Arne Tiselius
Arne Wilhelm Kaurin Tiselius (10. elokuuta 1902 Tukholma – 29. lokakuuta 1971 Uppsala) oli ruotsalainen biokemisti. Tiselius sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1948 elektroforeesin ja adsorptioanalyysin käyttämisessä molekyylimassaltaan suurien aineiden ja erityisesti monimutkaisten veriseerumiproteiinien tutkimuksesta.
| Arne Tiselius | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. elokuuta 1902 Tukholma, Ruotsi |
| Kuollut | 29. lokakuuta 1971 (69 vuotta) Uppsala, Ruotsi |
| Kansalaisuus |
 Ruotsalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Uppsalan yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Theodor Svedberg |
| Instituutti | Uppsalan yliopisto |
| Oppilaat | Robert Williams |
| Tutkimusalue | Biokemia |
| Tunnetut työt | Elektroforeesi |
| Palkinnot |
 Nobelin kemianpalkinto (1948) |
Tiselius syntyi Tukholmassa. Kun hänen isänsä kuoli, perhe muutti Göteborgiin. Myöhemmin Tiselius opiskeli Tukholman yliopistossa erikoistuen kemiaan. Vuonna 1925 hänestä tuli avustava tutkija Theodor Svedbergin laboratorioon. Vuonna 1930 hän saavutti tohtorin arvon kehiteltyään uraauurtavan toimintatavan proteiinien elektroforeesin tutkimiseen. Vuoteen 1935 Tiselius julkaisi useita tutkimuksia zeoliittien diffuusiosta ja adsorptiosta. Nämä tutkimukset jatkuivat vuoden, jonka hän vietti Princetonissa Hugh Stott Taylorin laboratoriossa. Palattuaan Uppsalaan hän jatkoi proteiinien tutkimista ja biokemiallisten ongelmien fysikaalisten ratkaisutapojen kehittelemistä. Tutkimukset johtivat huomattavasti kehittyneempään toimintatapaan elektroforeesitutkimuksissa myöhempinä vuosina.
Tiselius toimi aktiivisesti tieteellisen tutkimuksen uudelleenjärjestämisessä Ruotsissa toisen maailmansodan jälkeen. Hän myös toimi IUPACin presidenttinä vuosina 1951–1955.
Tiselius oli naimisissa ja sai kaksi poikaa. Hän kuoli sydänkohtaukseen 29. lokakuuta 1971 Uppsalassa.