Richard Ahlqvist

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jarl Richard Cecil Ahlqvist (16. syyskuuta 1938 Helsinki23. elokuuta 2013 Höganäs, Ruotsi) oli suomenruotsalainen arkkitehti, taidemaalari ja piirtäjä.[1]

Ahlqvist valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta 1968 ja työskenteli sitten alue- ja maisemasuunnittelun piirissä ja julkaisi artikkeleita maisemanhoidosta. Hän laati muun muassa Suomenlinnan maisemasuunnitelman. Ahlqvist oli vapaa taiteilija vuodesta 1979 lähtien ja hän piti taidenäyttelyitä sekä Suomessa että Ruotsissa. Näyttelyissä oli esillä Ahlqvistin luonto- ja maisema-aiheisia maalauksia ja piirroksia. Vuonna 1981 hän piti Suomen arkkitehtuurimuseossa Helsinki-aiheisen Kuvia Helsingistä -näyttelyn. Ahlqvist asui vuodesta 1982 Ruotsissa. Myöhemmin hän keskittyi maalaamiseen ja käytti aiheina muun muassa Italian maisemia.[1]

Ahlqvist esiintyi sivuosissa Jaakko Pakkasvirran elokuvassa Vihreä leski 1966 ja Risto Jarvan elokuvassa Työmiehen päiväkirja 1967. [2]

Kirjallista tuotantoa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kestääkö maisema ; tekijät Tom Simons, Yrjö Haila ; kuv. Richard Ahlqvist. Uudenmaan seutukaavaliitot, Helsinki 1972
  • The "Roman Temple" at Tehna el-Gebel ; kirj. Rostislav Holthoer, Richard Ahlqvist. Studia Orientalia 43, 7. Societas orientalis Fennica, Helsinki 1974
  • Suomenlinnan maisemasuunnitelma : Suomenlinnan rakennettujen ulkotilojen, puistojen ja luonnonalueiden suunnitelma : esiselvitys ; laat. Oy Arkkitehtuuri & Maisema ab : Ahlqvist-Helander-Henttonen-Simons. Suomenlinnan hoitokunta, Helsinki 1977
  • Suomenlinnan maisemasuunnitelma : inventoinnit ja arviot, yleissuunnitelmien luonnokset : suunnitteluvaiheen esittely 6.6.1978 ; laat. Oy Arkkitehtuuri & Maisema ab: Ahlqvist-Helander-Henttonen-Simons. Suomenlinnan hoitokunta, Helsinki 1978
  • Kuvia Helsingistä : näyttely, 18.3.-20.4.1981 Suomen rakennustaiteen museo - Helsingforsbilder : utställning, 18.3.-20.4.1981 Finlands arkitekturmuseum ; luettelon teksti Mikael Sundman ; kuvatekstit Richard Ahlqvist. Suomen rakennustaiteen museo, Helsinki 1981
  • Richard Ahlqvist : i landskapets tid : retrospektiv - maiseman aikaan : retrospektiivi - prevailing landscape : retrospectiv ; esseet Marica Gripenberg, Yrjö Haila ; valokuvat Allan Olofsson ; toimittaja Magdalena Holm ; käännös GRTranslation, Yrjö Haila, Richard Ahlqvist. Stiftelsen Pro Artibus, Ekenäs 2008