, s. 81
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Heino 2002, s. 77–79
- ↑ a b c Vapaakirkollisuus Uskonnot Suomessa. Kirkon tutkimuskeskus, Uskonnot Suomessa -hanke. Arkistoitu 4.4.2009. Viitattu 11.9.2009.
- ↑ a b c Kuosmanen, Juhani: Herätyksen historia, s. 312–319. Ristin voitto, 1979. ISBN 9516055427
- ↑ Yhdessä – Vapaakirkko tänään, s. 38–39.
- ↑ Kiponniemi Suomen Vapaakirkko. Viitattu 12.2.2024.
- ↑ Suomen Vapaakirkko Uskonnot Suomessa. Kirkon tutkimuskeskus, Uskonnot Suomessa -hanke. Arkistoitu 8.11.2011. Viitattu 11.9.2009.
- ↑ Yhdessä – Vapaakirkko tänään, s. 15.
- ↑ Yhteystiedot Suomen Vapaakirkko. Viitattu 2.12.2024.
- ↑ Kaksi jäsenluokkaa ja Korolainen hallitukseen Suomen Vapaakirkko. Viitattu 27.1.2014.
- ↑ Yhdessä – Vapaakirkko tänään, s. 12.
- ↑ Yleisavustus rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ Päivä Osakeyhtiö Päivä. Viitattu 19.11.2024.
- ↑ a b Niemelä, Pitkänen & Liettyä 1990, s. 56-60 }}
- ↑ Yhdessä – Vapaakirkko tänään, s. 44–46
- ↑ Suomen Viikkolehti Päivä Osakeyhtiö. Viitattu 28.10.2024.
- ↑ Seurakunnat Suomen Vapaakirkko. Viitattu 7.9.2021.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen Vapaakirkon kotisivu.
- Suomen Vapaakirkon Nuoret ry (Arkistoitu – Internet Archive).
