Fredrik Vilhelm III
| Fredrik Vilhelm III | |
|---|---|
.jpg) | |
| Preussin kuningas | |
| Valtakausi | 16. marraskuuta 1797 – 7. kesäkuuta 1840 |
| Edeltäjä | Fredrik Vilhelm II |
| Seuraaja | Fredrik Vilhelm IV |
| Brandenburgin vaaliruhtinas | |
| Valtakausi | 16. marraskuuta 1797 – 6. elokuuta 1806 |
| Edeltäjä | Fredrik Vilhelm II |
| Syntynyt |
3. elokuuta 1770 Potsdam, Preussin kuningaskunta |
| Kuollut |
7. kesäkuuta 1840 (69 vuotta) Berliini, Preussin kuningaskunta |
| Puoliso |
Luise von Mecklenburg-Strelitz Auguste von Harrach |
| Lapset |
Fredrik Vilhelm IV Vilhelm I Aleksandra Frederika Kaarle Aleksandrine Ferdinand Louise Albert |
| Suku | Hohenzollern |
| Isä | Fredrik Vilhelm II |
| Äiti | Friederike Luise |
| Uskonto | protestantti |
| Nimikirjoitus |
 |
Fredrik Vilhelm III (saks. Friedrich Wilhelm III.), (3. elokuuta 1770 Potsdam – 7. kesäkuuta 1840 Berliini) oli Preussin kuningas vuodesta 1797 kuolemaansa saakka. Brandenburgin vaaliruhtinaana ja rajakreivinä hän kantoi nimeä Fredrik Vilhelm IV. [1][2][3]
Fredrik Vilhelm oli Brandenburgin viimeinen vaaliruhtinas, sillä arvonimestä luovuttiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan loppuessa vuonna 1806.[1]
_crop.jpg)
Suku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fredrik Vilhelmin vanhemmat olivat Fredrik Vilhelm II:n ja tämän toinen puoliso, kuningatar Friederike Luise von Hessen-Darmstadt (1751–1805), [1] joka oli Hessen-Darmstadtin maakreivi Ludwig IX:n ja kreivitär Caroline von Zweibrücke von der Pfalzin tytär.[4][5] Vanhempien järjestetty avioliitto oli rakkaudeton. Hän kärsi koko elämänsä alemmuudentunteesta, mikä johtui hänen isästään, joka laiminlöi poikaansa niin kuin kaikkia muitakin aviolapsiaan.[2][3] Äitinsä kansa hänellä oli hyvä suhde, siitä huolimatta että äiti ei osannut huolehtia lastensa hoidosta ja kasvatuksesta.
Hänellä oli seitsemän sisarusta, joista Ludwig Carl (1773–1796) avioitui Frederica von Mecklenburg-Strelitzin kanssa; Wilhelmina (1774–1837) avioitui Alankomaitten kuningas Vilhelm I:n kanssa; Augusta (1780–1841) avioitui Hessenin vaaliruhtinas Wilhelm II:n kanssa; Heinrich (1781–1846), armeijan upseeri, Venäjän armeijan jalkaväen kenraali Napoleonin vastaisessa sodassa 1815 ja Wilhelm (1783–1851) avioitui maakreivitär Marie Anna von Hessen-Homburgin kanssa.[4][3]
Kasvatus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Friedrich Wilhelmin isä Fredrik Vilhelm II oli täysin rakastajattarensa Wilhelmine Encken vaikutuksen alainen ja kuninkaan nimittämien opettajien käsissä oleva poika eli yksinäistä ja tukahdutettua elämää, mikä lisäsi hänen heikkoa itsetuntoaan. Vaikka hänen älynsä ja tahdonvoimansa puutteita ei parantunut se pedanttinen opetus, johon hänet alistettiin, hän kasvoi hurskaaksi, rehelliseksi ja hyvää tarkoittavaksi mieheksi. Jos kohtalo olisi johtanut hänet maansa historian myrskyisempiin vaiheisiin, hän olisi voinut jättää jälkeensä mallikuninkaan maineen. Sotilaana hän sai tavanomaisen preussilaisen prinssin koulutuksen, sai luutnantin valtakirjansa vuonna 1784, siirtyi komentavaksi everstiksi vuonna 1790 ja osallistui vuosien 1792–1794 sotaretkiin.[6]
Avioliitot ja lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kruununprinssi Friedrich Wilhelm avioitui joulukuussa 1793 prinsessa Luise von Mecklenburg-Strelitzin (1776–1810) kanssa,[3] joka oli Mecklenburg-Strelitzin herttua Kaarle II:n ja prinsessa Friederike Caroline Luise von Hessen-Darmstadtin neljänneksi vanhin tytär.[1] Hän oli tavannut Luisen Frankfurtissa tämän sukulaisten luona ja rakastunut häneen.[6] He kihlautuivat huhtikuussa 1793. Puolisolla oli häneen hyvä vaikutus ja tämä sai hänet joskus nousemaan alemmuuden tunteestaan.[2] Kuningatar Luise kuoli vain 34-vuotiaana heinäkuussa 1810.[6]
Heille syntyi kymmenen lasta, joista kolme kuoli jo pieninä:[1][3]
- nimetön tytär (1. lokakuuta 1794), syntyi kuolleena
- Friedrich Wilhelm, Preussin kuningas Fredrik Vilhelm IV (15. lokakuuta 1795 – 2. tammikuuta 1861), avioitui Baijerin prinsessa Elisabeth Ludovikan (1801–1873) kanssa, liitto oli lapseton
- Wilhelm, Saksan keisari ja Preussin kuningas Vilhelm I (22. maaliskuuta 1797 – 9. maaliskuuta 1888), avioitui Saksi-Weimar-Eisenachin prinsessa Augustan (1811–1890) kanssa, heillä oli jälkeläisiä
- Charlotte (13. heinäkuuta 1798 – 1. marraskuuta 1860), avioitui Nikolai I:n (1796–1855) kanssa, heillä oli jälkeläisiä, kuten Aleksanteri II
- Frederica (14. lokakuuta 1799 – 30. maaliskuuta 1800), kuoli alle vuoden ikäisenä
- Karl (29. kesäkuuta 1801 – 21. tammikuuta 1883), avioitui Saksi-Weimar-Eisenachin prinsessa Marien (1808–1877) kanssa, heillä oli jälkeläisiä
- Alexandrine (23. helmikuuta 1803 – 21. huhtikuuta 1892), avioitui Paul Friedrichin, Mecklenburg-Schwerinin suurherttuan (1800–1842) kanssa
- Ferdinand (13. joulukuuta 1804 – 1. huhtikuuta 1806), kuoli alle 2-vuotiaana
- Luise (1. helmikuuta 1808 – 6. joulukuuta 1870), avioitui Vilhelm I:n ja kuningatar Frederica Louisa Wilhelminan pojan, serkkunsa Alankomaiden prinssi Frederikin (1797–1881) kanssa, neljä lasta, joista vanhin tytär oli Ruotsin ja Norjan kuningatar Lovisa.
- Albrecht (4. lokakuuta 1809 – 14. lokakuuta 1872), avioitui Vilhelm I:n ja kuningatar Frederica Louisa Wilhelminan tyttären, serkkunsa Alankomaiden prinsessa Mariannen kanssa (1810–1883), heille syntyi viisi lasta, avioero 1849; avioitui toisen kerran Hohenaun kreivitär Rosalie von Rauchin (1820–1879) kanssa.
Toisen kerran 54-vuotias Fredrik Vilhelm III avioitui 9. marraskuuta 1824 Charlottenburgin linnan kappelissa kreivitär Auguste von Harrach zu Rohrau und Thannhausenin (1800–1873) kanssa,[3] jonka oli tavannut kylpylämatkallaan Teplicessä Böömissä vuonna 1822. Auguste oli kreivi Ferdinand Joseph von Harrach zu Rohraun (1763–1841) ja Christiane Freiin von Rayskin (1767–1830) tytär. Heidän avioliittonsa aikaan itävaltalaista, alempaa aatelia olevaa Harrachin sukua ei vielä tunnustettu samanveroiseksi eurooppalaisten hallitsijasukujen kanssa dynastisissa avioliittotarkoituksissa. Lisäksi Auguste oli katolinen, joten morganaattista avioliittoa[3] pidettiin pitkään salassa. Kreivitär Augustesta tehtiin Liegnitzin prinsessa ja Hohenzollernin kreivitär. Liitto oli lapseton. Auguste sai kuoltuaan tulla haudatuksi saman mausoleumin kryptaan puolisonsa sekä tämän ensimmäisen puolison kanssa, mutta hänelle ei ole pystytetty hautapatsasta tai muistolaattaa.[7][8][9][6]
Kuningas
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kruununprinssi Friedrich Wilhelm nousi Preussin valtaistuimelle kuningas Fredrik Vilhelm III:na 16. marraskuuta vuonna 1797.[1] Hän toteutti heti hyvät aikeensa leikkaamalla kuninkaallisen hallinnon kustannuksia, erottamalla isänsä ministerit ja uudistamalla aiemman hallituskauden suurimmat väärinkäytökset. Hänellä oli Hohenzollernin suvulle ominaista sitkeyttä ja voimaa ilman neroutta sen käyttämiseen. Hän oli liian epäluuloinen delegoidakseen vastuuta ministereilleen, ja hän oli tahdoltaan liian heikko pysähtyäkseen ja hakeakseen uutta johdonmukaista suuntaa.[6]
Taiteiden ja tieteiden suojelija
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Preussilaisilla arkkitehdeillä oli tilaisuutensa voittaa kuninkaan suosio ja tilaukset, kun kuningatar Luise, Fredrik Vilhelmin ensimmäinen puoliso, kuoli 19. heinäkuuta 1810. Kuningas itse suunnitteli Kuninkaallisen mausoleumin Charlottenburgin linnan puistoon. Kuningas antoi arkkitehti Karl Friedrich Schinkelin piirtää vain julkisivun, joka oli jo tehnyt valmiit suunnitelmat. Arkkitehti Heinrich Gentz teki työn valmiiksi. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Fredrik Vilhelm III haudattiin samaan mausoleumiin puolisonsa Luisen viereen.[10]
Fredrik Vilhelmin hallituskaudella Berliinin Lustgarteniin rakennettiin vuosina 1824–1830 uusklassista arkkitehtuuria edustava Altes Museum, jonka suunnitteli hoviarkkitehti Karl Friedrich Schinkel.[3] Museon tarkoituksena oli kerätä yhteen paikkaan kaikki kuninkaalliset taide- ja antiikkikokoelmat sekä toimia kansalaisille kulttuuri- ja sivistyslaitoksena. Schinkelin suunnittelemana valmistui vuosina 1818-1820 myös Berliinin Schauspielhaus eli teatteritalo ja Neue Wache eli päävartio 1816-1818.[3] Vuosina 1826–1834 kuningas kunnostutti laajasti Magdeburgin katedraalia. Vuonna 1831 hän osti Ala-Sleesiasta Erdmannsdorfin linnan (nyk. Mysłakowice, Puola) Riesengebergen juurelta, jonka arkkitehti Schinkel suunnitteli uudelleen uusgottilaiseen tyyliin.
Myös kuvanveistäjä Johann Gottfried Schadow, joka veisti Brandenburgin portin yllä olevan nelivaljakon, poika Friedrich Wilhelm von Schadow sai kuninkaalta erityistä tukea. Hän tuli vuonna 1826 Düsseldorfin taidekoulun ensimmäisen johtaja Peter von Corneliuksen seuraajaksi. Hän maalasi Altes Museumin eteistilat arkkitehti Schinkelin suunnitelmien mukaisesti. Von Schadowin lahjakkaimmat oppilaansa seurasivat pian häntä, ja lyhyen ajan kuluttua perustettiin kuuluisa Düsseldorfin taideakatemia.
Fredrik Vilhelm III:n hallituskaudella perustettin myös Berliinin, Breslaun ja Bonnin yliopistot.[3]
Ulkopolitiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuninkaana Fredrik Vilhelm harjoitti alkujaan puolueettomuuspolitiikkaa. Tämä kuitenkin loppui, kun kuningas vuoden 1806 lokakuussa julisti neljännen liittokunnan sodan Ranskaa vastaan. Jenan–Auerstädtin taistelussa 14. lokakuuta 1806 Ranska kukisti Fredrik Vilhelmin johtaman Preussin armeijan. Preussin armeija luhistui ja Napoleon marssi Berliiniin.[1] Preussin kuningasperhe pakeni Itä-Preussiin Königsbergiin ja Memeliin. Sodan jälkimainingeissa Tilsitin rauhassa vuonna 1807 Preussi joutui luovuttamaan kaikki Elben länsipuoliset alueensa sekä Puolan alueensa Ranskalle.
Seuraavina synkkinä vuosina kuningatar Luisen lannistumaton rohkeus auttoi heikkoa kuningasta epätoivoisessa tilanteessa valtion suhteen. Luise kannatti Karl vom Steinin uudistuspyrkimyksiä sekä kenraali Gerhard von Scharnhorstin ja kenttämarsalkka August von Gneisenaun työtä armeijan uudelleenorganisoinnissa, minkä ansiosta Preussin uudelleensyntyminen tuli mahdolliseksi. Kun vom Stein erotettiin, Karl August von Hardenberg seurasi häntä kanslerina kesäkuussa 1810. Seuraavassa kuussa kuningatar Luise kuoli, ja kuningas jätettiin yksin selviytymään jatkuvasti vaikeutuneista olosuhteista.[6]
Vuonna 1813 Fredrik Vilhelm solmi liiton Venäjän kanssa Ranskaa vastaan. Liittolaiset löivät Ranskan vuosien 1813 ja 1814 taisteluissa kuudennen liittokunnan sodassa. Wienin kongressissa kuninkaan ministerit onnistuivat turvaamaan Preussin alueellisen laajentumisen.[1]
Fredrik Vilhelmin puolueettomuuspolitiikka toisen liittokunnan ja kolmannen liittokunnan sodassa kiihdytti Preussin arvovallan heikkenemistä. Sisäiset uudistukset ennen Jenan taistelua ennakoivat myöhempiä uudistuksia muuttamatta kuitenkaan valtion itsevaltiasta rakennetta. Vuoteen 1807 asti hän piti kiinni perinteisestä hallitushallituksesta, jossa vaikuttivat keskinkertaiset henkilöt. Vuosien 1806–1807 sotilaallisen romahduksen ja kaikkien Elbe-joen länsipuolisten provinssien menetyksen jälkeen kuningas lopulta tajusi, että Preussin oli tehtävä ratkaisevia muutoksia. Siksi hän hyväksyi preussilaisten valtiomiesten Karl vom Steinin ja Karl August von Hardenbergin ehdottamat uudistukset, mutta ne merkitsivät vain ylimmän byrokratian uudistamista, eivätkä puuttuneet kuninkaallisiin etuoikeuksiin. Kuningas pelkäsi aina, että uudistus voisi johtaa ”jakobitismiin”, eikä voinut sietää merkittäviä miehiä neuvonantajinaan.[2]
Vapaussodan 1813–1815 aikana hän pysyi etäällä kansansa intohimosta, oli aina keisari Aleksanteri I:lle alamainen ja sopusoinnussa Itävallan pääministeri Klemens von Metternichin kanssa. Wienin kongressin kriisissä Saksin jakamisesta hän asettui Aleksanteri I:n puolelle, mikä toi Preussin sodan partaalle Englantia, Ranskaa ja Itävaltaa vastaan tammikuussa 1815. Lopullisen kompromissin ansiosta Preussi sai Reinin maakunnan, Westfalenin ja suuren osan Saksista. Toisin kuin nämä alueelliset voitot, Fredrik Vilhelmin hallituskauden viimeiset 25 vuotta osoittavat Preussin maaomistuksissa laskusuuntausta, johon hänen henkilökohtaiset rajoituksensa vaikuttivat suurelta osin.[2]
Uudistukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuningas Fredrik Vilhelmin ollessa toimeton useat ministerit toteuttivat Preussissa uudistuksia niin hallinnon kuin armeijankin suhteen kuningattaren kehotuksesta. Edellisen kuninkaan uskonto- ja sensuurimääräykset kumottiin. Wienin kongressin 1814-1815 jälkeen kuningas kuitenkin muuttui taantumukselliseksi.[1]
Perintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fredrik Vilhelm kuoli pitkälliseen kuumetautiin 69-vuotiaana kesäkuussa 1840 Berliinissä. Hänet on haudattu Charlottenburgin linnan puistossa olevaan Kuninkaalliseen mausoleumiin.[10] Häntä seurasi kuninkaana vanhin poika, Fredrik Vilhelm IV.
|
Edeltäjä: Fredrik Vilhelm II |
Preussin kuningas 1797–1840 |
Seuraaja: Fredrik Vilhelm IV |
|
Edeltäjä: Fredrik Vilhelm II |
Brandenburgin vaaliruhtinas 1797–1806 |
Seuraaja: – |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 786. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
- ↑ a b c d e Frederick William III | Reign of Terror, Napoleonic Wars, Prussian Army | Britannica www.britannica.com. 30.7.2024. Viitattu 12.8.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j Deutsche Biographie: Friedrich Wilhelm III. - Deutsche Biographie www.deutsche-biographie.de. Viitattu 12.8.2024. (saksaksi)
- ↑ a b Deutsche Biographie: Friederike Luise - Deutsche Biographie www.deutsche-biographie.de. Viitattu 12.8.2024. (saksaksi)
- ↑ Hessische Biografie : Erweiterte Suche : LAGIS Hessen www.lagis-hessen.de. Viitattu 12.8.2024.
- ↑ a b c d e f 1911 Encyclopædia Britannica/Frederick William III. of Prussia - Wikisource, the free online library en.wikisource.org. Viitattu 12.8.2024. (englanniksi)
- ↑ ALO docView - 07 Biographisches Lexikon des Kaisertums Österreich (1861) www.literature.at. Viitattu 12.8.2024.
- ↑ BLKÖ:Harrach, Auguste Gräfin von – Wikisource de.wikisource.org. Viitattu 12.8.2024. (saksaksi)
- ↑ Auguste Fürstin von Liegnitz www.fembio.org. Viitattu 12.8.2024. (saksaksi)
- ↑ a b Stiftung Preußische Schlösser und Gärten Berlin-Brandenburg (SPSG): Mausoleum Charlottenburg www.spsg.de. Viitattu 12.8.2024. (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||||||
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fredrik Vilhelm III Wikimedia Commonsissa
