Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä
Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä (lyhennys Keusote, käytetty myös nimityksiä KU-sote ja kuuden sote) oli Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan yhteinen sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava kuntayhtymä. Yhtymän kotipaikka oli Hyvinkää.[1] Väestöpohjaltaan Keusote oli Suomen suurin perustason sote-palveluihin keskittyvä kuntayhtymä. Sen alueella asui noin 200 000 ihmistä. Yhtymän palveluksessa oli noin 3 500 työntekijää.[2][3]
Kuntayhtymän palvelut oli organisoitu sisällöllisesti viiteen palvelualueeseen: 1. Ikäihmisten palvelut, 2. Vammaisten palvelut, 3. Terveyspalvelut ja sairaanhoito, 4. Aikuisten mielenterveys, päihde- ja sosiaalipalvelu sekä 5. Lasten, nuorten ja perheiden palvelut.[3]
Vapaaehtoinen kuntayhtymä perustettiin kesäkuussa 2017 ripeällä aikataululla. Järjestämisvastuu sote-palveluista kuntayhtymälle siirrettiin vuoden 2018 alusta, ja kuntien palvelutuotanto siirtyi kuntayhtymälle 1.1.2019.[2]
Hyvinvointialueiden perustamisen myötä kuntayhtymän toiminta siirtyi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle.
Sairaalat ja terveysasemat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kussakin Keusoten jäsenkunnassa on yksi tai useampi terveysasema.[4] joidenkin terveysasemien yhteydessä toimii terveyskeskussairaalaksi tai hoitosoluksi kutsuttu osa (aiemmalta nimeltään vuodeosasto), jossa tutkitaan, hoidetaan ja kuntoutetaan pitempää seurantaa tai toipumista vaativia potilaita. Niissä hoidetaan myös parantumattomasti sairaita ihmisiä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Keski-Uudenmaan-sote-kuntayhtymän perussopimus (pdf) 21.6.2017. Keusote, keski-uudenmaansote.fi. Viitattu 11.3.2021.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Arkistoitu kopio Keusote, keski-uudenmaansote.fi. Arkistoitu 16.4.2021. Viitattu 11.3.2021.
- ↑ a b Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä (pdf) (esittely) 2018. Keusote, keski-uudenmaansote.fi. Viitattu 11.3.2021.
- ↑ Arkistoitu kopio Keusote, keski-uudenmaansote.fi. Arkistoitu 8.3.2021. Viitattu 12.3.2021.
- ↑ Arkistoitu kopio (alasvetovalikko Mäntsälä) Keusote, keski-uudenmaansote.fi. Arkistoitu 8.3.2021. Viitattu 12.3.2021.
- ↑ Arkistoitu kopio (alasvetovalikko Hyvinkää) Keusote, keski-uudenmaansote.fi. Arkistoitu 8.3.2021. Viitattu 11.3.2021.
- ↑ Hyvinkää Akuutti (Hyvinkään sairaalan päivystys) Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, hus.fi. Viitattu 11.8.2018.
- ↑ Kiireellinen hoito (alasvetovalikko Hyvinkää) Keusote, keski-uudenmaansote.fi. Viitattu 11.3.2021.
- ↑ Kiireellinen hoito (alasvetovalikko Mäntsälä) Keusote, keski-uudenmaansote.fi. Viitattu 12.3.2021.
- ↑ Kiireellinen hoito (alasvetovalikko Hyvinkää) Keusote, keski-uudenmaansote.fi. Viitattu 12.3.2021.
- ↑ Kiireellinen hoito (alasvetovalikko Tuusula) Keusote, keski-uudenmaansote.fi. Viitattu 11.3.2021.
- ↑ Kiireellinen hoito (alasvetovalikko Järvenpää) Keusote, keski-uudenmaansote.fi. Viitattu 12.3.2021.
- ↑ a b c Arkistoitu kopio (alasvetovalikko Nurmijärvi) Keusote, keski-uudenmaansote.fi. Arkistoitu 8.3.2021. Viitattu 12.3.2021.
- ↑ Arkistoitu kopio (alasvetovalikko Järvenpää) Keusote, keski-uudenmaansote.fi. Arkistoitu 8.3.2021. Viitattu 12.3.2021.
- ↑ a b c Arkistoitu kopio Keusote, keski-uudenmaansote.fi. Arkistoitu 8.3.2021. Viitattu 12.3.2021 (päivitys).
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- http://www.keusote.fi
- Ajankohtaista koronaviruksesta, tietoa ja neuvoja (Keusote-alue) (Arkistoitu – Internet Archive) (keusote.fi)