Kun auto kaartaa koivuntaimien reunustamalle hiekkatielle, silmiin osuu aikaa nähnyt kyltti, joka varoittaa liikuskelemasta alueella ilman lupaa. Liikennettä on pitkin päivää, vaikka moni ei tähän osoitteeseen mielellään tulisikaan.
Peltoaukean reunalla nököttää muutama rivitalo, ja siellä täällä puiden suojassa pilkottaa muitakin rakennuksia. Rivitalon keskimmäisen oven takaa paljastuu näkymä, joka on kuin suoraan 1970-luvun leirikeskuksesta: kapean huoneen valkoisia seiniä kiertää lastulevyhyllyt ja kaapit, kirjoituspöytä on ainoan ikkunan edessä. Pyykkinarulla roikkuu punaruutuinen mekko, ja vessan peilin edusta pursuaa meikkejä ja purnukoita.
Sänky on aitiopaikka television katseluun. Siinä Mirella Kautto viettää aikaansa paljon, omassa rauhassa. Se on oma valinta, vaikka vaihtoehtoja ei runsaasti olekaan.
Mirella on 35-vuotias nainen. Hänellä on pitkät, tummanpunaiseen vivahtavat hiukset ja violetiksi lakatut kynnet.
Hänet erottaa muista täällä Vanajan vankilassa rangaistustaan suorittavista naisista vain se, että hänet on syntymässä määritelty mieheksi.
Siitä on alkanut elämänpolku, joka on tarjonnut roppakaupalla ristiriitoja ja haasteita.
Vankilassa vauhti pysähtyy
Heinäkuussa 2020 Mirella otettiin kiinni törkeästä väkivaltarikoksesta epäiltynä. Lisäksi tuomiota tuli petoksesta. Yhteensä istuttavaa tuli neljä vuotta ja yksi kuukausi, josta Mirella lusii ensikertalaisena puolet. Alkuun Mirella oli Hämeenlinnan suljetussa vankilassa, ja vuoden 2022 alussa hän pääsi Vanajalle.
Vanajan vankila on avolaitos. Elämä on rauhallista, vaikka onkin vapaampaa kuin suljetussa vankilassa. Tunnelma on maalaismainen, sopivan seesteinen vaikka pienelle lepolomalle. Valvontakameroita ei juuri ole, eivätkä vartijat hengitä niskaan oven takana. Karkumatkat ovat harvinaisia, vaikkei muureja olekaan.
Mirellan huone yhteiskeittiön kyljessä poikkeaa muista siinä, että siinä on oma wc ja suihku, kun muissa huoneissa asujat käyttävät pääsääntöisesti yhteisiä vessoja ja suihkutiloja. Transsukupuolisella henkilöllä on oltava mahdollisuus omaan vessaan ja suihkuun – niin sanoo Rikosseuraamuslaitoksen ohjekin.
Arkiaamuisin Mirella hyppää auton kyytiin, joka vie hänet ja muut kaupunkiryhmässä työskentelevät vangit Hämeenlinnan kaupungille puistotöihin. Talvella tehdään lumitöitä, kesällä puistoalueiden kunnossapitoa.
Mirella on tyytyväinen, vaikka vangin palkka on pieni ja työ fyysisesti rankkaa. Työ takaa sen, että tulot riittävät tupakkaan ja muihin omiin menoihin, eikä apuja tarvitse pyydellä sukulaisilta ja kavereilta.
Ostoksille Prismaan vangit pääsevät joka perjantai. Pienen ruokarahan turvin jokainen tekee omat elintarvikeostoksensa ja valmistaa ateriansa itse.
Yhdessä, mutta yksin
Yhteiskeittiössä häärii muutama nainen. Jääkaapissa jokaisella on nimetty hyllynsä, kahvinkeittimiä on kaksi. Lieden ja uunin kohdalla omaa vuoroa on ehkä odotettava. Vaikka jokaisella on omat askareensa, ollaan yhdessä.
Vankilassa seuraansa ei voi valita, ja toimeen on tultava niin henkilökunnan kuin muiden vankien kanssa. Yhteiselo ei aina ole helppoa, eikä erilaisuus ole välttämättä rikkaus.
Kysymykset sukupuolielimistä tai seksuaalisesta suuntautumisesta ovat Mirellalle turhauttavaa arkea, vaikka toisaalta on parempi kysyä suoraan kuin spekuloida asioita selän takana.
Vaikka vankien uteliaisuus on myös ymmärrettävää, Mirella peräänkuuluttaa henkilökunnan koulutusta sukupuolten moninaisuudesta ja niiden piirteistä. Kohtelu ei ole aina ollut asiallista, ja varsinkin hoitohenkilökunnan suhtautuminen on ollut pettymys.
Kun vankeus on joka tapauksessa traumaattinen kokemus, eriarvoistava asenne sukupuolen vuoksi tekee siitä kohtuuttoman kovan rangaistuksen.
– Jos joku haluaa tuomita minut siksi, mitä olen tehnyt tai millainen ihminen olen, siihen on jokaisella oikeus. Mutta jos joku haluaa tuomita minut oman sukupuoleni kokemuksen tai seksuaalisen suuntautumisen takia, se ei ole ok.
Mirella on aina harrastanut kirjoittamista. Hän pitää päiväkirjaa ja tekee sanoituksia, toistaiseksi omaksi ilokseen. Se on oiva keino purkaa omia ajatuksia sanoiksi, ymmärtää itseään ja muita. Mirella tunnistaa oman menneisyytensä haasteet ja sen, missä mentiin pieleen.
Vankilatuomio on lopputulema elämäntyylistä, joka usein johtaa ennemmin tai myöhemmin vakaviin seuraamuksiin.
I’m sick of doing time, sick of life at crime / sick of having skills that no one’ll recognize / I’m sick of hearing shit, sick of having fits / sick of having to support a conniving little bitch
Mirella, 2022
“Pojat on poikia”
Nyt huoneessaan Vanajan vankilassa Mirellan olemus on rauhallinen ja tasapainoinen, ajatukset jäsenneltyjä ja sanat tulevat helposti. Jää vain mielikuvituksen varaan, millaista elämä on ollut kaoottisimmillaan, ja millainen nainen edessä olisi istunut muutama vuosi sitten.
– En voi sanoa, että olen aina tiennyt olevani nainen. Kasvoin ympäristössä, jossa pojat on poikia ja halusin kovasti hyväksyntää. Se ajoi kohti pahan pojan roolia, ja kun ei ollut hyvä olla, olin vähän villi. Sain siis sen pahan pojan roolin ja aloin elää sitä.
Pahan pojan roolin myötä kuvioihin tulivat päihteet, rikollinen elämä ja väkivalta. Mieltä sotki myös epävakaa persoonallisuushäiriö. Siitä kärsivän ihmisen toiminta voi olla hyvinkin impulsiivista, kun tunne-elämä, ihmissuhteet ja koko minäkuva ovat epävakaita.
Häiriöstä kärsivän tunneherkkyyttä on verrattu palovammapotilaan vereslihalla oloon: on kuin suojaava tunneiho puuttuisi, ja kaikki tuntuu sietämättömän voimakkaasti. Mirellan elämässä vuodet vierivät ja sekoittuivat toisiinsa, mutta paha olo pysyi.
– Lopulta katsoin peiliin ja kysyin itseltäni “kuka sinä olet” – ja se vastaus tuli saman tien. Mutta se ei hirveästi miellyttänyt, koska se asetti minut haavoittuvaiseen asemaan, Mirella kuvailee hetkeä, jolloin tajusi lopullisesti syntyneensä väärään sukupuoleen.
Kun oma mieli oli sekaisin, elämä jatkui edelleen kaoottisena. Lopulta se johti äärimmäiseen ratkaisuun.
– Kun aloin tajuta, etten enää pääse pakoon todellisuutta, yritin tappaa itseni. Kun sekään ei onnistunut, ajattelin, ettei ole muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä itseni. Aloin työstää sitä, että pääsisin kohti sellaista vartaloa ja elämää, mitä haluan elää ja mikä tuntuu omalta.
Asiat ja elämäntyyli eivät tietenkään muutu hetkessä, mutta lopulta Mirella sai luvan aloittaa hoidot saadakseen korjattua syntymässä saadun sukupuolensa naiseksi. Henkilötunnuksen hän sai vaihdettua viitisen vuotta sitten.
Tuomio ei saa viedä toivoa
– Olen kiitollinen niistä ihmisistä, jotka ovat ottaneet minut vastaan omana itsenäni ja antaneet sen kokemuksen, että kelpaan sellaisena kuin olen.
Niitäkin onneksi vankilassa on. Vaikka lusiminen on välillä yksinäistä ajan tappamista omassa huoneessa, Mirellan henkireikä on tupakkatauot pihalla muutamien tutuiksi tulleiden vankien kanssa, joiden kanssa jutut menevät syvällisiksikin. Ulkona seistään pitkään säästä riippumatta, kun vierailut muiden vankien huoneissa on kielletty.
Mirella muistuttaa, että poikkeavaa sukupuolen kokemusta ei saa käyttää leimakirveenä. Trans- tai muunsukupuolisuus ei ole missään tapauksessa syy siihen, että on luisuttu rikolliseen elämään, vaikka omalla kohdalla mielen ristiriidat liittyvät myös sukupuoleen.
I’m sick of being stabbed, sick of throwing jabs / sick of jacking cars cuz I need some extra cash / I’m sick of feeling wrong, sick of lonely songs / sick of motherfuckers acting like I don’t belong
Mirella, 2022
Mirella kuitenkin kokee, että monilla samojen asioiden kanssa kamppailevilla on huonoja kokemuksia siitä, miten yhteiskunta heihin suhtautuu.
– Tietysti yhteiskunnan tapa kohdella meitä kerää pahaa oloa sisälle. Se, että meidät erotellaan viiteryhmästä, johon koemme kuuluvamme ja eroavaisuudet nostetaan esille, rasittaa mieltä. Tiedän todella monta transsukupuolista, joilla on pahoja mielenterveysongelmia sen tunteen takia, että koko maailma on vastaan. Se tunne on hyvin läsnä.
Katse vapauteen
Illan tullen Mirella seisoo ulko-ovensa edustalla, jotta vartijat voivat tarkistaa jokaisen vangin olevan paikalla. Vartija huikkaa hyvät yöt, ja Mirella palaa iltatoimiin huoneensa rauhaan.
Sukupuolen korjaamisen prosessi on edelleen Mirellalla kesken. On ollut hyväksyttävä se tosiasia, että korjaushoitojen tulokset ovat rajallisia. Itseään on rakastettava sellaisena, mikä on – ei voi odottaa haavekuvaa tulevasta minästään.
Huhtikuussa 2022 Mirellan tuomiota on jäljellä vielä muutama kuukausi, ja mielessä on elämä tuomion jälkeen. Kunhan siviilissä olisi vuokra-asunto valmiina ja työpaikka diakoniajärjestön ylläpitämältä kirpputorilta varmistuisi, olisi mahdollista päästä koevapauteen.
Jokaisella on mahdollisuus uuteen alkuun.
Tänään perjantaina 23. syyskuuta Yle Perjantaissa keskustellaan vankiloista. Vieraina elinkautisvanki ja evankelista Lauri Johansson ja pitkään vankilaa johtanut Kaisa Tammi. Katso Yle TV1:llä tai Areenassa klo 21.05.