Pyhtäänlehti 40 vuotta | Pyhtäänlehteä tehtiin alkuvuosina päätoimittajan kotona

Aloittaessani Pyhtäänlehdessä, ensimmäisten juttujen joukossa tein haastattelu ensimmäisistä päätoimittajista. Ajankohta oli silloin 30 vuotta lehden perustamisesta.

Tämä juttu on aloitettava Hangosta. Birgit Brunow (7.7.1935–5.1.2017) on asunut synnyinsijoillaan siitä lähtien kun lopetti Pyhtäänlehden tekemisen 1980-luvun lopussa. Hän lähti kotiseudultaan aikanaan vuonna 1953 opiskelemaan opettajaksi Helsingissä. Heti valmistuttuaan aukeni paikka Kotka Svenska Samskolassa. Sieltä Brunow vaihtoi myöhemmin Kotekolle opettamaan ruotsia. Pyhtääläiset saivat houkuteltua hänet uuden Pyhtäänlehti–Pyttisbladet -lehden päätoimittajaksi vuonna 1985.

Vaikuttaja Brunow. Kotkassa kohistiin, kun nuori opettaja meni naimisiin itseään huomattavasti vanhemman Brunowin kanssa. Miehen avioero oli tuohon aikaan harvinaista. Yli kahdenkymmenen vuoden ikäero sitäkin huomattavampaa. Yhdessä elämää heillä kesti kuitenkin yli 30 vuotta. Aviomiehen jäätyä eläkkeelle Brunowit muuttivat Pyhtäälle Ahvenkoskelle.

Birgit Brunow oli jo opettajana ollessaan kirjoittanut lehtiin. Huvudstasbladet, Östranyland saivat häneltä teräviä kirjoituksia Kaakkois-Suomesta. Pyhtäänlehdelle Brunowin saaminen päätoimittajaksi oli hyvä arvokas rekrytointi. 1980-luvun lopussa lehden selkeä kaksikielisyys oli tärkeää pyhtääläisille.

– Muistaakseni Antero Anttila sai minut mukaan tähän, Birgit Brunow muistelee. Silloinen Eteenpäin-lehti oli osakkaana. Tulin sinne ja olin yksin aivan alussa. Eikä se montaa sivua ollutkaan koko lehti. Kritiikki, jonka sain oli kun ne paheksuivat, että oli ruotsiksi niin paljon. Se on alunperin kaksikielinen lehti. Pääasiassa lehdestä pidettiin.

– Ei se ollut sen kummempi kuin muutkaan lehdet, Brunow miettii lehden erilaisuutta. Pyhtäänlehti oli läheisempi.

Kotoa, kylältä ja kunnantalolta

Pyhtäänlehdellä ei ollut alkuvuosina toimistoa. Lehteä tehtiin Brunowin kotona.

– Kun tulin Pyhtäänlehteen, en saanut enää kirjoittaa muihin, Brunow muistelee.

Joskus päätoimittaja työskenteli myös kunnantalolla vapaissa huoneissa. Niitä olivat joko kunnanjohtajan työhuone tai kokoushuone.

– Nämä kunnanjohtajat minusta olivat paitsi hyvä tuki, myös riesa, Brunow toteaa myönteiseen sävyyn. Kun ne sotkeutuivat kaikkeen. Ensin Heimo Polvi ja oliko se Ahti Pisto seuraavaksi.

– Ei voinut sanoa, että kukaan oli liian aktiivinen, mutta kaikki halusivat saada omat jutut lehteen.

Kotkassa käydessään hän kävi kirjoittamassa Eteenpäin-lehden toimituksessa. Sieltä saikin journalistista apua Jukka Vehkasalolta ja Markki Espolta. Miehet olivat ”hyviä valistamaan”, kuten rouva päätoimittaja muistaa.

Ei ole niin pirun helppoa elää ikuisesti. Mutta se on mahdollista.

Birgit Brunow

Pyhtäällä vasta avattu motelli oli hyvä paikka, minne pystyi pistäytymään ja saamaan uutisia. Kansa viihtyi siellä ja kertoi kuulumisia.

Pyhtääläisten persoonallisuus on jäänyt entisen päätoimittajan mieleen.

– Siellä oli Eteenpäin-lehdessä uusi toimittaja. Kun Einar Tuhkunen nousi eräässä kokouksessa ylös ja puhui ja puhui ja puhui. Tämä nuori toimittaja kysyi minulta mitä se oikein koittaa tehdä? Sanoin tälle pojalle, että minun ymmärtääkseni se koittaa rauhoittaa puuta, joka seisoo keskellä Lökörentietä. Ja niin se oli kyllä. Että oli vähän omituinen tämä Pyhtään meininki. En tiedä miten on tänään.

Päätoimittajan vaihdos. Vuoden 1989 aikana Brunowin rinnalle tuli toimittajaksi Juha Koski.

– Mieheni sairastui ja Juha Koski tuli tuuraamaan minua. Mieheni kuoli uudenvuoden päivänä ja kului vain pari viikkoa, kun kaaduin niin pahasti, että käsi meni. Käteni leikattiin useita kertoja. Tiesin että jään eläkkeelle. Sisareni sanoi, että tule kotiin Hankoon.

Tervehdyttyään Birgit Brunow ei sielläkään jäänyt laakereilleen, vaan kirjoitustyö jatkui. Hän on ollut aktiivinen kulttuurivaikuttaja ja kirjoittanut Hangonlehteen. Kotkassa hän vaikutti myöhemmin pitkään nimimerkin takana kirjoitetuilla kolumneillaan.

– Svart inte så förbannad enkelt de här livet alltid. Men det går, Brunow lausahtaa haastattelun väliin ruotsiksi. Ei ole niin pirun helppoa elää ikuisesti. Mutta se on mahdollista.

Kehityksen kuohut. Myöhemmin Juha Koski siirtyi päätoimittajaksi, missä viihtyikin peräti yksitoista vuotta.

Vuosituhannen vaihteeseen mennessä Suomi kehittyi ja teknologia helpotti lehden tekemistä.

– Kännyköiden tuleminen oli merkittävä uudistus, Juha Koski aloittaa. Puhelin maksoi noin 6000 markkaa ja puhelut maksoivat maltaita. Mutta ihmiset saivat kiinni.

–Just kun tulin helmikuun lopussa lehteen, niin maaliskuussa ilmoitettiin että Stockforsin hiomo loppuu, Koski muistelee. Se oli varsin synkkä uutinen.

Ensimmäiset lehdet Koski kirjoitti kirjoituskoneella. Kotona kirjoitus ja sitten valmiit liuskat vietiin latomoon. Ensimmäinen tietokone hänellä oli Macintosin ”kottaraisenpönttö”. Pieni näyttö ja maksoi tuhansia markkoja. Olihan se iso edistysaskel.

– Toinen oli kuvauspuoli, kun ennen vietiin filmirullat Saloselle tai Eteenpäin-lehden kuvapalveluun. Nyt pääsee siirtämään vaikka langattomasti.

Juha Kosken päätoimittajuuden aikana lehteä alkoi julkaista Loviisan Sanomat. Siellä Koskikin työskenteli muutaman vuoden. Nykyään Juha Koski työskentelee Kaupunkilehti Ankkurissa toimituspäällikkönä.

Värikästä elämää.

– Työsopimuksessani luki päätoimittaja, työaikatarkkailun alainen, Koski muistaa ensimmäistä sopimustaan. Ajattelin, että täähän kuulostaa hyvältä, mutta sehän tarkoittikin että olin töissä koko ajan.

– Politiikka oli varsinaista melskaamista välillä, Juha Koski naurahtaa. Yhdentoista vuoden aikana yksi tai kaksi valtuustoa lukuunottamatta istuin kaikki paikalla. Jostain koiraverosta jähnättiin, mutta sitten budjettin isot summat sivuutettiin yhdellä nuijan kopautuksella.

Kotiseutuihmisiä Koski muistelee lämmöllä.

– Rosenbladin Aten kanssa oli kiva tehdä juttuja. Atte sai viimeksi Saaristomarkkinoilla arvonimen. Siinä voi terveisiä lähettää, että kyllä meni oikealle miehelle.

Kosken aikana lehti sai journalistista otetta.

– Voin sanoa ilman kehumisen vaivaa, että lehti tuli vähän jäsennellymmäksi, Koski toteaa vaatimattomuuttaan. Tuli pääkirjoitus ja fontit selkeytettiin. Vähän semmosta jämäköitymistä yritettiin siihen.

Toki lehden alkuvuosiin on sattunut monia kommelluksiakin.

– Ilmestymistiheys ja lehden koko teki joskus tepposet, Koski naurahtaa. Silloinen toimitusjohtaja Mäkelä soitti, että seuraavaksi saa olla vain kahdeksan sivua. Yksi hupaisempia oli se, kun tein joskus maaliskuussa katugallupia. Otin naamakuvia, joissa ihmisillä oli karvareuhkat päässä. Lehdessä ei kuitenkaan ollut tilaa, joten juttu tuli vasta toukokuussa ulos, joten aika talvisia vastauksia.

Synnyn syyt. Molemmat päätoimittajat muistavat, että lehden syntymisen syynä oli osaltaan värikäs poliittinen aika. Pyhtää ilmoitti viralliset ilmoitukset ennen Pyhtäänlehteä viidessä eri lehdessä. Piti olla Kansan Uutisissa, Hesarissa ja paikallisissa lehdissä. Poliittiset intohimot oli sen verran voimakkaat.

Oli edullisempaa tehdä lehti, joka jaettiin joka talouteen.

Vanha päätoimittaja Birgit Brunow lukee kotonaan joulukuun 2015 lehteä. Hän kehuu nykyistä lehteä runsaaksi.

– Hyvännäköinen, todella.