Tämä on lupaava artikkeli.

Lorenzo de’ Medici

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli kertoo vuosina 1449–1492 eläneestä Lorenzo de’ Medicistä. Muita samannimisiä on täsmennyssivulla.
Lorenzo de’ Medici
Verrocchio, Lorenzo de’ Medici, 1480-luku.
Verrocchio, Lorenzo de’ Medici, 1480-luku.
Henkilötiedot
Syntynyt1. tammikuuta 1449
Firenze, Firenzen tasavalta
Kuollut8. huhtikuuta 1492 (43 vuotta)
Careggi, Firenzen tasavalta
Kansalaisuus italialainen
Ammatti valtiomies
Titteli Firenzen johtaja
Sukulaiset Medicien suku
Muut tiedot
Lempinimet Lorenzo il Magnifico,
’Lorenzo Suurenmoinen’[1]
Aktiivisena 1469–1492
Edeltäjä Piero di Cosimo de’ Medici
Seuraaja Piero di Lorenzo de’ Medici
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Lorenzo de’ Medici (1. tammikuuta 1449 Firenze, Firenzen tasavalta – 8. huhtikuuta 1492 Careggi, Firenzen tasavalta)[1] oli italialainen valtiomies ja Firenzen tasavallan johtaja renessanssin kultakaudella. Hän kuului Medicien sukuun ja oli aikansa mahtihenkilöitä. Hänet tunnettiin myös merkittävänä taiteen tukijana.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lorenzon isoisä Cosimo de’ Medici ja isä Piero de’ Medici olivat Firenzen hallitsijoita ja mahtimiehiä. Lorenzolla oli pikkuveli Giuliano ja kolme siskoa. Medicien palatsissa kasvanutta Lorenzoa alettiin valmistaa tulevaan asemaansa lähettämällä häntä jo viisitoistavuotiaana vierailumatkoille Italian muiden valtioiden hoveihin. Hänet valittiin Firenzen sadan neuvostoon 17-vuotiaana, ja hän alkoi toimia isänsä edustajana. Lorenzo avioitui roomalaisen Clarice Orsinin kanssa 1469 poliittisista syistä, sillä Orsinin suku oli hyvin vaikutusvaltainen Kirkkovaltiossa. Isä Pieron kuoleman jälkeen Lorenzosta tuli 20-vuotiaana Firenzen johtaja.[2]

Lorenzon ensimmäisinä hallitsijanvuosina Firenzessä vallitsi rauha ja Medicien suhteet Kirkkovaltioon olivat hyvät. Medicit jatkoivat paavin rahoittajina. Paavi Sixtus IV halusi kuitenkin ostaa Imolan kaupungin läheltä Firenzen tasavallan rajaa. Lorenzo kieltäytyi antamasta paaville tähän lainaa, joten paavi haki lainan Medicien kilpailijoilta Pazzi-suvulta. Paavi myös naitti veljenpoikansa Urbinon herttuan vanhimmalle tyttärelle, mikä loukkasi Medici-sukua. Medicit ja paavinvalta olivat ajautuneet vihanpitoon, mutta avointa sotaa ei syttynyt.[3] Pazzit johtivat salajuonta Lorenzon murhaamiseksi. Huhtikuussa 1478 kaksi pappia surmasi Lorenzon veljen Giulianon ja haavoittivat Lorenzoa Firenzen tuomiokirkossa. Salajuonen epäonnistuttua useimmat Lorenzon surmaamisessa mukana olleet salaliittolaiset, kuten arkkipiispa Francesco Salviati, teloitettiin. Yhteensä yli 70 ihmistä hirtettiin ja Pazzien omaisuus takavarikoitiin.[4] Tapahtuman jälkeen paavi julisti koko Medici-suvun kirkon ulkopuolelle. Medicit olivat kuitenkin samalla Firenzessä poliittisesti vahvempia kuin koskaan ja kansan parissa hyvin suosittuja. Paavi liittoutui Napolin kuninkaan kanssa ja julisti Firenzelle sodan. Vihamielisyydet lopetettiin kuitenkin pian Lorenzon käytyä Napolissa neuvottelemassa.[5][6]

Murhayritykset Lorenzoa vastaan jatkuivat, mutta ne onnistuttiin ehkäisemään ajoissa. Vaikka Lorenzon asema Firenzessä oli vahva, kaupungin talous oli lähes konkurssitilassa. Medicien pankin Lontoon haarakonttori oli mennyt vararikkoon, ja myös Brugge ja Milano olivat kaatuneet. Firenzen hallintojärjestelmä uudistettiinkin 1480 alkaen. Lorenzosta tuli yksi kaupungin ”seitsemäntoista uudistajan” ryhmästä, ja näin hänen asemastaan tuli aiempaa anonyymimpi ja ”laillisempi”.[7] Vuonna 1487 Lorenzo naitti nuoren tyttärensä Maddalenan uuden paavin Innocentius VIII:n pojalle yhteistyön merkiksi. Lorenzo kasvatti valtaansa myös Napolissa solmimalla liiton kuninkaan kanssa.[8]

Lorenzo sairasti kihtiä, ja hänen tilansa heikkeni vuoden 1492 aikana nopeasti. Hän kuoli huhtikuussa 1492, ja hänet haudattiin suvun kappeliin San Lorenzon kirkkoon.[9]

Lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lorenzolla oli yhteensä kymmenen lasta, joista kuusi eli aikuisiksi.[10] Pieron (1471–1503) pojantyttärestä Caterinasta tuli Ranskan kuningatar, Henrik II:n puoliso. Giovannista (1475–1521) tuli paavi Leo X. Giuliano (1479–1516) oli Nemoursin herttua. Lucrezian (1470–1533) tyttärenpoika oli Cosimo I, Toscanan suurherttua. Muut tyttäret olivat Maddalena (1473–1519) ja Contessina (1476–1513).[11]

Taiteen kerääjänä ja tukijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Medicit tunnettiin taiteiden tukijoina, ja Lorenzo oli itsekin arvostettu runoilija.[12] Lorenzolla oli puutarha, jonne hän oli kerännyt arvokkaan kokoelman antiikinaikaisia esineitä. Taiteilijaelämäkerturi Giorgio Vasarin mukaan Lorenzo perusti puutarhaansa kuvanveistokoulun, jonka oppilaista yksi oli Michelangelo.[13] Michelangelo pääsi myös asumaan Medicien palatsiin, ja Lorenzo antoi hänelle kuukausirahan ja täyden ylläpidon.[14] Medicien hovissa kaupungin lupaava nuori taiteilijapolvi pääsi tutustumaan kuvanveistoon, Italian tunnetuimpiin oppineisiin ja Firenzen taiteellisen perintöön.[15] Lorenzon tukemiin taiteilijoihin kuuluivat Michelangelon lisäksi Giuliano da Sangallo, Sandro Botticelli, Andrea del Verrocchio ja Leonardo da Vinci.[12]

Aikakauden rikkaat firenzeläiset eivät käyttäneet rahaa taiteen tukemiseen pelkästään itsensä taiteen vuoksi, vaan he näkivät tukemisen ja anteliaisuuden olevan keino palvella yhteisöään ja sitä kautta Jumalaa sekä jättää itsestään muisto tuleville sukupolville. Lorenzo laski, että hänen perheensä oli käyttänyt vuosien 1434-1471 välisenä aikana 663 755 florinttia hyväntekeväisyyteen, rakennusprojekteihin ja veroihin. Nykyrahassa summa vastaa yli 400 miljoonaa euroa.[16] Hän kirjoitti:

” En kadu tätä, vaikka monen mielestä sellainen summa olisi paras säilyttää kukkarossa. Tämä on ollut suureksi kunniaksi valtiollemme, mielestäni raha on käytetty oikein ja olen hyvin tyytyväinen.
Lorenzo de’ Medici vuonna 1471 		”

– Lorenzo de’ Medici vuonna 1471. [17]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ramklint, Ulla Britta: Medicit – renessanssivaltiaat Firenzessä. ((Familjen Medici, 2006.) Suomentanut Jaana Iso-Markku) Helsinki: Edita, 2007. ISBN 978-951-37-4966-8
  • Kim Woods, Carol M. Richardson, Angeliki Lymberopoulou: Viewing Renaissance Art, s. 71. Yale University Press, 2007. ISBN 0300123434

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Lorenzo de’ Medici Encyclopaedia Britannica. Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  2. ↑ Ramklint 2007, s. 71–76.
  3. ↑ Ramklint 2007, s. 77–80.
  4. ↑ Ramklint 2007, s. 80–83.
  5. ↑ Ramklint 2007, s. 85–87.
  6. ↑ Sara Orfali: SALVIATI, Francesco Dizionario Biografico degli Italiani. Viitattu 30.6.2021. (italiaksi)
  7. ↑ Ramklint 2007, s. 90–95.
  8. ↑ Ramklint 2007, s. 96–97.
  9. ↑ Ramklint 2007, s. 117–118.
  10. ↑ Proud, Linda: The Children of Lorenzo de’ Medici lindaproud.wordpress.com. 3.1.2012. Viitattu 15.7.2015. (englanniksi)
  11. ↑ Ramklint 2007, s. 8.
  12. ↑ a b Lorenzo de’ Medici. Encyclopædia Britannica. (englanniksi)
  13. ↑ Ramklint 2007, s. 99.
  14. ↑ Coughlan, Robert et al.: The World of Michelangelo, 1475–1564, s. 40, 45. Amsterdam: Time-Life Books, 1966. (englanniksi)
  15. ↑ Grömling, Alexandra: Michelangelo Buonarroti. Elämä ja tuotanto, s. 12–13. ((Michelangelo Buonarroti. Leben und Werk, 1999.) Suomentanut Liisa Kovanen) Köln: Könemann, 2001. ISBN 3-8290-5715-6
  16. ↑ Woods, Richardson, Lymberopoulou 2007. s. 71
  17. ↑ Woods, Richardson, Lymberopoulou 2007. s. 71. Lainaus teoksessa englanninkielisenä: I do not regret this for though many would consider it better to have a part of that sum in their purse, I consider it to have been a great honour to our state, and I think the money was well-expended and I am well-pleased.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lorenzo_de’_Medici&oldid=22795883”