Wade Hampton III

Wade Hampton III (28. maaliskuuta 1818 – 11. huhtikuuta 1902) oli etelävaltioiden ratsuväenkenraali Yhdysvaltain sisällissodassa. Sodan jälkeen hän oli myös Etelä-Carolinan kuvernööri ja senaattori.

Wade Hampton

Lapsuus ja nuoruus

Hampton syntyi Charlestonissa, Etelä-Carolinassa. Hänen isänsä oli Wade Hampton II (1791–1858), eli ”eversti Wade Hampton”: yksi etelävaltioiden rikkaimmista viljelijöistä (ja suurimman orjamäärän omistaja), rakuunaupseeri vuoden 1812 sodassa ja kenraali Andrew Jacksonin adjutantti New Orleansin taistelussa.

Hampton kasvoi rikkaassa perheessä ja sai yksityisopetusta. Hänen harrastuksiaan olivat ratsastus ja metsästys. Hänet tunnettiin karhunkaatajana: hänen tiedetään tappaneen yli 80 karhua. Vuonna 1836 Hampton valmistui Etelä-Carolinan yliopistosta ja opiskeli lakia. Hampton meni kuitenkin mukaan politiikkaan ja hänet valittiin Etelä-Carolinan yleiskokoukseen 1852. Hän toimi senaattorina 1858–1861. Hamptonin isä kuoli vuonna 1858 ja hän peri valtavan omaisuuden. Siihen kuuluivat plantaasit, joiden johtoon hän oli kouluttautunut, ja yhden etelän suurimmista määristä orjia.

Sisällissodan alku

Huolimatta konservatiivisista näkemyksistään eroamiseen unionista ja orjuuteen Hampton oli lainsäätäjänä vastustanut unionia ja sisällissodan alussa Hampton oli uskollinen kotiosavaltiolleen. Hän erosi senaatista ja liittyi sotamiehenä Etelä-Carolinan miliisiin. Kuitenkin Etelä-Carolinan kuvernööri vaati, että Hampton hyväksyy everstin arvon, vaikka hänellä ei lainkaan ollut sotilaskokemusta. Hampton järjesti ja osittain rahoitti yksikön nimeltä "Hamptonin legioona", joka käsitti kuusi komppaniaa jalkaväkeä, neljä komppaniaa ratsuväkeä ja tykistöpatterin. Hän rahoitti henkilökohtaisesti kaikki aseet legioonalle.

Huolimatta melko korkeasta 42 vuoden iästään ja sotilaskokemuksen puutteesta Hampton oli luontainen ratsuväen mies – urhea ja loistava hevosmies. Hän oli toinen kahdesta upseerista, jotka ylennettiin kenraaliluutnanteiksi ratsuväessä. Toinen oli Nathan Bedford Forrest.

Hampton oli ensimmäisessä taistelussaan heinäkuussa 1861 ensimmäisessä Bull Runin taistelussa, jossa hän levitti divisioonansa ratkaisevalla hetkellä antaen näin Thomas J. "Stonewall" Jacksonin prikaatille aikaa saapua kentälle. Hampton haavoittui viidesti sodan aikana; ensimmäisen kerran johtaessaan hyökkäystä Unionin tykistöasemaa vastaan, kun luoti raapaisi hänen otsaansa.

Prikaatinkenraaliksi

Hampton ylennettiin prikaatinkenraaliksi 23. toukokuuta 1862, kun hän komensi prikaatia Stonewall Jacksonin divisioonassa Pohjois-Virginian armeijassa. Virginian niemimaan sotatoimiin liittyneessä Seven Pinesin taistelussa 31. toukokuuta 1862 hän haavoitti pahasti jalkansa, mutta pysyi hevosensa selässä, yhä tulen alla. Hampton palasi palvelukseen johtamaan prikaatia Seven Daysin taisteluihin, vaikka prikaati ei joutunut merkittäviin yhteenottoihin.

Fredericksburgin taistelu

Peninsula-kampanjan jälkeen kenraali Robert E. Lee järjesteli uudestaan ratsuväkeään divisioonaksi J. E. B. Stuartin komentoon, joka valitsi Hamptonin vanhimmaksi alaisekseen, komentamaan yhtä kahdesta ratsuväenprikaatistaan. Talvella 1862 Fredericksburgin taistelussa Hampton johti ratsuväen ryöstöretkien sarjaa vihollislinjojen taakse, ja kaappasi lukuisia vankeja ja tarvikkeita kärsimättä yhtään tappiota ja ansaiten kiitokset kenraali Leeltä. Chancellorsvillen taistelussa Hamptonin prikaati oli sijoitettu etelään James-joelta eikä ollut mukana taistelussa.

Gettysburgin taistelu

Gettysburgin kampanjassa Hampton haavoittui lievästi Brandy Stationin taistelussa, sodan suurimmassa ratsuväentaistelussa. Hänen prikaatinsa otti sen jälkeen osaa Stuartin villiin seikkailuun koillisessa, heilui unionin armeijan ympäri ja menetti yhteyden Leehen. Stuart ja Hampton saavuttivat Gettysburgin lähiseudun myöhään 2. heinäkuuta 1863. Juuri kaupungin ulkopuolella, Hampton kohtasi unionin ratsuväkimiehen, joka osoitti häntä kiväärillä 200 jaardin päästä. Hampton hyökkäsi sotilaan kimppuun ennen kuin tämä ehti laukaista kiväärinsä, mutta toinen sotilas iski häntä sapelilla yllättäen takaraivoon. 3. heinäkuuta Hampton johti ratsuväen hyökkäystä itään Gettysburgista yrittäen häiritä unionin selusta-alueita, mutta törmäsi unionin ratsuväkeen. Hän sai kaksi uutta sapelinhaavaa päänsä etupuolelle, mutta jatkoi taistelua, kunnes sirpale haavoitti lantion. Hänet vietiin takaisin Virginiaan samassa ambulanssissa kuin kenraali John Bell Hood.

1864

3. elokuuta 1863 Hampton ylennettiin kenraalimajuriksi ja hän sai ratsuväen divisioonan komentoonsa. Hänen Gettysburgissa saamansa haavat parantuivat hitaasti, eikä hän varsinaisesti palannut palvelukseen kuin vasta marraskuussa. Overland-sotaretkillä 1864 Stuart kaatui Yellow Tavernin taistelussa ja Hampton sai ratsuväen armeijakunnan komentoonsa 11. elokuuta 1864. Hän kunnostautui uudessa asemassaan verisessä Trevilian Stationin taistelussa, voitti Philip Sheridanin ratsuväen eikä todellisuudessa hävinnyt yhtään ratsuväentaistelua sodan lopussa. Marraskuussa Hampton johti "Lihapihvien ryöstöretkeä", missä hänen joukkonsa veivät 2400 päätä karjaa ja 300 vankia vihollislinjojen takaa. Lokakuussa 1864 lähellä Petersburgia Hampton lähetti poikansa Prestonin, luutnantin ja adjutantin viemään viestiään. Jälkeenpäin Hampton ja hänen toinen poikansa Wade IV löysivät hänen ruumiinsa. Myös Wadea ammuttiin ja hänkin kuoli pian sen jälkeen.

1865

Kun Leen armeija joutui pullonkaulaan Petersburgin piirityksessä tammikuussa 1865, Hampton palasi Etelä-Carolinaan värväämään lisää sotilaita. Hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi 14. helmikuuta 1865. Hän antautui unionille Joseph E. Johnstonin Pohjois-Carolinan armeijan kanssa. Hampton oli vastentahtoinen antautumaan. Hänen kotinsa Millwoodissa, lähellä Columbiaa, Etelä-Carolinassa oli poltettu, hänen tavaransa oli viety unionin joukkojen tarvikkeiksi ja hänen orjansa oltiin vapautettu. Ymmärrettävästi katkerana Hampton oli Menetetty asia-liikkeen alkuperäisiä edustajia kenraali Jubal Earlyn rinnalla, yrittämässä selittää pois konfederaation häviötä sodassa. Hampton oli erityisen vihainen, kun mustat Unionin joukot saapuivat valtaamaan hänen kotiosavaltiotaan.

Sodan jälkeen

Sodan jälkeen Hampton oli yksi republikaanien jälleenrakentamispolitiikan suurimpia vastustajia etelävaltioissa. Vuonna 1876 hänet valittiin Etelä-Carolinan kuvernööriksi. Hänet tunnettiin kotiosavaltionsa "pelastajana", sillä hän voitti vaaleissa radikaalin republikaanin Daniel Henry Chamberlainin. Hänet valittiin virkaan toisen kerran vuonna 1878. Seuraavana vuonna hän erosi virasta päästyään Yhdysvaltain senaattiin, jossa hän oli vuoteen 1891. Vuosina 1893–1897 hän työskenteli rautatiekomissiossa. Vuonna 1899 hänen kotinsa Columbiassa Etelä-Carolinassa tuhoutui tulipalon seurauksena, ja vanhana miehenä hänellä oli vain rajallisesti rahaa ja keinoja saada uusi asunto. Protestien jälkeen hänen ystävänsä kuitenkin rahoittivat hänelle uuden asunnon.

Hampton kuoli Columbiassa ja hänet on haudattu Trinityn katedraalin kirkkomaahan.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Wade Hampton III Wikimedia Commonsissa

• Eicher, John H., and Eicher, David J., Civil War High Commands, Stanford University Press, 2001, ISBN 0-8047-3641-3.
• Jarrell, Hampton M.: Wade Hampton and the Negro. University of South Carolina Press, 1969.
• Tagg, Larry, The Generals of Gettysburg (Arkistoitu – Internet Archive), Savas Publishing, 1998, ISBN 1-882810-30-9.
• Wells, E. L., Hampton and Reconstruction, Columbia, South Carolina: 1907.