Monoftongi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Monoftongi eli yksinkertainen vokaali on vokaaliäänne, jonka laatu ei ääntämisen aikana muutu. Monoftongin vastakohtana voidaan pitää diftongia.[1]

Monoftongit voivat kielikohtaisesti ääntyä eri pituisina, ja esimerkiksi suomen vokaalijärjestelmässä erotetaan kaksi äänneopillista pituusastetta: lyhyt ja pitkä. Suomen kielen oikeinkirjoituksessa lyhyttä vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella (a, e, i, o, u, y, ä, ö) ja pitkää vokaalia yleensä kahdella kirjaimella (aa, ee, ii, oo, uu, yy, ää, öö).[2] Kirjoitusasun vuoksi pitkää vokaalia voidaan kutsua myös kaksoisvokaaliksi,[3] mutta foneettisesti se on silti yksinkertainen vokaali.

IPA-standardin mukaisesti kaksikirjaiminen monoftongi merkitään geminaatan tavoin pidennysmerkillä (ː), jota kutsutaan myös kaksoiskolmioksi. Esimerkki: miina /miːna/.

Monoftongistuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monissa kielissä on tapahtunut (ja tapahtumassa) diftongien sulautumista monoftongeiksi. Sanskritissa vokaalit, jotka nykyään käsitetään vokaaleiksi e ja o, ovat alun perin olleet ai ja au, minkä mukaisesti ne myös kirjoitetaan devanagarin sukuisissa aakkostoissa. Sanskritissa on kyllä olemassa äänteet ai ja au, mutta ne kirjoitetaan kuten aːi ja aːu, pitkillä alkuvokaaleilla.selvennä Vastaavaa vanhojen diftongien muuttumista monoftongeiksi on havaittavissa niinkin erilaisissa kielissä kuin ranskassa ja nykykreikassa.selvennä

Myös suomen murteissa tapahtuu monoftongiutumista: laulu > laalu, köyhä > kööhä, leipä > leepä. Ilmiö tunnetaan savolaismurteissa Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.[4]

  1. Iivonen ym. 2000 → Monoftongi. Viitattu 28.9.2013.
  2. Iivonen 2000 → Vokaalit. Viitattu 28.9.2013. (verkkosivua ei ole)
  3. Savolainen 2001 → Vokaalien fonotaksi. Viitattu 28.9.2013.
  4. Kettunen, Lauri: Suomen murrekartasto, s. 158. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio (viitattu 20.5.2016).
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.