Hätävara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee elokuvaa, muista merkityksistä katso täsmennyssivua Hätävara.
Hätävara
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Orvo Saarikivi
Käsikirjoittaja Nisse Hirn
Perustuu Hilja Valtosen romaaniin Hätävara (1938)
Tuottaja Matti Schreck
Säveltäjä Harry Bergström
Kuvaaja Uno Pihlström
Leikkaaja Orvo Saarikivi
Lavastaja Ville Salminen
Pääosat Helena Kara
Kullervo Kalske
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi Oy
Ensi-ilta 15. tammikuuta 1939
Kesto 101 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Hätävara (ruots. Flickan i bakfickan) on Orvo Saarikiven ohjaama mustavalkoinen suomalainen komediaelokuva vuodelta 1939. Se perustuu Hilja Valtosen samannimiseen romaaniin vuodelta 1938.

Hätävara on neljäs Valtosen romaanien pohjalta tehty elokuva. Elokuva avioliittokomedia, ja sen tapahtumat sijoittuvat kymmenen vuoden ajalle. Tapahtumissa avioliiton arki on nuorelleparille pettymys ja johtaa mustasukkaisiin suhteisiin.[1] Suomi-Filmi juhli elokuvalla 20-vuotistaivaltaan.[2]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Helena Kara  Vappu Kankare, myöh. Kinnunen  
 Kullervo Kalske  Jalmar Fredrik Kinnunen, ”Jali”  
 Paavo Jännes  kauppaneuvos Hyväri  
 Aino Lohikoski  palvelijatar Mari  
 Hannes Häyrinen  Timo Muranen  
 Liisa Kartto  neiti Linda Hyväri  
 Sasu Haapanen  historian opettaja  
 Verna Piponius  matematiikan opettajatar  
 Reino Valkama  Ape Keto  
 Sylvi Palo  tohtori Saara Leinjoki  
 Anni Hämäläinen  Anna-Liisa Kinnunen  
 Nora Mäkinen  Elina  
 Inari Koponen  Terttu  
 Elsa Turakainen  rouva Leinjoki  
 Liisa Nevalainen  Riitta  
 Pentti Saares  Reino  
 Olof Olin  Heikki  
 Jalmari Parikka  vahtimestari  
 Kaarlo Hiltunen  luokkatoveri  
 Kauko Kokkonen  Koivuranta  
 Oiva Luhtala  Härkänen  
 Oiva Vainio  Saarinen  
 Elvi Heinonen  1. tyttö  
 Hillevi Roni  2. tyttö  
 Lempi Kemppainen  3. tyttö  
 Seppo Sariola  1. poika  
 Eira Korvenkallas  kokouksen sihteeri  
 Vilho Siivola  koulun rehtori  
 Eenokki Väänänen  leipuri  
 Antti Ilvos  ratsumestari Vikkelä  
 Ossi Korhonen  Elinan isä  
 Hulda Keskinen  Elinan täti  
 Irja Haapanen  Elli  
 Aune Salminen  Sirkka  
 Erkki Uotila  häävieras  
 Santeri Saarikivi  setä  
 Rosi Rinne  Vapun äiti  
 Auli Haapanen  pikkuvauva  
 Ida Salmi  palvelijatar  
 Kosti Aaltonen  1. maalari  
 Kaarlo Saarnio  lääkäri  
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Papin tytär Vappu Kankare on sanavalmis kuudesluokkalainen, joka asuu koulukodissa veljensä Heikin ja koulutoveriensa Timon ja Riitan kanssa. Hänen suorasukaisuutensa ensin ärsyttää ja sitten viehättää kunnianhimoista abiturienttia Jali Kinnusta. Jali on koulun suosituin poika, jota hänen leskiäitinsä kouluttaa suurin uhrauksin. Jali haluaa parempiin piireihin eikä halua muiden tietävän köyhästä kodistaan. Hän seurustelee rikkaan Elinan kanssa ja vetäytyy koulun konventin puheenjohtajuudesta ylioppilaskirjoitusten vuoksi. Vappu ehdottaa kokouksessa puheenjohtajan paikalle jotakuta tyttöä sillä seurauksella, että tulee itse valituksi. Hän kuulee Jalin pitävän valintaa ”vuosisadan suurimpana munauksena” ja päättää selviytyä kiusallakin. Vappu näpäyttää Jalia virkaanastujaispuheessaan ja saa viimeisen sanan mittelössä hänen kanssaan.

Jali haluaa pitää valmistujaiskutsut kotonaan ja hänen äitinsä lainaa naapurin koulukodista huonekalut. Vappu kisailee veljensä ja ystäviensä kanssa pihalla, ja pallon etsinnän yhteydessä hänen ystävänsä Timo lähentelee häntä. Elinan tunteet Jalia kohtaan ovat viilenemässä ja Jali alkaa hieroa ystävyyttä Vapun kanssa. Hän varastaa tältä suudelman ja ottaa puoliväkisin daamikseen Elinan kihlajaisiin. He viettävät illan sovinnollisissa tunnelmissa.

Vappu ja Jali tapaavat uudelleen vasta vuosien kuluttua, kun molemmat ovat jo työelämässä, Vappu pankkineitinä ja Jali metsänhoitajana. Jali pyrkii yhä rikkaisiin naimisiin ja Vappu suostuu ”hätävaraksi kuten ennenkin”, kun mies pyytää häntä ulos. Vappu esittelee Jalin sopivalle vaimoehdokkaalle, tohtori Saara Leinjoelle, joka kuitenkin kieltäytyy kosinnasta tajutessaan Jalin havittelevan vain hänen rahojaan. Jali pääsee selville tunteistaan Vappua kohtaan, pakottaa Vapun selvittämään omat tunteensa ja lopulta nuoret saavat toisensa.

Häät vietetään, ja Vapulle ja Jalille syntyy tyttövauva. Liitossa kuitenkin riittää myrskyjä. Jali vähättelee vaimonsa taitoja, ja Vappu purkaa pettymystään samassa kauppalassa lääkärinä työskentelevälle Timolle. Jali on ottanut Vapulta kysymättä ylimetsänhoitajan paikan Jokelasta ja viettää aikaa kauppaneuvos Hyvärin tyttären Lindan kanssa. Jokelaan asetuttuaan Vappu tapaa Lindan, mutta seuratakseen tämän ja miehensä suhteen kehitystä ei paljasta olevansa Jalin vaimo. Jali on Vapusta mustasukkainen Timolle, ja lopulta suostuu Lindan ehdotukseen yhteisestä ulkomaanmatkasta.

Kalakauppias Ape Keto saa Vapun punaisista hiuksista ajatuksen perustaa tiilitehdas. Vappu ryhtyy tukemaan hanketta omilla säästöillään ja hankkii Timon kolmanneksi osakkaaksi. Ape toimitusjohtajana ja Vappu kirjanpitäjänä Tiili Oy käynnistyy ja menestyy. Vappu törmää pyöräillessään kauppaneuvos Hyväriin ja hurmaa hänet, muttei taaskaan paljasta henkilöllisyyttään. Palatessaan matkalta Jali osoittaa mustasukkaisuutta myös Apea ja tiilitehdasta sekä kauppaneuvosta kohtaan eikä halua puhuakaan Vapun ehdottamasta avioerosta.

Kauppaneuvos tekee suuren tilauksen tiilitehtaalle ja pitää juhlat, joissa Vapun oikea henkilöllisyys vihdoin paljastuu. Välejä selvitellään moneen suuntaan: Vappu on valmis avioeroon Jalin ”todellisen” onnen hyväksi. Jali hermostuu ja tiukkaa Vapulta tämän mieltymyksestä Timoon. Vappu tunnustaa rakastaneensa aina vain Jalia, vaikkei tämä ole sitä ansainnut. Sovinto syntyy puolisoiden välille, kun Jali ymmärtää vihdoin omatoimisen vaimonsa arvon, ja etteivät raha ja asema merkitse kaikkea. Vappu sanoo antavansa miehelleen paikan tiilitehtaan konttorista, johon Jali vastaa: ”Olen aina pitänyt pappilan hätävarasta.”

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Hätävara oli Suomi-Filmin neljäs elokuva, joka perustui Hilja Valtosen teksteihin. Kirjailija antoi muodollisen siunauksensa hankkeelle kirjeessään 14. lokakuuta 1938, kuvaustöiden ehdittyä jo pitkälle: ”Palautan oheellisena Hätävaran filmikäsikirjoituksen, jonka herra Unho (Ilmari Unho) minulle Viipurista lähetti. Olen lukenut sen läpi ja mielestäni se on hyvä, vaikka enhän minä paljon elokuva-asioista ymmärrä. Toivon, että onnistutte!”.[1]

Hätävaraa markkinoitiin Suomi-Filmin 20-vuotisjuhlaelokuvana, ohjaajan kertoman mukaan siksi että yhtiön merkkipäivään havahduttiin niin myöhään, että kyseinen elokuva sattui olemaan ainoa, joka valmistuisi juhlan tuntumassa.[1]

Valtosen romaanin päiväkirjamainen kerronta kattaa noin 18 vuotta, Nisse Hirnin käsikirjoituksessa tapahtumat on tiivistetty kymmenkuntaan vuoteen. Elokuvan ulkokuvista suurin osa otettiin syksyllä 1938 Lohjan vanhoilla puutaloalueilla. Yleisömenestys oli vuoden 1939 toiseksi paras.[1]

Aikalaisarvostelijat pitivät Hätävaraa yleisesti ”hupaisana ja kevyenä ajanviete-elokuvana”. Heikki Välisalmi (Suomen Sosialidemokraatti) kiitteli elokuvan ”valtosmaista” huumoria, ehyttä käsikirjoitusta sekä ensiluokkaisia kuvaa ja ääntä, mutta hänen mukaansa elokuvasta puuttui Valtosen teoksille ominaista vauhdikkuutta. Uuden Suomen kriitikko Salama Simonen piti elokuvan puolta väliä pitkäveteisenä ja niin ikään vauhdittomana. Turun Sanomien nimimerkki Hula piti elokuvan toteutusta kauttaaltaan hyvänä. Myös näyttelijäsuoritukset arvioitiin hyviksi: ”Helena Kara saa raisuttareensa paljon aitoutta ja Kullervo Kalskeen Jali Kinnunen osoittaa jatkuvia kehitysmahdollisuuksia.”[1]

Kriitikko Arto Pajukallio on vuoden 2011 arviossaan luonnehtinut elokuvaa ”herttaisen heppoiseksi”.[3]

  1. a b c d e Hätävara Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen arkisto. Viitattu 23.3.2018.
  2. Suomi-Filmin klassikot, (Arkistoitu – Internet Archive) Kavi, viitattu 22.3.2018
  3. Arto Pajukallio: Elokuvat: Hätävara.. Helsingin Sanomat, 22.2.2011, s. D 5.