Ero sivun ”Kädelliset” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
AtraieBOT (keskustelu | muokkaukset)
p kursiiveja poistettu mallineesta pyynnöstä; ehkä myös oheismuokkauksia (AWB)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
{{Taksonomia/eläimet
{{Taksonomia/eläimet
| nimi = Kädelliset
| nimi = Kädelliset
| kuva = Golden lion tamarin family.jpg
| kuva = Primates - some families.jpg
| leveys = 250
| leveys =
| kuvateksti =
| kuvateksti = [[Kultaleijonatamariini]]ryhmä (''Kultaleijona-apina'')
| domeeni = [[Aitotumaiset]] Eucarya
| domeeni = [[Aitotumaiset]] Eucarya
| kunta = [[Eläinkunta]] Animalia
| kunta = [[Eläinkunta]] Animalia

Versio 30. huhtikuuta 2021 kello 17.47

Kädelliset
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Kädelliset
Primates
Linnaeus, 1758
Heimot
Katso myös

  Kädelliset Wikispeciesissä
  Kädelliset Commonsissa

Kädelliset (Primates) on lahko nisäkkäiden (Mammalia) luokassa. Kädelliset ovat saaneet suomalaisen nimensä kyvystään tarttua raajoilla eri esineisiin. Kädellisten peukalo ja osalla lajeista myös isovarvas pystyy kääntymään vasten muita sormia tai varpaita. Ihminen on yksi kädellislajeista.

Kädellisten kehitys

Varhaisimmat kädelliset kehittyivät mesotsooisen maailmankauden lopussa yli 65 miljoonaa vuotta sitten ja kehitys jatkui kenotsooisen maailmankauden aikana. Ihmiset kehittyivät vasta viime vuosimiljoonina, teriäärikauden lopulla ja kvartäärikaudella mioseeni-, plioseeni- ja pleistoseenikauden aikana.

Kädellisten kehitys alkoi ilmeisesti hyönteissyöjämäisistä nisäkkäistä. Kädellisten kehityksen alkuaikoina maapallolla eli vielä hirmuliskoja. Kantamuodon arvellaan muistuttaneen päästäisiä. Se liikkui öisin ja eli maassa. Varhaisimmasta kantamuodoista ei kuitenkaan vielä ole löydetty fossiileja, joka ei ole ihme sillä niiden elinympäristö oli sellainen, joka ei ollut erityisen otollinen fossiilien muodostumiselle. Varhaisimmat kädellisten fossiilit on ajoitettu 65–54 miljoonan vuoden taakse. Alkukädelliset (Plesiadapiformes) olivat vain hiiren, korkeintaan kissan kokoisia. Ne eivät muistuttaneet myöhempiä sukulaisiaan juurikaan, vaan ne luokitellaan kädellisiksi lähinnä hampaiden ja keskikorvan rakenteiden perusteella.

Alkukädellisten jälkeen tulleet kädelliset sijoitetaan kahteen heimoon, Omomyidae eli omomyidit ja Adapidae eli adapidit. Nämä alkukädellisiä kehittyneemmät lajit levisivät laajalle, ympäri maapallon. Eoseenikaudella näiden kehittyneiden kädellisten kilpailuetuja olivat erikoistumattomuus, suuret aivot ruumiiseen nähden ja binokulaarinen näkö. Ominaisuuksien takia ne oppivat uusia käyttäytymistapoja, käyttivät monipuolista ruokaa ja oppivat löytämään uusia ravintokohteita. Eoseenikauden kädelliset muistuttivat nykyisiä makeja ja kummituseläimiä.

Vielä tuntematon, luultavasti melkoisesti puoliapinoita muistuttanut kädellismuoto kehittyi edelleen. Vähitellen tämä muoto alkoi muistuttaa yhä enemmän nykyisiä apinoita. DNA-molekyylien perusteella itä- ja länsiapinat jakaantuivat jo varhaisessa vaiheessa, eoseenikauden lopussa. DNA-molekyylit osoittavat myös sen, että häntä- ja ihmisapinat jakaantuivat oligoseenikauden lopulla. Näistä oligoseenikauden apinoista on löydetty runsaasti fossiilisia todisteita.

Varhaisimpien tunnettujen ihmisapinoiden, joihin myös ihminen kuuluu, tiedetään eläneen Afrikassa 23–15 miljoonaa vuotta sitten mioseenikauden alkupuolella.

Vaippapaviaaneja (Papio hamadryas) poikasineen.

Kädellisten luokittelu

Kädellisiä on noin 376 lajia (vuonna 2005, luku elää sitä mukaa kun geenitutkimus edistyy). Kädellisten osuus nisäkkäistä on melko suuri. Kädelliset jakaantuvat kahteen alalahkoon: ensimmäisen (Strepsirrhini) muodostavat puoliapinat, joihin kuuluvat esimerkiksi makit (l. lemurit), sormieläimet ja lorit. Toiseen alalahkoon (Haplorrhini) kuuluvat korkeammalle kehittyneet kädelliset kuten kummituseläimet, mölyapinat, paviaanit, simpanssit ja ihminen. Jälkimmäiset muodostavat kummituseläimiä lukuun ottamatta apinoiden (Simiiformes) ryhmän. 2001 kädellisten luokittelua muutettiin, jolloin niiden määrä kasvoi lähes 50 prosenttia.

Vanhentuneen luokittelun (1984) mukaan kädellisten lahko jaettiin alalahkoihin, osalahkoihin, yläheimoihin ja heimoihin seuraavasti:[1]
lahko kädelliset (Primates)
Nykyisen luokituksen (2005) mukaan lahko jaetaan alalahkoihin, osalahkoihin, yläheimoihin ja heimoihin seuraavasti:[2]
lahko kädelliset (Primates)

Kädellisten tuntomerkkejä

Kädellisten raajoja.

Kädelliset ovat melko erikoistumattomia nisäkkäitä. Kädellisten jalat ja kädet ovat sopeutuneet tarttumiseen, niissä on viisi varvasta ja viisi sormea. Ihminen tosin on nykyisistä kädellisistä ainoa, jonka isovarvas ei pysty taittumaan vasten muita varpaita, koska se ei ole enää tarpeeksi erillään. Kädellisillä on myös kaksi solisluuta, kaksi maitorauhasta rinnassa, hampaita 32, joista neljä leikkaavaa ylä- ja alaleuassa. Kädellisten silmät ovat suurikokoisia suhteessa muuhun ruumiiseen, ne ovat huomattavasti tärkeämpiä kuin hajuaisti. Kädellisten silmät katsovat eteenpäin, binokulaarisella näöllään ne pystyvät aistimaan syvyyssuhteita ja pystyvät muodostamaan ympäristöstä kolmiulotteisen kuvan. Kädelliset myös näkevät värejä hyvin, josta on apua esimerkiksi hedelmien tunnistamisessa lehtien joukosta ja niiden kypsyyden arvioimiseen. Kädellisillä on muuhun ruumiiseen nähden merkittävän isokokoiset aivot, joista seuraa muun muassa se, että ne kehittyvät melko hitaasti munasolusta aina aikuiseksi.

Katso myös

Lähteet

  1. Macdonald, David (toim.): Nisäkkäät 1, s. 298–299, 310–311, 404. (Maailman eläimet -sarjan 1. osa) Suomentanut Nurminen, Matti. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8
  2. Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Primates Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 30.10.2010. (englanniksi)

Kirjallisuutta

  • Valste, Juha: Apinasta ihmiseksi. WSOY, 2004.