Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs: Suomi ja EU ovat nyt aiempaa valmiimpia Trumpin tulleihin

Leena-Kaisa Mikkolan mukaan Donald Trumpille tullit ovat kauppapoliittinen väline, jota hän käyttää tietoisesti. Suurlähettiläs toivoo, ettei tilanne äidy kauppasodaksi.

Videolla Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Leena-Kaisa Mikkola kertoo Suomen varautumisesta presidentti Donald Trumpin väläyttämiin tuontitulleihin. Video: kuvaus Kirsi Matson-Mäkelä / Yle, editointi Marjut Suomi / Yle
Päivi Solja,
Kirsi Matson-Mäkelä

Suomen Yhdysvaltain suurlähettilään Leena-Kaisa Mikkolan mukaan Suomi ja EU ovat nyt paremmin varautuneita kuin presidentti Donald Trumpin edellisen kauden alkaessa.

– Trump puhui jo ennen vaaleja tulleista ja tariffeista, ja niitä varmasti tulee. Hallinto otti tavallaan tiettyä harkinta-aikaa huhtikuun alkuun, jolloin sitten selviää, tuleeko yleisesti kaikille kattava tulli vai mennäänkö toimialojen mukaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on väläytellyt tuontitullien ulottamista myös EU-alueen yrityksiin.

Mikkola sanoo, että uudelle presidentille tullit ovat kauppapoliittinen väline, jota hän käyttää tietoisesti ja tunnustaa myös sen vaikutuksen vipuvartena.

– Tietysti toivotaan, että minkäänlaista kauppasotaa tai muuten kireämpää ristiriitaa tästä ei lopulta tule.

Mikkola osallistui tiistaina Pirkanmaan ely-keskuksen ja Team Finland -verkoston järjestämään Päälliköt lavalla-tilaisuuteen, jossa tarkasteltiin Yhdysvaltain markkinoiden kehitystä politiikan, talouden ja eri vientialojen näkökulmasta.

Hyvät suhteet säilytettävä

Suurlähettiläs muistuttaa viime vuosina ja vuosikymmeninä rakennetuista maiden välisistä suhteista.

– Suomen edustustolle Yhdysvalloissa ja Suomelle ylipäätään on tuulista ja tuiverruksista huolimatta tärkeää säilyttää hyvät suhteet.

Trump on toisen kautensa alussa muutaman kerran maininnut suomalaisen metsäosaamisen.

Leena-Kaisa Mikkola uskoo, että kiinnostuksen kohteita voi löytyä enemmänkin.

– Luulen, että meillä on erilaisia sektoreita, joissa on annettavaa Yhdysvalloille – merenkulku, kriittiset mineraalit, murrosteknologiat, metsät ja ehkä myös aseteollisuus.

Tuontitullit eivät hirvitä

Ohjelmistotalo Unikien perustajiin kuuluva Esko Mertsalmi ei pidä tullikysymystä uhkana.

Kun tasavallan presidentti myönsi vuoden 2024 kansainvälistymispalkinnot, Unikie palkittiin vuoden tulokasyrityksenä. Yritys tekee nyt kauppaa Yhdysvaltoihin noin kymmenen miljoonan edestä.

Mertsalmi suhtautuu positiivisesti siihen, mitä Trumpin saa aikaan kauppapolitiikallaan.

– Pohjois-Amerikka on tärkeä Unikielle. Olemme perustamisen jälkeen heti 2015 avanneet myös Amerikkaan tytäryhtiön ja ja olleet siitä saakka markkinassa aktiivisia.

Tiistaina järjestettyyn Päälliköt lavalla -tilaisuuteen osallistunut Esko Mertsalmi on yksi Unikien perustajista. Unikien pääkonttori sijaitsee Tampereella. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Mertsalmen mukaan tullikysymys ei ole heidän yritykselleen iso uhka.

– Trump on pitkästä aikaa huolissaan myös Yhdysvaltain kilpailukyvystä. Eurooppa ei ole missään vaiheessa lähtenyt aggressiivisesti nostamaan omaa teollisuuttaan. Teknologiayrittäjän näkökulmasta olisi mukavaa, jos olisi enemmän menoa ja meininkiä, yritystä.