Nils Hernberg
Nils Eero Hernberg (2. kesäkuuta 1894 San Francisco Kalifornia USA – 9. elokuuta 1966) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat rovasti Robert Leonard Hernberg ja Anna Emilia Johansson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Saimi Siviä Kuusiston kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hernberg kävi kahdeksan luokkaa Hämeenlinnan klassillista lyseota, josta oppilaitoksesta hän myös kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1918 ja liittyi Hämäläis-osakuntaan.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hernberg liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 6. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan kotiuduttua helmikuussa 1918 hän oli sairaalahoidossa Insterburgissa ja siten ei päässyt Suomeen pataljoonan pääjoukon mukana.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Hernberg saapui Suomeen Ruotsin kautta 15. maaliskuuta 1918 ja hänet sijoitettiin sisällissotaa käyvään Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, jossa joukossa hän osallistui taisteluihin Karjalankannaksella muun muassa Kuokkalassa sekä etenemiseen Rajajoelle.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hernberg palveli sisällissodan jälkeen edelleen 5. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin ensin Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4 ja myöhemmin Tampereen rykmentti. Hän toimi rykmentissä ensin 1. komppanian päällikkönä ja 25. heinäkuuta 1918 alkaen 1. pataljoonan adjutanttina ja 8. joulukuuta 1918 alkaen rykmentin adjutanttina. Hänet määrättiin 15. maaliskuuta 1919 alkaen päälliköksi 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 22. heinäkuuta 1919 8. komppanian nuoremmaksi upseeriksi ja edelleen nuoremmaksi upseeriksi 6. komppaniaan hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1919. Komppanianpäälliköksi 8. komppaniaan hänet siirrettiin 17. lokakuuta 1919 ja edelleen päälliköksi 4. komppaniaan hänet siirrettiin 15. elokuuta 1920. Armeijasta hän erosi 8. syyskuuta 1922 ja siirtyi etsivän keskuspoliisin palvelukseen ja palveli poliisivoimia vuoteen 1926 saakka. Poliisityönsä ohella hän toimi Suojeluskuntain yliesikunnan koulutusosaston vanhemman apulaisen 1. marraskuu 1923 – 1. kesäkuuta 1925 alisen ajan. Poliisista eronsa jälkeen hän toimi tilapäistöissä eri puolilla, muun muassa vuosina 1937–1938 hän toimi Jägerin filmitoimisto Oy:n palveluksessa. Ennen talvisotaa hän kerkesi toimia vielä Dragsfjärdin kunnan palopäällikkönä vuonna 1939.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hernberg otti osaa talvisotaan 31. Autokomppanian päällikkönä. Välirauhan aikana hänet siirrettiin päälliköksi 4. Autokomppanian ja edelleen 15. Divisioonan autoupseeriksi. Vielä ennen jatkosodan puhkeamista hänet kerittiin siirtää päälliköksi 8. Prikaatin Autokomppaniaan. Jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin liikennetarkastajaksi Raaseporin suojeluskuntapiiriin, missä hänet siirrettiin edelleen liikennetoimiston päälliköksi, mistä tehtävästä hänet kotiutettiin vuonna 1942 ja hän siirtyi puutarha-alalle, jota tehtävää hän hoiti Helsingissä ja Keuruulla. Lopulta hän siirtyi jo ennestään tuttuun Jäger Filmi Oy:n palvelukseen talonmieheksi vuodesta 1953 alkaen. Hänet haudattiin Dragsfjärdiin.[2]
Opetustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hernberg oli vuonna 1920 komennettuna Tuukkalan kapitulanttialiupseerikoulun johtajana ja opettajana. Vuonna 1921 hän toimi opettajana Reservialiupseerikoulussa.[1][2]
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hernberg toimi aliupseerikoulujen yhtenäistyttämistä suunnitelleessa komiteassa ja armeijan ohjesääntökomiteassa jäsenenä vuonna 1920.[1][2]
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aliupseeri sisäpalveluksessa, 1920
- Käsigranaatit, 1925
- K. Adaridin ja Paul von Gerichin teoksen Taktillisia tehtäviä, 1921 (käännös)
- K. Adaridin Maailmansodan opetukset, 1922 (käännös)
- Kirjoituksia sotilasalaa sivuavista aiheista aikakausi- ja sanomalehtiin.[1][2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|