Kotiteatteri
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Kotiteatterilla tarkoitetaan kotiin rakennettua tilaa tai huonetta, jolla pyritään elokuvateatterin kaltaiseen kuvan- ja äänentoistoon. Termi itsessään viittaa elokuvateatterimaiseen kokemukseen, jolloin myös komponenteilta vaaditaan enemmän.
Laitteet
Tyypillisessä kotiteatterissa on seuraavia komponentteja. Alan harrastajat käyttävät lisäksi pimennysverhoja, himmennettyä valaistusta, korotettuja penkkejä ja muuta vastaavaa kokemuksen parantamiseksi.
- Kookas ja hyvälaatuinen kuvalähde; tavallisesti joko laajakuvatelevisio tai videoprojektori.
- Yksi tai useampi ohjelmalähde. DVD- ja Blu-Ray-soittimet sekä HTPC ovat yleisimpiä.
- Tilaääni-järjestelmä, joka tavallisesti koostuu useista kaiuttimista sekä subwooferista.
- Mukavat istuimet.
Kuva
Kotiteatterin peruskivenä voi pitää isoa kuvaa, kuten oikeissakin elokuvateattereissa. Iso kuva voidaan luoda joko TV:tä tai videotykkiä käyttäen. HDTV-tasoiset laajakuvatelevisiot ovat kotiteattereissa varsin tavallisia. Kotiteatterissa kuvan minimikokona voidaan pitää 32 tuumaa laajakuvana (mielipidekysymys), jos katseluetäisyys on vielä kohtuuden rajoissa. Laajakuvatelevisiolla on etunaan edullisuus, mutta videotykeillä päästään huomattavasti isompaan kuvaan. Haittapuolena halvimmilla tykeillä on lamppujen hinta, käyntiääni ja sijoitus.
Ääni
Äänipuolella on yleensä pyritty monikanavaisuuteen ja mahdollisimman värittymättömään toistoon kuten hifissäkin. Äänikanavia on tavallisesti kuusi tai enemmän: vähintään viisi koko taajuusalueen toistavaa kaiutinta ja yksi tai joskus useampikin bassokaiutin. Nykyisin voidaan luoda elokuvamainen ääni vain parista tasokkaasta kotiteatterin äänikanavasta.
Tietokone
Tietotekniikan kehittyminen on tuonut myös tietokoneet kotiteattereihin. Kotiteatterikäyttöön tarkoitetun kotitietokoneen eli HTPC:n virittäminen asialliseen toimintakuntoon voi viedä oman aikansa, ja vaatii perehtymistä tietokoneen sekä käyttöjärjestelmän toimintaan. Käyttäjä saa vastineeksi sijoitukselleen monipuolisen ohjelmalähteen, jolla on mahdollista toistaa kaikki tunnetut formaatit. Käyttäjä voi myös lisätä elokuvaan verkosta haetun tekstityksen, tai mikäli kärsivällisyyttä riittää, luoda oman tekstityksensä. Lisäksi DVD:n kerroksenvaihdosta johtuva kuvan hetkellinen pysähtyminen on mahdollista eliminoida HTPC:llä.
Akustiikka
Tila pyritään yleensä akustoimaan niin, että seinäheijastuksien osuus korvaan saapuvasta äänestä olisi vähäinen ja seisovat aallot eivät kuuluisi häiritsevinä bassotaajuuksilla. Aina ei ole tarvetta käyttää kalliita akustiikkalevyjä; paksuja verhoja, kirjahyllyjä ja lattiamattoja oikein käyttämällä voi myös päästä toimivaan tulokseen. Akustoinnissa on silti syytä käyttää apuna ammattilaista parhaan lopputuloksen saamiseksi.
Katseluetäisyys
Sopivan katseluetäisyyden laskentaan (tai vastaavasti videotykin koon sovittamiseen katseluetäisyyteen) kotiteatterijärjestelmän tai television katselua varten kuvaruudun koon perusteella on olemassa useitakin eri ohjeistuksia, tässä muutama:
- SMPTE standardi EG-18-1994 suosittelee, että kuvaruudun koko täyttää minimissään 30 astetta näkökentästä
- THX suosittelee elokuvateattereiden kuvaruudun leveydeksi vähintään 26 astetta näkökentästä, mutta optimaalinen kuva on 36 astetta.
- Silmän näkökyvyn perusteella voi myös laskea, millä etäisyydellä yhden pikselin kokoiset yksityiskohdat vielä erottuvat. Silmän näkökyky hyvänäköisellä henkilöllä on 1/60 astetta. Full HD: 1920/60=32 astetta. Kuvaruudun koon täytyisi siis peittää 32 astetta näkökentästä, jotta Full HD-tarkkuudesta saataisiin maksimaalinen hyöty katsojalle.
Kotiteatteri vastaan elokuvateatteri
Kuvanlaatu
Videoprojektoritekniikan kehitys on ottanut huiman harppauksen 2000-luvulla. Joidenkin kotiteatteriharrastajien mielestä kotikäyttöön tarkoitetut videoprojektorit tuottavat jo jopa laadukkaampaa kuvaa kuin mitä teknisesti heikoimmissa elokuvateatteriesityksissä nähdään.
Kuvanlaadun suoraviivainen vertailu videokotiteatterin ja perinteisen 35 mm:n filmiä käyttävän elokuvateatterin välillä on varsin vaikeaa, sillä näissä kahdessa käytetään hyvin erityyppisiä tallennusmedioita ja esitystekniikoita, joissa on omat hyvät ja huonot puolensa.
Kotiteatterin kuva toistetaan yleensä DVD- tai Blu-ray-levyltä, joista DVD:n erottelukyky on huomattavasti 35 mm:n filmiä heikompi. Blu-Ray yltää erottelukyvyltään jo lähelle 35 mm:n filmiä, mutta sekin häviää värintoisto-ominaisuuksiltaan hyvälle filmille. Lisäksi sekä DVD:n että Blu-Rayn kuvanlaatu kärsii aina jossain määrin digitaalisesta pakkauksesta.
Elokuvateatterin kuvanlaadullista etumatkaa voivat joidenkin katsojien mielestä kuroa umpeen muun muassa seuraavat seikat:
- Elokuvateattereissa käytettävien valkokankaiden koot ovat moninkertaisesti kotiteattereiden kankaita suurempia. Näin pienetkin puutteet kuvassa näkyvät selvemmin, varsinkin lähellä kangasta istuttaessa.
- Elokuvateatterien esitystekniikan ja esitettävien filmikopioiden laatu vaihtelee. Usein teatterissa ei saavuteta läheskään sitä kuvanlaatua, mihin 35 mm:n filmi parhaimmillaan pystyy.
- Filmi on kuluvaa materiaalia. Siihen kertyy käytön aikana naarmuja ja roskia, varsinkin jos filmin käsittelyssä ei olla huolellisia.
- Tottumuksen voima. Sekä video- että filmikuvassa on omat artefaktinsa, ja sileäksi käsiteltyyn videokuvaan tottuneille filmin pienetkin virheet (mm. edellä mainitut naarmut ja roskat) voivat olla huomattavasti häiritsevämpiä kuin filmiin tottuneelle katsojalle. Sama pätee myös toisin päin: filmikuvaan tottunut katsoja voi kokea pienetkin digitaaliset häiriöt erittäin häiritsevinä.
Katso myös
