Kuopiossa ikämiesten yksinäisyyttä torjutaan jopa paikallisbussissa musisoiden

Ikämiehet Puijo -hanke on saanut jo 60 osallistujaa yli vuoden aikana. Tarkoitus on parantaa yli 65-vuotiaiden miesten elämänlaatua.

Kuvassa mies seisoo julisteen vieressä.
Marko Haakana ohjaa hanketta teemalla ”Ikämiehet Puijo, elä yksin huijo”. Kuva: Petri Julkunen / Yle
Petri Julkunen

Ikääntyneiden miesten hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistämiseen keskittynyt Ikämiehet Puijo -hanke laajenee. Viimeisimpänä toiminta on aloitettu tänä syksynä Kuopion Kelloniemessä.

Reilun vuoden aikana on aiemmilla toiminta-alueilla saatettu yhteisen aktiivisuuden pariin jo kuutisenkymmentä yli 65-vuotiasta miestä.

Toiminta pyrkii tukemaan ikääntyneiden miesten aktiivista ja terveellistä elämäntapaa sekä parantamaan heidän elämänlaatuaan.

Hanketyöntekijä Marko Haakana kertoo, että toiminta on monipuolista. Säännölliset tapaamiset asukastuvilla, nuotiopiirissä tai saunan lämmityksessä ovat hyväksi havaittua perinteistä toimintaa. Tämän lisäksi ikämiesten seuraksi on hypätty vaikkapa paikallisbussiin kertomaan toiminnasta – trubaduurin tarjoaman musiikin soiton kera.

Ikämiehet Puijo -hanke on sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen rahoittama.