Floriane-myrsky riepotellut Pohjolaa – Ruotsin suurimmassa satamassa valtaosa liikenteestä pysähdyksissä

Norjassa puolestaan paikallinen ilmatieteen laitos kertoo uusista lumiennätyksistä.

Kaksi lumiauraa auraa lumista tietä pimeällä.
Ruotsissa ilmatieteenlaitos on varoittanut nopeasti muuttuvasta säästä ja huonosta ajokelistä.Tukholamassa kadut peittyivät lumella tiistaina 7. tammikuuta. Kuva: Patrik C Österberg / AOP
STT-Yle

Floriane-myrsky on tiistaina jatkanut etenemistään Ruotsissa. Göteborgin satama keskeytti valtaosan laivaliikenteestään kovan tuulen vuoksi. Keskeytyksen oli määrä kestää keskiviikkoaamuun saakka.

Göteborgin satama on Ruotsin suurin satama.

Ruotsin meteorologian laitos ennusti aiemmin, että maan länsirannikolla tuuli voisi nousta myrskylukemiin. Lumimyrskyä oli luvassa aina keskiseen Ruotsiin saakka.

– Tuuli tulee olemaan navakkaa, ja paikallisesti esiintyy kovia myrskypuuskia. Rannikon lähellä tuulen nopeus voi nousta 28 metriin sekunnissa. Kannattaa katsoa, ettei puutarhassa ole irtonaisia esineitä. Julkisessa liikenteessä voi myös tulla myöhästymisiä, sanoi meteorologi Hilda Westberg.

Karlstadissa lumimyrsky romahdutti tiistain vastaisena yönä paikallisen Airdome-jalkapallohallin.

Maantieliikenteessä oli tiistaina ongelmia muun muassa kaatuneiden puiden ja liukkaan kelin vuoksi. Myös osa junista oli myöhässä, ja joitakin vuoroja peruttiin. Muutamilla osuuksilla raideliikenne jouduttiin pysäyttämään kokonaan.

Ruotsin ilmatieteen laitos kehotti maanteille aikovia tarkistamaan sään paitsi lähtöpaikassa myös määränpäässä sään nopeiden muutoksien vuoksi.

Norjassa taas paikallinen ilmatieteen laitos kertoi viestipalvelu X:ssä uusista lumiennätyksistä. Laitoksen mukaan viimeisen vuorokauden aikana oli satanut niin paljon lunta, että 11 mittausasemaa oli tehnyt uuden tammikuun lumiennätyksen.

Asiasta kertoi muun muassa norjalaismedia Aftenposten.