Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Kuin tiikeri pensaassa. Et ehkä näe sitä, mutta aistit sen olemassaolon. Kissapedon pahaenteisen sähinän ja terävät kynnet, vielä terävämmät hampaat.
On pakko olla valppaana.
Tältä helsinkiläisestä kirjailija ja erityiskirjastonhoitaja Sini Helmisestä on tuntunut kahden vuoden ajan.
– Alitajunta reagoi pandemiaan niin kuin se olisi joku fyysinen uhka, johon täytyy varustautua ja olla skarppina. Olla ikään kuin jatkuvassa hälytystilassa, hän sanoo.
Tammikuun 29. päivänä vuonna 2020 Suomessa todettiin ensimmäinen koronavirustartunta. Kuluneen kahden vuoden aikana niitä on tullut satojatuhansia lisää. Viime viikkoina tartuntojen kasvu on ollut kulovalkean lailla leviävän omikronvariantin takia nopeaa.
Kolmesti rokotettu ja taudin lievänä ensimmäisten joukossa sairastanut Helminen kertoo, että hänen kehonsa on ylikierroksilla aina pandemiatilanteen pahentuessa. Stressitasot kasvavat, öistä tulee levottomia, itku on herkässä ja mieli laahaa maassa.
Yksi kuormittava asia on ollut Helmisen mukaan se, että jatkuvasti pitää kantaa vastuuta arkisista päätöksistä. Esimerkiksi siitä, mihin aikaan käy kaupassa, keitä saa tavata, kuinka kaukana seisot muista ja onko käytössä tarpeeksi hyvä maski.
– Tuntuu siltä, että omat arkiset teot vaikuttavat koko maailman tilanteeseen ja vastuu on minun harteillani, hän sanoo.
Koronapandemia on ollut siitä erityinen kriisi, että se on vaikuttanut liki jokaiseen ihmiseen täällä maapallolla, järkyttänyt perusturvallisuuden tunnetta. Toki vaikutusten laajuus ja jälkien syvyys ovat vaihdelleet, mutta elämä on kiistatta kaikilla muuttunut.
Tunnetasolla ikävintä Helmisen mielestä on se, että pitkittynyt pandemiatilanne on muuttanut hänet ikävämmäksi ihmiseksi. Hän kertoo tekevänsä töitä sen eteen, ettei purkaisi turhautumisestaan kumpuavaa aggressiota toisiin ihmisiin. Kerran kun pandemia oli ottanut taas takapakkia, Helminen löysi itsensä raivoamasta työpaikkansa jääkaapille.
– Patoamisen sijaan on hyvä purkaa negatiivisia tunteita epävahingollisella tavalla. Siitä tulee helpottunut olo, ja sitten jaksaa taas.
Pitkittynyt pandemiatilanne lisää pahoinvointia
Poikkeuksellisen ajan keskustelussa korostuvat niiden tarinat, joita korona-aika on kohdellut rankimmin. Terveydenhuollon etujoukot ja he, joilta pandemia on vienyt paljon: elinkeinon, terveyden tai pahimmillaan läheisen. Ääripäiden väliin mahtuu kuitenkin valtava joukko Helmisen kaltaisia ihmisiä, joilla arki on uomissaan pandemiasta huolimatta, mutta silti sen varjo haittaa elämää.
– Ihmiset voivat tällä hetkellä huonommin kuin ennen koronaa tai koronan alkuvaiheessa, johtaja ja asiantuntijalääkäri Meri Larivaara Suomen Mielenterveys Mieli ry:stä sanoo.
Esimerkiksi Tilastokeskuksen toteuttaman Kansalaispulssi-kyselyn mukaan pitkittynyt koronatilanne on lisännyt kansalaisten kokemaa stressiä. Voimakkainta stressiä kokevat nuoret naiset. Pandemian lisäämä henkinen pahoinvointi näkyy työikäisillä myös mielenterveyssyistä johtuvissa poissaoloissa, työn imun heikkenemisenä ja mielenterveyspalveluiden kasvavana kysyntänä ja sitä seuraavana hoitovelkana.
Jos keväällä 2020 ihmiset käpertyivät tarmokkaina koteihinsa leipomaan pataleipää, tilanne on nyt kolmannen koronavuoden käynnistyessä toinen. Toistuvat takapakit ovat samentaneet horisonttia. Tsemppaaminen on vaihtunut sinnittelyyn.
Larivaara sanoo, että harva uskaltaa maalata toivoa, sillä ennusteet ovat menneet aiemmin pieleen.
– Vaikka inhoan termiä uusi normaali, me elämme sitä tällä hetkellä. Pandemiatilanne aaltoilee, emmekä vieläkään tiedä, milloin tilanne tasaantuu ja pääsisimme lähemmäksi sitä vanhaa normaalia, hän sanoo.
Selviytyjän häpeä ja itsemyötätunto
Ikävän lisämausteen koronastressiin aiheuttaa häpeä. Sini Helminen on voinut pandemian aikana pitää erikoiskirjastonhoitajan työnsä ja saanut mahdollisuuden kirjoitusvapaisiin. Koronataudista hän selvisi flunssan oireilla.
Asiat ovat näennäisesti hyvin, mutta eivät kuitenkaan.
– Tulee sellainen olo, että ei saisi valittaa, sillä muilla on raskaampaa. Se on kai sellaista selviytyjän häpeää, Helminen sanoo.
Mieli ry:n Larivaara tunnistaa koronastressin häpeäulottuvuuden ja suosittelee lääkkeeksi itsemyötätuntoa. Hän sanoo, että on todella tärkeää sallia itselle kaikenlaiset tunteet eikä jaotella niitä sallittuihin ja ei-sallittuihin. Ei, vaikka jonkun toisen tilanteeseen verrattuna seisoisi voittajien joukkueessa.
Tunteista vaikeimmatkin kannattaa kohdata ja katsoa niiden taakse. Voiko asialle tehdä jotain vai hellittäisikö tunne, jos sen vain antaisi olla tässä hetkessä juuri nyt?
Larivaara muistuttaa, että kannattaa kuitenkin miettiä, purkaako omia vaikeita tunteitaan niille, jotka ovat menettäneet läheisensä tai työpaikkansa.
– Ihmisen, joka on menettänyt paljon, voi ymmärrettävästi olla vaikea suhtautua empaattisesti sellaiseen, jolla ovat perusasiat pysyneet kunnossa.
Kukin kokee poikkeusajan tavallaan
Osa ihmisistä ei edes kaipaa sitä elämää, jota pidimme joskus normaalina. Sitten on heitä, joiden mielialaan pandemia ei ole juuri vaikuttanut. Miksi toisten psyyke kärsii korona-ajasta enemmän kuin toisten?
Meri Larivaara muistuttaa, että jokainen kokemus tästä ajasta on yksilöllinen. Meillä kaikilla kun on oma elämänhistoriamme, joka vaikuttaa siihen, miten asiat koemme ja millaisista lähtökohdista käsin toimimme. Joillakin on enemmän kannattelevia tekijöitä kuin toisilla.
– Se on todella tärkeää tunnistaa, sillä keskustelukulttuuri on hyvin polarisoitunutta ja kärkevää. Yhdessä ääripäässä mitätöidään taudin vakavuutta ja toisessa taas sitä, että toiset eivät kestä tilannetta. Korostetaan, että pitäisi olla kova ja pärjäävä.
Larivaara peräänkuuluttaa yhteiskunnassa vallalla olevan pärjäämisen eetoksen lisäksi perinteistä humanistista ihmiskäsitystä, jossa ihminen on arvokas itsessään. Sitä perustaa, joiden varaan ihmisoikeuksien julistukset ja länsimaiset yhteiskunnat ovat rakentuneet.
– Varsinkin tässä pitkittyneessä pandemiatilanteessa on ymmärrettävää, että aina ei voi pärjätä ja jaksaa. Sen sijaan että tuomitsisimme tai selittäisimme kokemuksia pois, meidän kannattaisi pysähtyä kuuntelemaan ja kunnioittamaan toisiamme, Larivaara sanoo.
Yhteinen jakaminen auttaa
Kahdessa vuodessa oppii kaavan. Sini Helminen kertoo, että pahimpia päiviä ovat hänelle olleet ne, jolloin on uutisoitu pandemiatilanteen pahenemisesta.
– Se pimeä hetki, jolloin lähdetään uudelle kierrokselle eikä tiedetä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Oloni tasaantuu silloin kun tehdään suunnitelmia ja sanotaan, että nyt toimitaan näin, Helminen sanoo.
Ehkä yllättäen Helminen löysi helpotusta oloonsa Twitteristä, jossa hän on keskustellut aiemmin lähinnä kirja-aiheista. Tammikuun alussa hän keräsi rohkeutensa ja kertoi julkisesti, miltä pitkittynyt korona-aika hänestä tuntuu.
"Kaikki kunnia sairaanhoitajille ja opeille, joilla se todellinen paine nyt on, sekä sympatia kulttuuri- ja ravintola-alan lohduttomaan tilanteeseen. Mutta halusin nostaa esiin sen, että meille kaikille on ok tunnustaa, että emme välttämättä voi nyt parhaiten", Helminen kirjoitti.
Helmisen twiittaus keräsi satoja tykkäyksiä ja kymmeniä kommentteja. Moni ei ollut kehdannut aiemmin puhua huolistaan.
– Tuli parempi ja vapautuneempi olo, kun jakoi tunteensa muiden kanssa ja kuuli, että muillakin on samanlaisia kokemuksia, Helminen kertoo.
Hän miettii, että ehkä yksi konsti selvitä epävarmoissa ajoissa on empatia.
– Empatian ja yhteisen jakamisen kautta on mahdollista huojentaa mieltä ja luoda parempaa ilmapiiriä, vaikka sillä ei pandemiaa voitettaisikaan.
Pitää luottaa, että ennen pitkää se tiikerikin poistuu pensaastaan.
Miten pandemia on vaikuttanut hyvinvointiisi?
Yle keräsi tämän jutun yhteydessä kokemuksia siitä, miten pitkittynyt koronapandemia on vaikuttanut kansalaisten hyvinvointiin. Kysely on nyt suljettu. Kiitoksia kaikille vastanneille.
Lue seuraavaksi:
Kysely: Korona-aika kuormittaa etenkin nuoria aikuisia – naiset kokevat uupumusta miehiä enemmän