Arvid Broms

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Arvid Broms (vuoteen 1933 Arvi Oskari Autere, 5. kesäkuuta 1910 Helsinki – 10. toukokuuta 1968 Lappajärvi) oli suomalainen taidemaalari[1][2]. Hänet tunnetaan erityisesti varhaisena suomalaisena surrealistina[3]. Surrealismin ohella hän edusti eri vaiheissa levotonta uraansa kubismia ja symbolismia, mutta myös perinteistä realistista maalaustyyliä[2][3].

Perhetausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bromsin vanhemmat olivat pankinjohtaja Oskar Adolf Jonathan Autere (e. Broms) ja Anni Aejmelaeus.[1]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Broms suoritti ylioppilastutkinnon 1929 ja aloitti lakitieteen opinnot Helsingin yliopistossa mutta opiskeli samall Helsingin yliopiston piirustussalissa ja seurasi taidehistorian luentoja.[1] Sittemmin Broms opiskeli Pariisissa Académie de la Grande Chaumièressa ja Académie Colarossissa, puolalaissyntyisen Moise Kislingin johdolla[4] sekä Harold Speedin yksityisoppilaana Lontoossalähde?. Vaikutteita Broms imi monelta suunnalta, taidehistoriasta jopa 1400-luvun taiteesta[5].

Jo uransa alkuvaiheessa Broms aiheutti kansallisen kuvataideskandaalin tärvelemällä esikoisnäyttelynsä maalaukset puukolla[3]. Ulosottomiehet sinetöivät 1. maaliskuuta 1939 Kumlinin taidesalongissa Helsingissä pidetyssä Suomen surrealististen taiteilijain näyttelyssä esillä olleet Bromsin taulut ja piirustukset ulosmittaussineteillä, minkä jälkeen Broms rikkoi kaikki nämä työnsä. Broms huomautti että vuoden 1932 Bernin sopimuksen mukaan näytteille asetettuja tauluja ei saanut viedä pois ulosmittaustarkoituksessa.[6] 1957 hän maalasi Porthanian ala-aulaan monumentaalimuraalin Eteenpäin – ylöspäin, jota pidetään Suomen ensimmäisenä täysin abstraktina julkisena seinämaalauksena[7]. Lappajärven kantakrouviin vuonna 1968 syntynyt maalaussarja Lappajärven kunnan historiasta jäi Bromsin viimeiseksi teokseksi[8].

Bromsin tuotanto oli epätasainen, ja lisäksi hänen edustuksensa pääkaupunkiseudun näyttelyissä oli vähäinen. Tätä arvellaan syyksi siihen, että muut varhaiset modernistit, kuten Otto Mäkilä, Edvin Lydén ja Ole Kandelin, jättivät hänet varjoonsa.[1]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisenä Broms oli huomiota herättävä persoonallisuus, joka nousi mielellään seuran keskipisteeksi. Epävakaa luonne aiheutti lukuisia ongelmia hänen elämässään. Taiteilijan toiminnasta puuttui esimerkiksi suunnitelmallisuus pahasti. Hän kärsi alkoholismista ja sortui pikkurikollisuuteen.[3] Vaasan lääninvankilan kolmiosainen alttaritaulun Minä olen tie (1950) Broms maalasi suorittaessaan siellä rangaistustaan varkauksista ja väärennöksestä[5].

Broms oli viidesti naimisissa, ja hänellä oli kaksi lasta toisesta avioliitostaan 1939–1945.[1] Hän ehti olla suhteessa lisäksi muun muassa itseään 11 vuotta vanhemman näyttelijä Emmi Jurkan kanssa. Myöhemmin juoruttiin yleisesti, että Broms olisi ollut Jussi Jurkan biologinen isä, mutta sitä ei koskaan todennettu DNA-testillä. Jussi Jurkka oli kuitenkin kantamassa Bromsin arkkua hänen hautajaisissaan.[9]

Arvid Bromsista käytettiin myös kutsumanimiä Arvi ja Arvee sekä Rompsi[5]. Monia paikkakuntia kierrettyään taiteilija asui elämänsä viimeisen vuosikymmenen vuodesta 1958 lähtien Lappajärvellä. Hänet on haudattu Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle.[3]

Kuoleman jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin taiteilijan tuotantoa on esitelty ainakin kahdessa suuressa näyttelyssä Etelä-Pohjanmaalla: Seinäjoen taidehallissa 1984 ja Nelimarkka-museossa Alajärvellä 2008[5]. Kirjailija Antti Tuuri julkaisi 2019 Bromsista elämäkerrallisen romaanin Levoton mieli[10].

Julkisia teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Minä olen tie. Alttaritaulu. Vaasan lääninvankila. 1950.
  • Eteenpäin – ylöspäin. Seinämaalaus. Helsingin yliopiston Porthania-rakennus. 1957.
  • Lakeuden kansan vaellus. Seinämaalaus. Seinäjoen maakuntatalo. 1958.
  • Lappajärven kunnan historiaa esittelevä maalaussarja. Lappajärven kantakrouvi. 1968.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Sakari, Marja: Broms, Arvid. Kansallisbiografia.fi. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 17.2.2003. Viitattu 13.1.2020.
  2. ↑ a b Lampinen, Maria ja Sorjonen, Olli (toim.): Arvid Broms – levoton etsijä. Nelimarkka-museon julkaisuja, nro 10. Nelimarkka-museo, 2008. ISBN 978-95197064-8-1
  3. ↑ a b c d e Puumala, Anne: "Arveen arvoitus". Pohjalainen, 21.9.2019, s. 22–23.
  4. ↑ Arvid Broms. Kuvataiteilijamatrikkeli. Viitattu 23.9.2019.
  5. ↑ a b c d Puumala, Anne: "Arvid Broms oli levoton kulkija – Tunnettu työ jäi kesken: Seinäjoen maakuntatalon seinälle piti tulla savun peittämä lakeus ja kirkon silhuetti". Pohjalainen.fi, 28.7.2018. Viitattu 24.9.2019.
  6. ↑ Ulosottomiehet sinetöivät näytteillä olevat taulut, minkä vuoksi vimmastunut taiteilija rikkoi kaikki työnsä, Aamulehti, 03.03.1939, nro 60, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  7. ↑ Taidekokoelman syntyhistoriaa (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin yliopistomuseo. Viitattu 23.9.2019.
  8. ↑ [s.n.]: "Eläviä kuolleiden kuvia". Kolumni. Ilkka.fi, 16.8.2010. Viitattu 23.9.2019.
  9. ↑ Timo Haapala: Uutuuskirja: Boheemi lappajärveläinen maalari ajautui salasuhteeseen, josta sai alkunsa tuleva Suomi-filmien legenda – ”Ei siitä mitään DNA-testiä ole, mutta moni sen tiesi” Ilta-Sanomat. 9.10.2019. Viitattu 9.10.2019.
  10. ↑ Levoton mieli (Arkistoitu – Internet Archive). Otava.fi. Viitattu 23.9.2019

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Tuuri, Antti: Levoton mieli. Romaani. Otava, 2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Arvid_Broms&oldid=22232437”