Asetelma (maalaustaide)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Asetelma)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Francisco de Zurbarán, Bodegón (Asetelma keramiikkavaaseilla), 1636.

Asetelma on elottomista luontokappaleista tai esineistä koottu sommitelma tai tällaista aihetta esittävä maalaus, piirustus tai valokuva.[1] Asetelma voidaan koostaa esimerkiksi kulhollisesta hedelmiä, riistaeläimistä tai talousesineistä.[1]

Asetelmamaalauksen taiteenlaji liittyy perinteiseen pohjoiseurooppalaiseen taiteeseen, esimerkiksi saksalaiseen, hollantilaiseen tai englantilaiseen taiteeseen. Vaikka asetelmia maalattiin jo antiikin Roomassa ja renessanssin taiteessa, ne olivat yleensä maalauksen sivussa tai vain osa sitä ja korostivat ihmisen toimintaa, kuten hedelmäasetelma Caravaggion maalauksessa Bacchus.

Asetelma on esitys arjen läheisistä esineistä. Se oli suosittu 1600-luvun Hollannissa kahdesta syystä: maan taide ei ollut vahvan kirkollisen vallan suojeluksessa ja nouseva luokka porvaristo arvosti maalaustaidetta sekä kauneudellisena kohteena että kaupankäynnin välineenä.

Asetelmissa käytetään usein trompe l'oeil -tekniikkaa, jossa viitataan osoittelevasti voimakkaan kuvasyvyyden todellisuusvaikutelmaan. Esimerkiksi Ambrosius Bosschaert vanhemman asetelmat ovat usein trompe l'oeil -maalauksia.

Asetelmaa pidetään myös erinomaisena maalauksen tai piirtämisen harjoitus- ja opiskeluaiheena.

Katoavaisuuden tunnus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisinaan Hollannin asetelmamaalauksissa oli myös vanitas, joka oli varoitus katsojalle, jotta hän ei hairahtuisi jokapäiväisen elämän aisteja houkutteleviin mukavuuksiin. Toisissa asetelmissa saattoi olla piilotettuna raamatullisia aiheita.

Vanitas oli osa laajempaa aihepiiriä, jota kutsuttiin sanaparilla memento mori. Tämä latinankielinen sanonta voidaan kääntää: Muista, että olet kuolevainen, tai Muista, että kuolet, tai Muista oma kuolemasi. Se on useiden taiteenlajien ja teosten aiheena, mutta niiden kaikkien tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä heidän omasta kuolevaisuudestaan.

Maalaustaiteen hierarkkisesti määritellyt lajityypit alkoivat menettää vaikutustaan 1800-luvulla. Asetelma, joka oli aikaisemmin katsottu vähempiarvoiseksi lajityypiksi, vaikutti avantgardetaiteessa esimerkiksi impressionistien ja van Goghin teoksissa ja erityisesti Cezannen maalauksissa, joissa asetelmaan keskityttiin historiamaalauksen kaltaisella monimutkaisuudella.

1900-luvun modernismin maalaustaide käytti asetelmaa useisiin uudennuksiin ja kubistit, futuristit ja surrealistit käyttivät vanhaa maalaustaiteen lajia teoksissaan. Nykytaiteen keinona installaatio eli valmiista esineistä koostuva asetelma tilassa on jatkoa asetelmamaalaukselle.

Käsitteen alkuperä suomen kielessä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanaa asetelma käytti ensimmäisen kerran julkisesti kirjailija, kriitikko, taidemaalari ja metsänhoitaja H. Ahtela alias Einar Reuter vuonna 1917 ilmestyneessä monografiassa, jonka otsikko oli Helena Schjerfbeck. Tässä kirjoituksessa julkaistu käsite yleistyi myöhemmin kielenkäyttöön. Aikaisemmin suomen kielessä asetelmasta käytettyä sanaa ”hiljaiselo” kirjoittaja piti mahdottomana.[2][3]

Asetelmamaalauksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5
    Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. (3. tarkistettu ja päivitetty painos) Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X
  2. Ahtela, H.: Kauneutta tavoittamassa, s. 10. Hämeenlinnna: Arvi A. Karisto, 1970.
  3. Kastemaa, Heikki: Korven kamppailua ja modernia taidetta, s. 51. (kirjassa Kirjoiuksia taiteesta 3, Modernisteja ja taiteilija-kriitikoita) Helsinki: Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto, 2001.