Outi Mäkelä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Outi Mäkelä
Outi Mäkelä
Outi Mäkelä
Henkilötiedot
Syntynyt16. elokuuta 1974 (ikä 50)
Nurmijärvi
Poliitikko
Puolue Kokoomus
Asema Nurmijärven kunnanjohtaja, kansanedustaja 2007–2018
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Outi Maarit Mäkelä (s. 16. elokuuta 1974 Nurmijärvi) on suomalainen poliitikko ja Nurmijärven kunnanjohtaja. Hän oli kokoomuksen kansanedustaja vuosina 2007–2018. Lisäksi hän on toiminut Nurmijärven kunnanhallituksen puheenjohtajana ja Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtajana. Nurmijärven kunnanjohtajana hän aloitti 1. toukokuuta 2018.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkelä on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Pääaineenaan hän luki yleistä laskentatoimea ja sivuaineina muun muassa vero-oikeutta. Hän on työskennellyt opintojensa jälkeen LTT-Tutkimus Oy:ssä tutkijana, Sitrassa projektipäällikkönä ja Net Effect Oy:ssä projektijohtajana. Ennen eduskuntaan nousua hän veti neljän taideyliopiston (Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia, Taideteollinen korkeakoulu ja Teatterikorkeakoulu) yhteistä Laatu-hanketta, jossa rakennettiin mainituille yliopistoille laadunvarmistusjärjestelmiä.[1]

Nurmijärvellä asuvan Mäkelän perheeseen kuuluu aviomies ja yksi lapsi. Mäkelä harrastaa juoksua ja on juossut lukuisia maratoneja. Mäkelän muita harrastuksia ovat partio Rajamäen Metsänkävijät -lippukunnassa, mökkeily sekä kulttuuri.lähde?

Outi Mäkelän isoisä oli teollisuusneuvos Pekka Mäkelä.[2]

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Mäkelä valittiin eduskuntaan 6 598 äänellä. Vuonna 2011 äänimäärä oli 6 024 ja vuonna 2007 5 808 ääntä. Hän oli ehdolla jo vuoden 2003 vaaleissa jääden tuolloin 847 äänellä kokoomuksen kolmannelle varasijalle.

Eduskuntakaudella 2015–2019 Mäkelä oli valtiovarainvaliokunnan ja perustuslakivaliokunnan jäsen. Mäkelä toimi myös Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajistossa. Hän oli ensimmäinen varapuheenjohtajana 23.6.2014–22.6.2016 ja tätä ennen kolmas varapuheenjohtaja 21.6.2011–22.6.2014. Aikaisemmin Mäkelä toimi eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajana liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä sekä varajäsenenä suuressa valiokunnassa, sekä hallintovaliokunnassa. [3]

Mäkelä toimi Alexander Stubbin kampanjapäällikkönä vuonna 2014, kun Stubb valittiin kokoomuksen puheenjohtajaksi.

Mäkelä on aktiivinen toimija Nurmijärven kunnallispolitiikassa. Hänet valittiin valtuustoon ensimmäisen kerran vuonna 2001. Hän on toiminut Nurmijärven kunnanhallituksen puheenjohtajana vuodesta 2005 ja Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtajana vuodesta 2009 lähtien. Hän oli Nurmijärven ääniharava vuoden 2017 kunnallisvaaleissa 1304 äänellä päihittäen reippaasti toiseksi eniten ääniä saaneen keskustan Matti Vanhasen. Joulukuussa 2017 Nurmijärven kunnanvaltuusto äänesti Mäkelän kuntansa seuraavaksi kunnanjohtajaksi. Mäkelä aloitti virassa 1. toukokuuta 2018.[4]

  1. Outi Mäkelä – verkossa outimakela.com. Viitattu 3.8.2017.
  2. Tuomas Möttönen: Pekka Mäkelä Biografiasampo. Viitattu 11.7.2023.
  3. Outi Mäkelä www.eduskunta.fi. Viitattu 3.8.2017.
  4. Pukkila, Outi: Kansanedustaja Outi Mäkelä jättää eduskunnan – Mäkelä on valittu Nurmijärven johtoon Yle Uutiset. 20.12.2017. Yleisradio. Viitattu 20.12.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]