Videoprojektori

Videoprojektorilla projisoitu kuva kotiteatterissa

Videoprojektori tai videoheitin (puhekielessä videotykki) on laite, jolla kuvasignaalilähteen, kuten DVD-toistimen, televisiovastaanottimen tai tietokoneen tuottama sähköinen kuvasignaali esitetään valkokankaalta tai muulta pinnalta heijastuvana kuvana. Yleensä kuvan koko on suurempi kuin 40 tuumaa. Tietokonegrafiikan esittämiseen tarkoitetuista videoprojektoreista käytetään myös nimeä dataprojektori.

"Siirtoheittimiksi" on kutsuttu piirtoheittimen kanssa (piirtoheitinkalvon paikalla) käytettyjä laitteita. Niissä käytettiin jäähdytyspuhaltimella varustettua nestekidenäyttöä, mikä teki niistä edullisia; toisaalta kuvan laatu ei ollut kovin hyvä.

Tekniikka

Nykyisissä video- tai dataprojektoreissa käytetään joko LCD- tai DLP-tekniikkaa. Molemmille on yhteistä valonlähteenä käytettävä lamppu ja valon suodatukseen nojaava toimintaperiaate. Karkeasti voi sanoa DLP-tekniikan sopivan paremmin videomateriaalin katseluun, LCD:n taas paremmin tietokonegrafiikalle, mutta jyrkkää rajausta ei voi tehdä. Jotkut ovat asiasta päinvastaista mieltä: DLP:n värien vilkkuminen ei haittaa esitysgrafiikassa, mutta tulee näkyviin TV-katselussa.

CRT-projektori

Kolme CRT-projektoria.

CRT-projektori, arkikielessä usein ”videotykki”, on varhaisin edelleen laajalti käytössä oleva elektroninen videoprojektiotekniikka. Värikuvan tuottavan projektorin toiminta perustuu kolmen katodisädeputken (engl. cathode ray tube) piirtämään kuvaan. Kunkin yhtä pääväriä tuottavan putken kuva projisoidaan oman objektiivinsa läpi ja näin saadut värikomponentit kohdistetaan päällekkäin täysvärikuvaksi.

Myös kaksiputkisia projektoreita on ollut tarjolla. Näissä RGB-värien sijasta käytettiin vihreän rinnalla magentaa. Koska magenta sisältää punaisen ja sinisen värin, saatiin tälläkin menettelyllä esitettyä tyydyttävästi värikuvaa; valmistuskustannukset olivat pienemmät mutta väriavaruus suppeampi.

CRT-projektorit ovat tekniikkansa vuoksi kookkaita ja painavia, ja siten soveltuvat huonosti liikkuvaan käyttöön. Myös kuvan kirkkaus on rajallinen, yleensä valoteho jää parhaimmillaan 500 luumeniin (ANSI), uudempien tekniikoihin perustuvien projektorien kyetessä noin 30 000 luumenin (ANSI) valotehoon. CRT-projektorin käyttö edellyttääkin yleensä pimennettyä tilaa.

Koska CRT-projektorin toiminta ei myöhempien LCD- ja DLP-tekniikoiden tavoin perustu lampun tuottaman valon suodatukseen, on sen vahvuutena ollut ylivertainen mustan taso, toisin sanoen kuvan tummille alueille ei pääse vuotamaan niille kuulumatonta valoa.

CRT-projektorien markkinat olivat varsin pienet ja niitä käytettiin enimmäkseen kiinteästi asennettuna erilaisissa auditorioissa videokuvan esittämiseen. Vielä 1990-luvun aikana projektorin käyttö tietotekniikan sovelluksissa oli vähäistä ja korkea hinta rajoitti niiden käyttöä muillakin alueilla. CRT-projektorien valmistus hiipui 2000-luvun alkupuolella. Valmistajia olivat mm. Barco, Electrohome, General Electric, NEC, Runco, Sony, Vidikron ja Zenith.

LCD-projektori

LCD-projektori

LCD-projektorissa (engl. liquid crystal display, nestekidenäyttö) lampun tuottama valo johdetaan nestekidepaneelin läpi. Paneeleita voi olla joko yksi kolmivärisuotimella varustettu tai jokaiselle päävärille omansa.

DLP-projektori

DLP-projektori

DLP-projektorin väripyörä

DLP-projektorissa (engl. digital light prosessing, digitaalinen valonkäsittely) käytetään mikropeilipaneelia, joka suuntaa lampun valon kullekin kuvapisteelle joko objektiiviin tai sen ohi. Projektoreita on kolmi- ja yksipaneelisia. Kolmipaneelisten perusperiaate on sama kuin LCD-projektoreissa. Yksipaneelisissa käytetään paneelin ja objektiivin välissä pyörivää värisuodinta eli väripyörää. Väripyörä on synkronoitu paneelin kanssa siten, että vuorotellen projisoidaan kunkin väriset kuvapisteet. Väripyörä ja mikropeilit liikkuvat niin nopeasti, että katsoja ei havaitse värien eriaikaisuutta vaan aistii kuvan normaalina värikuvana. Osa ihmisistä kuitenkin näkee värien vuorottelun häiritsevänä vilkkumisena ja joillekin se aiheuttaa jopa migreenikohtauksia tai päänsärkyä. Värien välkkymistä kutsutaan sateenkaariefektiksi. Joissakin DLP-laitteissa väripyörä voidaan poistaa käytöstä, jolloin käyttöön saadaan huomattavasti kirkkaampi harmaasävykuva.

Muita tekniikoita

Vielä 1990-luvun alussa myös ns. valoventtiilitekniikkaa, lähinnä kahta eri sovellusta:^lähde?

• JVC-Hudges käytti kuvaputkia ohjaamaan heijastavaa LCD-paneelia, jolta kuva projisoitiin edelleen. Kuvaputki ja LCD-paneeli oli kiinnitetty yhteen ja kuvaputken magneettikenttä ohjasi LCD-paneelia, jonka kautta heijastui valo objektiivin läpi projisointipinnalle. Näissä laitteissa käytettiin aina kolmea RGB yhdistelmää.
• General Electric käytti Talaria-projektoreissaan öljykalvon päällystämää pyörivää lasikiekkoa. Kiekko kastui 63-asteiseen erikoisöljyyn, johon elektronisäde piirsi aaltoja valon poikkeuttamiseksi. Yksinkertaisimmillaan samasta lampusta erotettiin vihreä ja magenta valo, joita öljykalvolla poikkeutettiin kuvan aikaan saamiseksi. Viimeisenä ennen objektiivia oli eräänlainen hila, johon tai jonka ohi valo kulki. Valo siis pääsi tai ei päässyt hilan ohi. Kuva muodostui ensimmäisen kerran vasta projisointipinnalla. Projektori ja projisointipinta muodostivat tavallaan suuren television, koska kuva piirrettiin ensi kerran vasta valkokankaalle. Talaria-projektorien öljyn lämmitys kesti n. 20 minuuttia, jonka jälkeen vasta oli mahdollista esittää kuvaa. Ongelmana oli ilman erikoisobjektiiveja kuvaa ympäröivä vihreä/magenta kuvio. Tämän saattoi rajata pois samettireunustuksilla. Saatavana oli loppuaikoina myös lisälaite, joka projisoi kuvan eräänlaiseen kuvaporttiin, jossa kuvasta voitiin rajata kirjavat reunat pois. Samoin oli mahdollista käyttää Kodak Carousel yhteensopivia objektiiveja tai 35 mm:n elokuvaprojektorin objektiiveja.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Videoprojektori Wikimedia Commonsissa