Pauno Pohjolainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pauno Antero Pohjolainen (s. 22. toukokuuta 1949 Kuopio) on suomalainen taidemaalari, kuvanveistäjä ja kuvataiteilija.[1]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjolainen opiskeli Suomen taideakatemian koulussa 1976–1980. Hän on osallistunut näyttelyihin vuodesta 1974.[2]

Pohjolaisen taiteelle on tyypillistä maalauksien ja veistoksen yhdistäminen bauhaus-tyylin tapaisesti sekä erilaisten ainesten yhdistäminen. Hänen työnsä esittävät usein liikettä tai liikkeen illuusiota.

Vuonna 2008 Pohjolainen menetti varastotilansa ja poltti osan töistään.[2]

Palkinnot ja tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjolainen on saanut Ars Fennica ‑palkinnon vuonna 1997 ja Pro Finlandia ‑mitalin vuonna 2005.[3] Hän sai Saima-mitalin vuonna 2011 ja Anita Snellmanin säätiön tunnustuspalkinnon vuonna 2015[4].

Julkisia teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjolainen on tehnyt lukuisia julkisia teoksia. Hän on tehnyt muun muassa Canberraan Suomen Australian-suurlähetystöön teoksen Sauna ja sisu (2003) sekä Hesperian sairaalan julkisivua koristavan Elämänvirta (2005).[3] Pohjolainen tunnetaan myös alttariteoksistaan ja ‑reliefeistään. Hänen alttariteoksiaan on Rantasalmen ja Laajasalon kirkossa.

  • Puureliefi Puhti (1999) sijaitsee Pohjois-Suomen Teollisuusopisto Pohton Hietasaaren kampuksella.[5]
  1. Pohjolainen, Pauno Uppslagsverket Finland. 19.1.2011. Helsingfors: Svenska folkskolans vänner rf. Viitattu 20.9.2024.
  2. a b Uimonen, Anu: Taiteilija Pauno Pohjalaisen matka jatkuu Helsingin Sanomat. 7.3.2015. Viitattu 9.10.2015.
  3. a b Curriculum vitae Paunopohjolainen.net. Viitattu 9.10.2015.
  4. Lankolainen, Eeva: Ibiza ja Neulalampi kohtasivat: Anita Snellmanin säätiö palkitsi Pauno Pohjolaisen Savon Sanomat. 9.10.2015. Arkistoitu 17.10.2015. Viitattu 9.10.2015.
  5. Ahtisaaret paljastivat palkitun taiteilijan teoksen vuonna 1999 – nyt se lojuu hylättynä hävityksen keskellä Yle Uutiset. 19.9.2024. Viitattu 20.9.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]