Gustav Radbruch
Gustav Radbruch (21. marraskuuta 1878, Lyypekki, Saksa – 23. marraskuuta 1949, Heidelberg, Saksa) oli saksalainen oikeusfilosofi. Hän toimi professorina Königsbergin, Kielin ja Heidelbergin yliopistossa 1933–1945. Hän oli myös Weimarin tasavallan oikeusministeri 1921–1922 ja 1923.
Radbruch oli humaanin rikosoikeuden esitaistelija. Hänen ajatuksensa oikeusfilosofiasta pohjautuivat uuskantilaisiin perusteisiin, joiden mukaan lait riippuivat moraalisista arvoista. Hänestä laillisuuden ja oikeudenmukaisuuden käsitteet eivät olleet ehdottomia arvoja, vaan riippuivat ajasta ja paikasta sekä lakeja säätävien puolueiden arvoista. Saksan natsihallinnon aikana Radbruchin ajattelutavassa tapahtui perinpohjainen muutos hänen elämänsä loppuvaiheessa. Hän hylkäsi asioiden suhteellisen tarkastelutavan ja omaksui ajattelutapansa perustaksi luonnonoikeuden, joka antoi arvoa ehdottomammille ajatuksille.
Oikeusteoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Radbruch edusti modernia luonnonoikeusteoriaa ja kritisoi oikeuspositivismia, jonka läpäisemäksi hän koki toista maailmansotaa edeltäneen saksalaisen oikeuselämän. Hän näki oikeuspositivismin vaaran siinä, ettei se tarjoa työkaluja epäoikeudenmukaisten lakien vastustamiseen. Radbruchin mukaan oikeus on määritelmällisesti järjestelmä, jonka perustarkoitus on oikeudenmukaisuus. Oikeudenmukaisuuden ydinsisältö on Radbruchin mukaan yhdenvertaisuus. Jos jokin oikeusnormi osoittautuu oikeuden perustavien arvojen vastaiseksi, ei sitä voida kutsua laiksi, eikä sitä tule noudattaa. Radbruch kuitenkin arvosti myös oikeusvarmuutta, minkä vuoksi hän edellytti, ettei jokaisen yksittäisen tuomarin tule ryhtyä arvioimaan lakien oikeudenmukaisuutta vaan tämä tehtävä kuuluu vain korkeimmille oikeusasteille.[1][2]
Radbruch käsitteli kirjoituksissaan etenkin Natsi-Saksan lainsäädäntöä ja oikeuslaitosta.[3] Hänen mukaansa kansallissosialismi oli oikeusteoreettiselta ulottuvuudeltaan rakentunut kahden teesin varaan, joita olivat "järjestys on järjetsys" ja "laki on laki" ja joiden päämäränä oli saada sekä sotilaat että lakimiehet toimimaan valtion tahdon mukaisesti. Toiseen teesiin kiteytyi Radbruchin mukaan Saksassa oikeusfilosofisena oletuksena vuosikymmeniä vallinnut oikeuspositivistinen ajattelutapa.[4]
Radbruchin kaava
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rabruchin kaava on Radbruchin kehittämä teoreettinen työkalu, jonka avulla voidaan arvioida lakeja sekä ratkaista oikeudenmukaisuuden ja oikeusvarmuuden välisiä kiistoja. Radbruchin kaavan mukaan voimassaolevista oikeuslähteistä johdettu oikeus on lähtökohtaisesti aina etusijalla, myös silloin, kun se voidaan kokea epäoikeudenmukaiseksi tai kansalaisten edun vastaiseksi. Tähän on kuitenkin kaksi poikkeusta, joista ensimmäinen koskee lakien voimassaoloa ja toinen niiden olemassaoloa.[5]
- Jos laki on räikeällä tavalla epäoikeudenmukainen, se on viallinen laki (saks. unrichtiges Recht), joka ei ole osa voimassa olevaa oikeusjärjestystä ja jota tuomarit eivät saa soveltaa. Rajanveto viallisten lakien ja pelkästään huonojen lakien välillä ei kuitenkaan ole tiukka tai yksiselitteinen.
- Jos lailla ei selvästi edes pyritä oikeudenmukaisuuteen, kyseessä ei ole edes viallinen laki, vaan ei laki lainkaan.
Radbruchin kaavaa käytettiin sodanjälkeisissä oikeudenkäynneissä Saksassa sen arvioimiseen, mikä oli Natsi-Saksan tuomareiden vastuu. Radbruchin kaavaa käytti myös itäsaksalaisten rajavartijoiden syyllisyyttä käsitellyt tuomioistuin Gueffroy-tapauksessa vuonna 1992.[3]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Der Handlungsbegriff in seiner Bedeutung für das Srafrechtsystem, 1903
- Einführung in die Rechtswissenschaft, 1910
- Grundzüge der Rechtsphilosophie, 1914
- Kulturlehre des Sozialismus, 1927
- Elegantiae juris criminalis, 1938
- Der Geist des englischen Rechts, 1946
- Vorschule der Rechtsphilosophie, 1948
Hänen teoksiaan ei ole suomennettu.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966
- The New Encyclopædia Britannica, Encyclopædia Britannica 2003, ISBN 0-85229-961-3
- Lindroos-Hovinheimo, Susanna: Oikeuden rajoilla. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2014.
- Siltala, Raimo: Oikeudellisen ajattelun perusteet - Pääsykoekirja 2/2010. Turku: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||
