Wikipedia

Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki

entinen suomalainen pankki

Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki (SKOP, myös Skop) oli suomalaisten säästöpankkien keskuspankki ja pörssiyhtiö, joka perustettiin vuonna 1908. SKOP oli keskeisessä osassa Suomen pankkikriisissä 1980- ja 1990-luvun vaihteessa. Se ajautui valtion omistukseen. SKOP oli vuosikausia selvitystilassa, kunnes se lopetettiin 2015.

Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki
Yritysmuoto liikepankki
Perustettu 1908
Lakkautettu 2015
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Toimiala keskuspankki, sijoitus
Omistaja Säästöpankit

Historia

muokkaa

Perustaminen ja varhainen toiminta

muokkaa

Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki perustettiin vuonna 1908 säästöpankkien keskuspankiksi, johon säästöpankit voivat tallettaa kassareservinsä. Reservien tarkoitus oli turvata pankkien maksuvalmius kaikissa oloissa. Säästöpankit eivät joutuisi vaikeuksiin, vaikka useat suuret tallettajat hakisivat rahansa pois samaan aikaan.[1]

SKOP oli liikepankki, joka toimi puhtaana keskuspankkina aina 1960-luvulle asti. Säästöpankit tekivät sinne kassavarantotalletuksia, jotka SKOP siirsi Suomen Pankkiin. SKOP sai keskuspankkiluottoa, jota se jakoi edelleen säästöpankeille. SKOP:illa ei juuri ollut sananvaltaa säästöpankkiliikkeessä. Valtaa käytti Säästöpankkiliitto, joka oli SKOP:n kiistakumppani säästöpankkiliikkeen sisällä.[2]

SKOP:n asema alkoi vahvistua 1960-luvulla. Se alkoi rahoittaa yrityksiä, joita yksittäiset säästöpankit eivät kyenneet hoitamaan. Yleensä kyse oli ongelma-asiakkaista.[3]

SKOP:n liikerahoitustoiminta oli vaatimatonta 1980-luvulle asti. Pankkia pidettiin liikepankkipiireissä pankkina, josta ei tarvinnut erityisesti välittää. Se oli pankki, jonka pää kolisi rahoituskatossa ja jonka rahkeet eivät kestäneet.[4]

SKOP 1980-luvun kasinotaloudessa

muokkaa
 
Tampellan pääjohtaja Salo ja pankinjohtaja Wegelius 1989.

SKOP:n johto vaihtui 1985. Vuodesta 1977 pääjohtajana toiminut Matti Ranki erosi omasta pyynnöstään[5]. Uusi johto janosi menestystä. Pääjohtajaksi tuli Matti Ali-Melkkilä, toimitusjohtajaksi Christopher Wegelius. Johtokuntaan nousi Juhani Riikonen. SKOP:stä oli tuleva säästöpankkien rahantekokone, joka erikoistuisi arvopaperi-, kiinteistö- ja muihin sijoituksiin. Sellainen SKOP voisi maksaa omistajilleen säästöpankeille hyvät osingot ja tuoda helpotusta säästöpankkien ainaiseen kannattavuus- ja vakavaraisuusongelmaan. SKOP hyödyntäisi rahamarkkinoiden vapautumisen tarjoamat mahdollisuudet maksimaalisesti ja johtaisi säästöpankit rikastumaan.[6]

SKOP osallistui 1980-luvun ”kasinotalouteen” näyttävillä operaatioilla, joissa se osti ja myi eri yhtiöiden osakkeita voitolla. Pankki hankki omistuksia myös ulkomailta. SKOP osallistui mm. Helsingin Osakepankin nurkanvaltaukseen ja optiolainoihin.[7]

SKOP haaveili myös omasta yritysryhmästään. Siinä tarkoituksessa se hankki omistukseensa vaikeuksissa olleen Tampellan. SKOP joutui kilpailuun Suomen Yhdyspankin kanssa Tampellan osakkeista. Lopulta SKOP ja SYP sopivat, että SKOP sai Tampellan osakkeet ja myös lainat. SKOP maksoi lopuista Tampellan osakkeista kymmenkertaisen hinnan aiempaan pörssikurssiin verrattuna.[8]

Kasinopelin lisäksi SKOP lisäsi 1980-luvun loppupuolella voimakkaasti luotonantoaan. Strategia oli äärimmäisen aggressiivinen ja riskipitoinen. Lainakannan kasvu rahoitettiin velalla, joka otettiin yrityksistä ja muista pankeista. Riskit kasvoivat. Säästöpankit alkoivat seurata SKOP:n esimerkkiä.[9]

Ulkomaantoiminnot kuuluivat säästöpankkien työnjaossa SKOP:lle. SKOP laajeni voimakkaasti ulkomaille, mm. Luxemburgiin, Hollantiin ja Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa SKOP osallistui rahoitus-, sijoitus- ja kiinteistöhankkeisiin. SKOP sijoitti kevyin perustein 100 miljoonaa dollaria hotellihankkeeseen Neitsytsaarilla. Satoja miljoonia dollareita panostettiin Union Mortgage Company -nimiseen kiinteistöluottopankkiin, joka luototti maksuhäiriöisiä kotitalouksia ympäri Yhdysvaltoja. Kansainvälistyminen itsessään edusti menestystä. Intoa ei hillinnyt, vaikka yhteistyökumppaneista paljastui hämärämiehiä.[10]

Caymansaarten veroparatiisiin SKOP perusti tytärpankin, joka kävi kauppaa arvopapereilla. Tarkoitus oli välttää myyntivoittojen verot. Konttoria SKOP:lla ei Cayman-saarilla ollut, vaan henkilökunta oli Suomessa.[11]

Taloudellisesti SKOP menestyi 1985–1988 erinomaisesti. Pankki teki suuria voittoja ja kasvatti tasetta. Siitä tuli säästöpankkien ”rahantekokone”, joka maksoi säästöpankeille osinkoja.[12]

Aktiivisuus ”kasinopelissä” johti siihen, että SKOP sai maineen ”rosvopankkina”. Pankin mainetta painoivat myös johtokunnan jäsenen Juhani Riikosen toistuvat ylimieliset ja rehvastelevat, öykkäröinniksi katsotut lausunnot. Riikonen mm. vähätteli kilpailijapankkien toimintaa. Toimitusjohtaja Wegelius joutui kieltämään Riikoselta julkiset lausunnot, mutta se ei auttanut. SKOP:sta oli tullut silmätikku. Kehno maine vaikeutti SKOP:n sijoitushankkeita kotimaassa. Yrityskuvaa heikensi myös Suomessa noussut yleinen pankkiviha; pankkien voittoja ja yrityskaappauksia paheksuttiin. Aggressiivinen SKOP vastasi parhaiten yleistä käsitystä siitä, miten pankit käyttivät väärin valtaansa.[13]


SKOP kriisiytyy

muokkaa
Katso myös: Suomen pankkikriisi

Vuonna 1989 Suomen talous oli ylikuumentunut. Suomen Pankki yritti hillitä pankkien luotonannon kasvua. SKOP ja säästöpankit kuitenkin jatkoivat lainojen aggressiivista markkinointia Suomen Pankin ohjeista piittaamatta. Säästöpankit janosivat kasvua eikä SKOP pystynyt sitä hillitsemään. Se lietsoi lisää lainojen myyntiä. Säästöpankkien luotonannon rajun kasvun seurauksena SKOP velkaantui, erityisesti ulkomaille. SKOP sai valuuttavelkaa edullisesti, koska sen luottoluokitus oli hyvä vielä 1989. Loppuvuonna korot kuitenkin nousivat hillittömästi. Pankit, SKOP mukaan luettuna, joutuivat ns. korkoloukkuun. Se tarkoitti, että pankki oli antanut rahaa lainaksi alemmalla korolla kuin se itse maksoi siitä. Asiakkailla oli runsaasti peruskorkoon sidottuja lainoja, joiden korko pysyi käytännössä kiinteänä; pankki rahoitti näitä lainoja lyhytaikaisella, korkeakorkoiseksi muuttuneella markkinarahalla. Korkojen nousu johti Suomessa siihen, että pörssikurssit laskivat ja yritykset siirtyivät ottamaan alempikorkoisia valuuttalainoja.[14]

1980-luvun lopulle tultaessa pankki oli velkaantunut niin voimakkaasti, ettei se voisi enää pitää kiinni sopimuksistaan. Pankin pääjohtajana toiminut Matti Ali-Melkkilä näki ongelmat, mutta johtokunta piti hänen puheitaan sairaan miehen hourailuna ja passitti hänet sairauslomalle. Ali-Melkkilä päätyi itsemurhaan joulukuussa 1989. Pääjohtajaksi tuli nyt Christopher Wegelius. Pankin talousongelmat olivat tuohon aikaan jo niin suuria, että vain huikea riskinotto saattoi pelastaa pankin. SKOP:llä oli valtava määrä velalla hankittua omaisuutta. Nyt velka oli kallistunut samaan aikaan, kun omaisuus halpeni. Pankin menestys oli perustunut siihen, että kotimaiset korot olivat liian alhaalla. Romahdus perustui nyt siihen, että kotimaiset korot olivat liian korkealla. Aluksi kotimaisen omaisuuden arvo oli pakotettu nousemaan; lopuksi se oli pakotettu putoamaan pohjaan. Varainhankinnassaan SKOP oli noudattanut väärää korkonäkemystä: se oli ottanut lyhytaikaista velkaa uskoen, että korot tulisivat laskemaan. Kävi kuitenkin juuri päinvastoin.[15][16]

SKOP:in vaikeudet pahenivat 1990-luvun alussa. Se ei saanut myytyä omistamiaan ja rahoittamiaan kohteita niillä hinnoilla, joita se itse oli niistä maksanut.[15] Valtavia tappioita tuli sekä kotimaasta että ulkomailta. Pelkästään osakesalkun tappio oli miljardin. Useat ulkomaan hankkeet päätyivät ongelmiin: katastrofaalisessa Neitsytsaarten hotellihankkeessa tuhoutui 400 miljoonaa markkaa. Kiinteistöluottopankki kaatui oikeudenkäynteihin. Isot kiinteistösijoitukset Hollannissa ja Floridassa epäonnistuivat. Vaikeuksissa painivassa Tampellassa pankin vastuut olivat 6,6 miljardia, mikä ylitti SKOP:n omat varat.[17]

Haltuunotto

muokkaa

Lopulta kesällä 1991 eivät muut pankit enää suostuneet myöntämään SKOP:lle lisää lainaa.[15] Se sai enää Suomen Pankin yliyön rahaa 30 % korolla. Ratkaisuksi SKOP:lle etsittiin ostajaa kilpailevista liikepankeista ja säästöpankkien keskuudesta. Siitä ei tullut mitään.[17]

Pankkikriisi tuli yleiseen tietoon 19. syyskuuta 1991, kun Suomen Pankki ilmoitti, että se ottaa SKOP:n haltuunsa. Vielä samana vuonna pankin roskaluotot siirrettiin Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalille. SKOP:n sijoituskiinteistöt ja osakesalkku siirrettiin Spondalle.

SKOP teki 1990-luvun alussa suuria tappioita. Pahin tappio, 4,4 miljardia markkaa, tuli vuonna 1991. Erityisen tappiollista oli ulkomaan toiminta 1991–1994. Valtaosa ulkomaan tappioista tuli kiinteistöhankkeista. Suuria tappioita aiheuttivat edellä mainittu Union Mortgage Company, Lontoon FennoScandia ja Neuvostoliitto-luotot. Kun tappiot aluksi tulivat osakesijoituksista ja ulkomailta, vuonna 1992 miinusta alkoi karttua kotimaasta. Kotimaassa tappioita tuli muun muassa Ekasta, Hakasta, Katinkullan Lomakylästä ja Karjalan Laatuasunnoista.[18]

SKOP jäi lopulta yksin. Valtaosa säästöpankeista liittyi vuonna 1992 Suomen Säästöpankkiin, joka joutui heti ongelmiin ja myytiin kilpailijoille 1993. SKOP tuotti vain tappiota. Sen omistajaksi Suomen Pankin sijaan 1992 tullut Valtion vakuusrahasto ei antanut lupaa ottaa uusia riskejä. SKOP joutui toimimaan ainoastaan perintäpankkina eikä se voinut saada uusia tuloja. Pankki toimi nyt veronmaksajien riskillä. Virheet luettiin vanhan johdon syyksi ja tappioista vastasi veronmaksaja.[18]

SKOP:lle haettiin ulkomaista tai kotimaista ostajaa ja sen yhdistämisestä muihin suomalaisiin pankkeihin neuvoteltiin tuloksetta vuosina 1992–1994. Vuonna 1995 terve osa SKOP:n luottokannasta ja pankin omistamat Teollistamisrahaston sekä SKOP-rahoituksen ja Aktiiviraha Oy:n[18] osakkeet myytiin Svenska Handelsbankenille. Vuonna 1996 pankin nimeksi muutettiin Yrityspankki Skop.[19] Samana vuonna Aktia jatkoi SKOP:in työtä Säästöpankkien keskusrahalaitoksena.

Selvitystila ja SKOP:n lopetus

muokkaa

SKOP:n lopetus kesti 20 vuotta. Pankki luopui toimiluvastaan 1995.[20] Vuonna 1999 pankki hakeutui vapaaehtoiseen selvitystilaan. Oikeudenkäynnit, joita oli kesken yli 50, pitkittivät selvitystilaa vuosikausiksi. Pankki kävi pitkiä oikeustaisteluita erityisesti eri puolilla Yhdysvaltoja.[15]

Viimeiseksi oikeudenkäynniksi jäi erääseen 1990-luvun alussa Australiassa tapahtuneeseen konkurssiin liittynyt riita. Vuonna 1995 alkanut oikeusjuttu, joka on mainittu Länsi-Australian historian pisimmäksi, saatiin sovituksi vasta 2013.[15]

On arvioitu, että SKOP tuli maksamaan veronmaksajille korkoineen noin 1,3 miljardia euroa. SKOP:n pelastanut Suomen Pankki oli vaarassa kaatua pankin aiheuttamiin tappioihin.[15] SKOP:n yhtiökokous kokoontui viimeisen kerran 15. kesäkuuta 2015 lopettamaan yhtiön.[21]

Pörssihistoria

muokkaa

SKOP:n A-osake oli listattu Helsingin pörssissä 22.11.1988–1.3.2004.[22] Aiemmin SKOP oli ollut yksinomaan säästöpankkien omistuksessa. Vuonna 1988 yhtiöön tuli kaksi osakesarjaa: yleisölle tarkoitettu A-osakesarja ja säästöpankkien omistama äänivaltainen K-sarja. Yhdellä K-osakkeella oli kolme ääntä, kun A-osakkeella ääniä oli vain yksi.[23]

Listautumisanti järjestettiin syksyllä 1988. Yhteensä 495 miljoonan markan anti ylimerkittiin nelinkertaisesti kahdessa päivässä. SKOP sai 40 000 uutta osakkeenomistajaa. Merkintähinta oli 33 markkaa. Noteerauksen alettua kurssi nousi heti ja oli parhaimmillaan 45,50 markkaa.[23] Toinen yleisöanti järjestettiin jo tammi-helmikuussa 1989. Sillä kerättiin 690 miljoonaa markkaa. Antiesite kuvaili SKOP:n osaketta varmaksi ja tuottavaksi. Osakkeen merkintähinta oli 30 markkaa.[23][22]

SKOP:n johdolle pörssiin meno merkitsi pesäeroa säästöpankkeihin. Listautumalla SKOP kruunasi asemansa säästöpankkien huipulla. SKOP:n johto sai syyn itsenäisiin ratkaisuihin ja tarvittaessa tiedon pimittämiseen.[23]

Pääjohtajia

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Hiilamo, Heikki: SKOP. Lyhyt historia. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1995. ISBN 951-0-20726-8

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Hiilamo, s. 24
  2. ↑ Hiilamo, s. 25–26, 28
  3. ↑ Hiilamo, s. 26
  4. ↑ Hiilamo, s. 40
  5. ↑ Ilaskivi, Raimo: Matti Ranki (Muistokirjoitus) Helsingin Sanomat. 26.2.2013. Viitattu 14.5.2018.
  6. ↑ Hiilamo, s. 44–51
  7. ↑ Hiilamo
  8. ↑ Hiilamo, s. 135–144
  9. ↑ Hiilamo, s. 125
  10. ↑ Hiilamo, s. 171–231
  11. ↑ Hiilamo, s. 225–226
  12. ↑ Hiilamo, s. 127, 248
  13. ↑ Hiilamo, s. 110, 118, 148–149, 154, 250–251
  14. ↑ Hiilamo, s. 253–268
  15. ↑ a b c d e f Hiilamo, Heikki: Pienestä lainasta kiinni. Suomen Kuvalehti, 2014, nro 38.
  16. ↑ Hiilamo, s. 280–290
  17. ↑ a b Hiilamo, s. 302–373
  18. ↑ a b c Hiilamo, s. 374–391
  19. ↑ Hurmeranta, Markku: Pankkikriisi alkoi 20 vuotta sitten - piina jatkuu Suomen Kuvalehti. 7.2.2011. Viitattu 13.3.2013.
  20. ↑ Heikkilä, Pekka: Vakauden hallinta ja tallettajan suoja säästöpankissa – Säästöpankin yhteisömuodon, tarkoituksen ja toimintatavan vaikutukset lainsäädäntöön comi.fi. 2017. Helsinki. Arkistoitu 11.12.2017. Viitattu 11.12.2017.
  21. ↑ Koskinen, Petri: Skopin loppulasku valtiolle: 650 miljoonaa euroa Kauppalehti. 16.6.2015. Viitattu 23.7.2017.
  22. ↑ a b Porssitieto.fi: Yrityspankki Skop Oyj
  23. ↑ a b c d Hiilamo, s. 242–245
  24. ↑ Jyrki Vesikansa: Kalliala, Kaarlo Julius (1891 - 1970) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  25. ↑ Ilaskivi, Raimo: Matti Ranki (Muistokirjoitus) Helsingin Sanomat. 26.2.2013. Viitattu 23.5.2018.
  26. ↑ Facta 2001, Täydennysosa 1990, s. 193. WSOY 1990.
  27. ↑ Pihkala, Erkki: Wegelius, Christopher (1944–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Säästöpankkien_Keskus-Osake-Pankki&oldid=22910875”