Jaroslav Hašek
Jaroslav Hašek (30. huhtikuuta 1883 Praha – 3. tammikuuta 1923 Lipnice nad Sázavou) oli kuuluisa tšekkiläinen humoristi ja satiirikko, joka tuli tunnetuksi maailmanlaajuista suosiota saavuttaneesta romaanistaan Kunnon sotamies Švejk. Kirja kertoo sotamies Švejkin farssinomaisista seikkailuista ensimmäisessä maailmansodassa. Hašek ehti kuolla ennen Kunnon sotamies Švejkin valmistumista, mutta keskeneräinen kirja käännettiin yli kuudellekymmenelle kielelle ja siitä tuli välittömästi menestys. Pääteoksensa lisäksi Hašek ehti kirjoittaa noin 1 500 lyhyttä novellia. Luonteeltaan Hašek tunnettiin boheemina ja hauskana. Hän kuoli vain 39-vuotiaana tuberkuloosiin.
Elämänvaiheet
Jaroslav Hašek syntyi Prahassa, joka kuului tuolloin Itävalta-Unkariin. Hänen isänsä Josef Hašek oli matematiikan opettaja ja äitinsä Kateřina ajan tavan mukaan kotirouva. Perheessä oli vielä nuorempi poika Bohuslav ja poikien orvoksi jäänyt serkkutyttö Maria. Perheen köyhyys pakotti muuttamaan usein ja Jaroslav Hašekilla oli lapsuudessaan yli kymmenen eri kotiosoitetta. Ehkäpä juuri jatkuva muuttaminen lapsuudessa sai Hašekin tuntemaan aikuisena kodittomuutta ja vaellushalua. Isä kuoli, kun poika oli kolmetoistavuotias ja äidin taloudelliset ongelmat pahenivat.
Täytettyään viisitoista vuotta Hašek jätti lukion ja ryhtyi opiskelemaan apteekkariksi. Kuitenkin hän lopulta valmistui kauppakoulusta ja oli hetken pankkivirkailijana. Hän toimi myös koirien kaupustelijana. Koirien kaupustelija on myös hänen mestariteoksensa sankarin, Švejkin ammatti. Enimmäkseen Hašek kuitenkin työskenteli vapaana kirjoittajana sekä toimittajana.
Vuonna 1897 ollessaan koulupoika, Hašek otti osaa anti-saksalaiseen liikehdintään. Hän liittyi vuonna 1906 anarkistiliikkeeseen ja antoi työläisille heidän asemaansa koskevia luentoja. Seuraavana vuonna Hašekista tuli anarkistilehti Komunan toimittajaksi. Koska Hašek alkoi olla anarkistipiireissä näkyvä hahmo, kiinnostui poliisi hänen tekemisistään. Häntä syytettiin usein ilkivallasta ja kerran hän joutui kuukaudeksi vankilaan, koska oli oikeuden mielestä hyökännyt poliisin kimppuun.
Hašek tapasi vuonna 1907 Jarmila Mayerován ja rakastui nuoreen neitiin tulisesti. Tytön vanhemmat pitivät Hašekia rettelöitsijänä ja juoppona eivätkä voineet hyväksyä nuorten liittoa. Hašek yritti rauhoittua ja asettua aloilleen sekä aloittaa säännöllisen työn kirjoittajana. Hänen hyvät aikomuksensa eivät toteutuneet, sillä hänet pidätettiin syytettynä lipun häpäisemisestä. Tätä Jarmila Mayerován vanhemmat eivät voineet hyväksyä ja lähettivät tyttärensä maaseudulle toivoen, että sulhaskandidaatti ei löytäisi häntä. Toimenpiteellä ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta. Hašek jätti lopullisesti anarkistit ja vuonna 1909 hän julkaisi 64 novellia ja hän pääsi myös "Eläinmaailman" toimittajaksi. Työsuhteesta tuli lyhyt, sillä Hašek jäi kiinni siitä, että oli kirjoittanut itse keksimistään olemattomista eläimistä. Vuonna 1910 hän viimein avioitui Jarmila Mayerován kanssa.
Avioliitosta tuli onneton, sillä Hašek ei saanut elämäänsä järjestykseen. Vuonna 1913 Jarmila Mayerová muutti takaisin vanhempiensa luokse. Kun ensimmäinen maailmansota syttyi vuonna 1914 Hašek liittyi armeijaan. Monet Švejkin henkilöhahmoista perustuvat hänen armeijassa tapaamisiinsa oikeisiin ihmisiin. Kovin kauan hän ei joutunut olemaan rintamalla, sillä joutui venäläisten sotavangiksi vuonna 1915. Sotavankeus oli Hašekille helpompaa kuin muille vangeille, sillä hän pääsi leirin kirjuriksi. Seuraavana vuonna hän pääsi pois leiriltä, sillä hän liittyi vastaperustettuun Tšekkilegioonaan propagandan kirjoittajaksi.
Vuosi 1917 oli Venäjällä vallankumousvuosi. Bolševikkikumouksen jälkeen Hašek muutti Moskovaan liittyäkseen Puna-armeijaan. Hänestä tuli Bulgaman kylän komentaja ja kuvailee tätä aikaa koottuihin teoksiinsa sisältyvässä novellissa. Hašekin omien sanojen mukaan juopunut eversti syytti asemalla häntä vastavallankumouksellisesta toiminnasta. Bolševikit ottivat syytökset todesta ja Hašekia uhkasi kuolemantuomio. Näiden tapahtumien johdosta Hašekin oli pakko paeta maasta. Näille tapahtumille ei kuitenkaan ole muuta lähdettä kuin Hašekin oma kertomus. Vaikka olikin yhä muodollisesti naimisissa Jarmila Mayerován kanssa, Hašek solmi uuden avioliiton.
Vuonna 1919 Hašek pääsi viimein palaamaan kotikaupunkiinsa Prahaan, joka oli nyt vastaperustetun Tšekkoslovakian tasavallan pääkaupunki. Elämä ei ollut helppoa, sillä sota-aikaisten tapahtumien vuoksi Hašekia pidettiin petturina. Lisäksi hän oli jo melko alkoholisoitunut. Hänellä oli vaikeuksia saada teoksiaan julkaistuksi ja hän ponnisteli saadakseen Kunnon sotamies Švejkin valmiiksi.
Prahasta Hašek muutti maaseudulle Lipniceen, missä vietti aikaansa viimeistellen romaaniaan. Hän sairasti tuberkuloosia ja oli vaarallisesti ylipainoinen ja hänen oli pakko sanella käsikirjoitus, sillä voimat eivät riittäneet kirjoittamiseen. Heikko terveys ja epäsäännöllinen elämä veivät Hašekin hautaan kesken luomiskauden.
Hašek oli henkilö joka teki pilaa kaikesta, myös itsestään. Hän ei tyytynyt vain pilapuheisiin vaan rakasti myös kepposia. Kirjoittamista hän ei pitänyt taiteena, vaan työnä, joka pitää suorittaa ja kirjoitti spontaanisti. Elämäntyylinsä takia häntä pidettiin vastuuttomana, juoppona, rettelöitsijänä ja kulkurina. Tutkija Jindřich Chalupecký on epäillyt hänen poteneen maanis-depressiivistä mielialahäiriötä, mitä on tosin vaikea vahvistaa näin monen vuosikymmenen jälkeen.
Mestariteos
"Suuri aika vaatii suuria ihmisiä", on Jaroslav Hašekin mestariteoksen, Kunnon sotamies Švejkin aloituslause. Teos kuvaa kuitenkin johdonmukaisesti pieniä ihmisiä. Hašek piirtää kuvan Itävalta-Unkarin armeijasta, joka on täynnä inhimillisiä heikkouksia. Rivimiehiä kiinnostaa laiskottelu, kortin pelaaminen, juominen ja syöminen. Aliupseerit ovat yksinkertaisia ja raakoja, virkamiehet korruptoituneita, sotilaspapit juoppoja mässäilijöitä ja ylemmät upseerit simputtajia, kiipijöitä, seniilejä tai muuten hulluja. Toinen teoksessa vilahtava kenraali on kiinnostunut käymälöistä ja toista kiinnostaa lähinnä hirttotuomioiden jakaminen.
Päähenkilö, kunnon sotamies Švejk, on prahalainen koirien kaupustelija, jonka liiketoimintaidea on myydä sekarotuisia piskejä rotukoirina. Hän on viisaasti tyhmä mies, joka joutuu puhumalla vaikeuksiin ja puhumalla selviytyy niistä. Švejkin hahmo esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1912 ilmestyneessä novellissa.
Romaanin tapahtumat lähtevät käyntiin, kun istuessaan oluella Švejk kommentoi Sarajevossa tapahtunutta arkkiherttua Frans Ferdinandin murhaa. Tuo kipinä sytytti ensimmäisen maailmansodan. Švejk on sekoittavinaan surmatun kahteen muuhun Ferdinandiin, joista toinen joi hiusvettä ja toinen söi koirankakkaa. Salaisen poliisin virkailija passittaa Švejkin vankilaan, josta hän joutuu mieli- ja sotilassairaalaan ja sitten juopon sotilaspappi Katzin palvelijaksi, joka häviää Švejkin korttipelissä yliluutnantti Lukašille. Yliluutnantti Lukaš on tšekkiläismielinen, sympaattinen upseeri ja parantumaton naistenmies. Švejkin kommellusten takia he joutuvat matkalle kohti rintamaa ja joukkoon liittyy mm. suursyömäri Baloun. Taisteluihin teoksessa ei milloinkaan ehditä. Siitä pitävät huolen byrokratia ja Švejk. Sen sijaan se on täynnä käsittämättömiä tilanteita ja ihmeellisiä henkilöhahmoja. Militarismille ja virkavaltaisuudelle nauretaan avoimesti. Militarismia pidetään teoksessa yleensäkin ihmisyyden vastaisena ilmiönä.
Kun teos ilmestyi se oli valtava menestys. Kuuluisuutta saavutti myös Josef Ladan kuvitus. Se herätti kuitenkin suuttumusta uuden tasavallan niissä piireissä, jotka olivat huolissaan tšekkien maineesta Euroopassa. Maanläheisen Švejkin pelättiin henkilöivän ulkomailla koko tšekkien kansan. Teoksen lukeminen kiellettiin Tšekkoslovakian armeijassa 1925, puolankielinen käännös takavarikoitiin kaupoista 1928, Bulgaria kielsi teoksen 1935 ja sitä poltettiin kansallissosialistien kirjarovioilla Saksassa 1933. Suomessa teos aiheutti 30-luvulla jumalanpilkkasyytteen, joka kuitenkin hylättiin.
Pelko ei ollut aiheeton. Švejkistä tuli ensin kansallinen ja sitten kansainvälinen symboli, ja nyt hänelle omistettuja kapakoita, puistonpenkkejä ja muistoesineitä on monissa Euroopan maissa.
Maine levisi laajemmallekin. Amerikkalainen Joseph Heller on korostanut, että hänen suursuosioon noussut teoksensa Me sotasankarit Catch 22 sai innoituksensa juuri Švejkistä. Luultavasti tämä historiallisen pikareskin ja siten Cervantesin ja Rabelais'n perinteeseen asettuva tuli esikuvaksi kokonaiselle kirjallisuuden lajille.
Keskeneräiseksi jäänyt romaani on sitäkin merkillisempi, että sen ilmestyessä maailmansotaa ei ollut vielä juurikaan käsitelty kirjallisuudessa.
Kaikkea tunteellisuutta välttävä ja suuret aatteet puhkaiseva Švejk on omalla tavallaan myös suuri sodanvastainen teos. Vaikka Švejk on näennäisesti holtiton tarina, se todistaa merkillisesti muiden ohella Milan Kunderan teesin Keski-Euroopan ytimestä, joka oli suuren tieteen, kirjallisuuden ja musiikin ytimiä. Hašekin aikalainen samasta kaupungista oli Franz Kafka ja saksankielinen maanmies Robert Musil.
Suomeksi teos on ilmestynyt kolmasti, ensin saksasta käännettynä 1932–1933, 1947 ja vuonna 1992 Eero Balkin suoraan tšekin kielestä kääntämänä. Veijo Meri on käsikirjoittanut teoksen näytelmäksi televisiolle. Pääosan esitti Matti Varjo. Teos on esitetty useasti myös radiossa, pääosassa Hannes Häyrinen.
Romaanista on runsaasti näyttämö- ja kuunnelmasovituksia sekä elokuvia, joista suuren suosion saavutti saksalainen versio, pääosassa Heinz Rühmann.
Huomionosoituksia
Asteroidi 2734 Hašek on nimetty Jaroslav Hašekin mukaan ja asteroidi 7896 Švejk hänen suurteoksensa päähenkilön nimen mukaan.
Aiheesta muualla
- Otavan Suuri Ensyklopedia (1978) s. 1629 :Hašek, Jaroslav
- Jaroslav Hasek (saksaksi)