Brest-Litovskin rauha
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Brest-Litovskin rauha oli 3. maaliskuuta 1918 Brest-Litovskin kaupungissa solmittu rauhansopimus keskusvaltojen Saksan, Itävalta-Unkarin, Bulgarian ja Turkin sekä ympärysvaltain puolella olleen Neuvosto-Venäjän välillä, joka päätti ensimmäisen maailmansodan itärintamalla. Venäjällä muutamaa kuukautta aiemmin valtaan nousseet bolševikit ryhtyivät rauhanneuvotteluihin tilanteessa, jossa Venäjä oli jo pitkään ollut pahasti tappiolla Saksalle. Rauhansopimuksessa suuri osa Venäjän valtakunnan läntisistä alueista jouduttiin luovuttamaan saksalaisille. Saksa taas pystyi rauhansopimuksen ansiosta irrottamaan joukkoja itärintamalta siirtäkseen ne länsirintamalle.
| Brest-Litovskin rauha | |
|---|---|
 Brest-Litovskin rauhansopimuksen asiakirja |
|
| Allekirjoitettu | 3. maaliskuuta 1918 |
| Allekirjoituspaikka | Brest-Litovsk, Venäjä |
| Kielet | bulgaria, saksa, unkari, venäjä, turkki |
| Osapuolet | |
Brest-Litovksin rauhansopimus laadittiin neuvostovenäläisen Lev Trotskin, saksalaisen Richard von Kühlmannin ja itävaltalaisen Ottokar Czernin johdolla. Neuvosto-Venäjä irtisanoi sopimuksen jo vuoden 1918 marraskuussa, kun Saksa oli allekirjoittanut aselevon muiden ympärysvaltain kanssa.
Bolševikkien rauhandekreetti käynnistää rauhanpyrkimykset
Venäjän 7. marraskuuta 1917 alkaneen bolševikkien vallankaappauksen johdosta alkoi vallan kaapannut kansankomissaarien neuvosto etsiä mahdollisuuksia rauhaan Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa julistettuaan 8. marraskuuta 1917 dekreetit rauhasta ja maasta.
Alustava aselepo Neuvosto-Venäjän ja Saksan välillä oli alkanut 5. joulukuuta 1917 ja varsinainen aseleposopimus solmittiin 16. joulukuuta saksalaisten itärintaman esikunnassa Brest-Litovskissa. Rauhanneuvottelut alkoivat 22. joulukuuta 1917 Brest-Litovskissa. Neuvosto-Venäjä ei ollut valmis saksalaisten vaatimuksiin, vaan se kannatti rauhaa vain sodan lopettamisella ilman rajamuutoksia tai sotakorvauksia, mikä olisi säilyttänyt sotaa edeltäneen vuoden 1914 tilanteen Venäjän eduksi.
Ukrainaan julistetun kansantasavallan pääsihteeristö totesi 9. joulukuuta 1917, että Ukraina omasta rintamastaan vastaavana on kansainvälisissä asioissa itsenäinen ja sen tulee saada osallistua kaikkiin Ukrainan kansan etua koskeviin kansainvälisiin kokouksiin. Pääsihteeristö kuitenkin jää odottamaan Ententen eli lähinnä Ison-Britannian ja Ranskan itsenäisyystunnustusta, mutta myös Ukrainan kansantasavallan valtuuskunta lähetettiin Brest-Litovskin rauhanneuvotteluihin.
Ranska tai Britannia eivät toiveista huolimatta kuitenkaan tunnusta Ukrainan itsenäisyyttä, koska ne kannattavat Neuvosto-Venäjää vastaan taistelevia Venäjän valkoisia armeijoita, jotka puolestaan ovat valmiita jatkamaan taistelua myös keskusvaltoja vastaan ympärysvaltojen rinnalla.
Ranskan sotilasasiamies J. Tabuilt ja Britannian Odessan konsuli D. Bagge kuitenkin ilmoittavat tulleensa nimitetyiksi komissaareiksi Ukrainan tasavaltaa koskevissa asioissa.
Saksalaisten vaatimukset ja Ukrainan itsenäisyys johtavat neuvottelujen katkaisemiseen
Saksa vaati Venäjältä haltuunsa kolmessa Puolan jaossa päätynyttä osaa Puolasta, Liettuaa ja osaa Valko-Venäjästä sekä Viroa ja liittolaiselleen Ottomaanien valtakunnalle (Turkille) georgialaista Batumia, Ardahania ja Karsia, mitkä Venäjä oli valloittanut siltä aikaisemmin.
Rauhansopimusneuvottelujen yhtenä kohteena oli myös Ukraina. Saksa tunnusti 9. helmikuuta 1918 Ukrainan itsenäisyyden solmimalla tämän kanssa rauhansopimuksen, jolloin saksalaisten tavoite Ukrainan irrottamiseksi mahdolliseksi protektoraatiksi Venäjästä muodollisesti itsenäisenä valtiona oli toteutumassa. Ukrainan kansantasavalta oli julistautunut Venäjästä itsenäiseksi tasavallaksi 22. tammikuuta 1918.
Neuvostovenäläiset neuvottelijat pitivät kohtuuttomina saksalaisten vaatimuksia, jotka sisälsivät Ukrainan itsenäisyyden ja käytännössä sen ajautumisen Saksan vaikutuspiiriin. Neuvosto-Venäjän puolelta neuvotteluja johtanut ulkoasiainkansankomissaari Lev Trotski katkaisi neuvottelut 10. helmikuuta 1918, jolloin tilanne jäi pelkästään vallinneen aselevon ja aselepolinjan varaan. Näin Neuvosto-Venäjä uskoi välttävänsä tai siirtävänsä saksalaisten rauhansopimusvaatimuksia.
Saksalaiset hyökkäävät ja punakaartit järjestetään työläisten ja talonpoikien puna-armeijaksi
Neuvosto-Venäjän kieltäytyminen vaatimusten toteuttamisesta ei saksalaisia tyydyttänyt, vaan he alkoivat tehostaa vaatimuksiaan käynnistämällä hyökkäyksen kohti Petrogradia (Pietaria) Latvian ja Viron kautta 18. helmikuuta 1918.
Koko Latvia joutui kokonaan saksalaisten haltuun 22. helmikuuta 1918. Hyökkäyksen pelästyttämänä kansankomissaarien neuvosto järjesti vapaaehtoiset punakaartit työväen ja talonpoikien puna-armeijaksi 23. helmikuuta 1918, minkä johtoon puolustuskansankomissaariksi tuli Brest-Litovskin neuvotteluihin osallistunut ulkoasiankansankomissaari Lev Trotski. Neuvosto-Venäjän hallitus koki etenevän hyökkäyksen vaaralliseksi Petrogradissa ja siirtyi Moskovaan.
Latviasta saksalaisten hyökkäys jatkui Viroon, joka käytti hyväkseen venäläisten vetäytymisen ja saksalaisten tulon julistautumalla itsenäiseksi 24. helmikuuta 1918. Saksalaiset valtaavat Tarton 24. helmikuuta, Tallinna 25. helmikuuta ja Narva 4. maaliskuuta. Viron itsenäisyysjulistus laaditaan Pärnussa 23. helmikuuta venäläisten lähdettyä ja 24. helmikuuta aloittaa Tallinnassa virolainen hallitus, joka seuraavana päivänä joutuu katoamaan saksalaisten tulon vuoksi.
Saksalaiset eivät kuitenkaan tunnustaneet Viron itsenäisyyttä, vaan pyrkivät muodostamaan Baltian maista yhden saksalaismyönteisen valtion protektoraatikseen. Viro jäi Saksan miehittämäksi marraskuuhun 1918, jolloin Saksa solmi aselevon 11. marraskuuta 1918 ympärysvaltojen kanssa.
Neuvosto-Venäjä taipuu saksalaisten ehtoihin uhan edessä
Saksa rohkaisee Venäjän reuna-alueita itsenäistymään
Pelätessään saksalaisten tuhoavan Venäjän vallankumouksen alkoi neuvostohallitus olla valmis rauhaan Saksan kanssa raskain ehdoin. Paitsi Suomen, Neuvosto-Venäjä oli menettänyt Ukrainan Brest-Litovskin rauhanneuvottelujen aselevon aikana Ukrainan maan julistauduttua itsenäiseksi ja Saksan tunnustettua sen itsenäisyyden, kun taas Liivinmaa ja Viro menetettiin vasta saksalaisten hyökkäyksen käynnistyttyä.
Varmistaakseen asemaansa Ukrainassa etenivät Saksan ja Itävalta-Unkarin joukot hyökkäyksen aikana myös itsenäiseksi tunnustetun Ukrainan länsi- ja keskiosiin estääkseen Venäjän mahdolliset vastatoimet uutta Kiovassa valtaansa pitävää Ukrainan kansantasavaltaa vastaan. Ukrainan itsenäisyys Venäjästä oli tarpeen Saksalle elintarvikehuollon parantamiseksi Britannian saartamassa sotataloudessa.
Neuvosto-Venäjän sisäinen linjaerimielisyys
3. maaliskuuta 1918 solmitun rauhan ehdot olivat raskaammat Neuvosto-Venäjälle kuin ennen saksalaisten ja itävaltalais-unkarilaisten hyökkäystä vaaditut rauhanehdot. Heti rauhan solmimisen jälkeen ehdottivat eserrät N. I. Buharinille ja vasemmistobolševikeille, että Vladimir Lenin pitäisi vapauttaa kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan tehtävästä. Tämä kieltäytyi ajatuksesta. Sen sijaan Vladimir Lenin vastusti ajatusta syyttäen Nikolai Buharinia, Lomovia, Moisei Uritskia jne. siitä, että uudet rauhanehdot ovat aikaisemmin tarjottuja heikommat.
Trotskilaisen maailmanvallankumouksen esteet
Ristiriita leniniläisten ja trotskilaisten välillä on siinä, että jälkimmäiset katsoivat Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa solmittavan rauhan aiheuttavan sen, ettei maailmanvallankumous toteudu maailmanlaajuisen imperialismin vastapainoiksi. Näin ollen vallankumouksen tulosten vakauttamiseksi jouduttiin teorian tasolla luopumaan maailmanvallankumouksen ajatuksesta muun muassa Saksan työväenliikkeen avulla. Myöhemmin sama ristiriita näkyy trotskilaisten suhtautumisessa sosialismi yhdessä maassa -ajatukseen, minkä piti olla mahdollinen siksi, että Neuvosto-Venäjällä oli suuret luonnonvarat, mikä teki sen monia muita maita riippumattomammaksi ulkomaankaupan hintavaihteluista, ja siis maailmanmarkkinahinnoista. Vallankumouksen leviämismahdollisuus Keski-Eurooppaan menetettiin spartakistien kapinan tultua kukistetuksi 1919 Saksassa ja Neuvosto-Venäjän hävittyä taistelun Varsovasta 1920 Puolan tasavaltaa vastaan. Kuitenkaan trotskilaiset eivät luopuneet ajatuksestaan, mikä johti ristiriitaan 1920-luvun lopulle tultaessa stalinistien kanssa.
Vasemmistoeserrät eroavat kansankomissaarien neuvostosta
14. maaliskuuta Neuvosto-Venäjä ratifioi rauhan. Vasemmistoeserrät vastustivat rauhaa ja erosivat kansankomissaarien neuvostosta. Joidenkin tietojen mukaan kuitenkin vasta 16. maaliskuuta.
Ympärysvaltojen interventio Venäjällä alkaa
Hyökkäyksen aikana myös ne, jotka eivät kannattaneet Petrogradissa lokakuun vallankumousta, valmistautuivat kaupungin puolustamiseen saksalaisilta. Näin ollen lokakuun vallankumouksen puolustamisena saksalaisiakin vastaan alkanut taistelu alkoi saada laajempaa kansallista luonnetta. Myös Britannia valmistautui saksalaisten etenemiseen Petrogradiin laskemalla maihin 170 sotilasta Murmanskiin. Tämä oli Britannian Pohjois-Venäjällä toteutuneen läsnäolon alku, mistä kehkeytyi myöhemmin interventiojoukko ja muun muassa Muurmannin legioona sekä maihinnousu Arkangeliin.
Brest-Litovskin rauhassa Neuvosto-Venäjä joutui tunnustamaan Ukrainan ja Georgian (ennen Gruusia) itsenäisyydet, sitoutumaan vetämään joukkonsa 31. joulukuuta 1917 tunnustamastaan Suomesta, sekä luopumaan Saksan hyväksi Venäjän hallussa pitämistä Puolan osista, Virosta, Liettuasta ja Latviasta, osasta Valko-Venäjää sekä Ardahanista, georgialaisesta Batumista ja Karsista Ottomaanien valtakunnan hyväksi.
Vironmaan ja Liivinmaan kuvernementit jäivät Saksan haltuun toistaiseksi.
Suomessa Brest-Litovskin rauhan seurauksena Saksan strateginen asema Itämerellä vahvistuu niin paljon, että Svinhufvudin itsenäisyyssenaatti tukeutuu Saksaan eikä kansanvaltuuskunta voi enää luottaa saavansa merkittävää tukea bolševikeilta vallankumousyrityksen loppuun viemiseksi. Kansanvaltuuskunnan johdossa Oskari Tokoi alkaa maaliskuussa 1918 lähentyä ympärysvaltoja päätyen lopulta Muurmannin legioonan johtoon.
Neuvosto-Venäjän suoritettavaksi tulevat sotakorvaukset vahvistettiin erillisellä sopimuksella myöhemmin 27. elokuuta 1918 Berliinissä. Tällä sopimuksella Neuvosto-Venäjä tunnusti Vironmaan ja Liivinmaan kuvernementtien siirtymisen Saksalle pysyväksi.
Verrattuna ensimmäistä maailmansotaa edeltäneeseen tilanteeseen 1914 Venäjä oli menettänyt 1/3 väestöstään, 1/3 maatalousmaastaan ja 3/4 teollisuudestaan.
Brest-Litovskin rauha Saksan keisarikunnan ja Neuvosto-Venäjän kesken kesti tasavallaksi julistetun Saksan 11. marraskuuta 1918 Compiègnessa sopimaan aselepoon saakka. Itsenäisen Viron hallitus aloittaa toimintansa.
Neuvosto-Venäjä irtisanoo sopimuksen ja itsenäisyyssodat alkavat
Neuvosto-Venäjä hyödyntää tilanteen ja sanoo 13. marraskuuta 1918 Brest-Litovskin rauhansopimuksen irti. Saksa alkaa vetäytyä Baltiasta ja Neuvosto-Venäjä saattoi jälleen alkaa yrittää ottaa takaisin menettämiään alueita taistelemalla vallankumouksen tukemisen nimissä itsenäisyysliikkeitä ja samalla länsivaltojen ja Japanin rinnalla taistelevia Venäjän yhtenäisyyttä kannattavia valkoisia interventiojoukkoja vastaan.
Japanilaiset olivat nousseet maihin pienin joukoin Port Arthurissa huhtikuussa 1918 turvatakseen Japanin alamaisia. Myöhemmin Kaukoidässä saman tekivät myös britit.
20. marraskuuta 1918 nimitetään Viron hallituksen pää- ja sotaministeriksi Konstantin Päts.
Neuvosto-Venäjä ja Weimarin Saksa löytävät toisensa Rapallossa
Virallisesti Brest-Litovskin rauhansopimuksen sisältämät aluesiirrot ja sotakorvaukset mitätöitiin Saksan ja Neuvosto-Venäjän kesken Rapallon sopimuksella 16. huhtikuuta 1922 Lev Trotskia ulkoasiainkansankomissaarina seuranneen Georgi Tšitšerinin ja Saksan ulkoministeri Walther Rathenaun kesken 10. huhtikuuta 1922 Genovassa Yhdysvaltoja lukuun ottamatta Venäjän keisarikunnan aikaisia saatavia velkovien maiden kanssa. Rapallon rauhan salaisessa lisäpöytäkirjassa 29. huhtikuuta 1922 sovittiin lisäksi Weimarin Saksan ja Neuvosto-Venäjän kesken lisäksi siitä, että Saksa voi harjoittaa siltä Versailles’n rauhansopimuksen kieltämää sotilaallista toimintaa Venäjällä. Näin Venäjästä tuli jälleen Brest-Litovskin rauhansopimuksen jälkeen Saksan liittolainen, mitä kesti kansallissosialistien valtaannousuun saakka ja Tšekkoslovakian jakamisen sekä Espanjan sisällissodan jälkeen uudelleen 23. elokuuta 1939 Saksan hyökkäystä Puolaan tukeneella Molotov-Ribbentrop-sopimuksella.