Pertti Reinikainen heräsi jouluaattoon pohtimatta, mikä aamu tällä kertaa olisi vuorossa eläkeläisen vakiintuneessa aamurytmissä. Vieressä nukkui vaimo Aino rauhallisesti puhisten, makuuhuoneen lattialle lankesi kevyt eteiskäytävän yövalon kiila.
Huoneistossa leijui eilisen kinkunpaiston jälkituoksut ja hetkessä Pertin ajantaju päivittyi.
– Hyvänen aika, nythän on jouluaatto!
Pertti Reinikainen haki postiluukkuun ahtautuneen aamun lehden, sytytti kattoterassin joulukuuseen valot ja siirtyi keittiöön valmistelemaan eläkepariskunnan yhteistä jouluaaton aamupalaa.
Hetken päästä huoneistossa leijaili myös kahvin tuoksu ja pöytään ilmestyivät jouluiset aamupalat. Pertti laittoi soimaan vielä tutun cd-joululaulukokoelman ja kävi herättelemässä Ainon alkavaan jouluaattoon.
Aamu oli jouluaaton tuntuinen ja makuinen, harmaa ulkoa mutta perinteisen turvallinen sisältä.
Pertille oli muodostunut jo useiden vuosien aikana tavaksi käydä jouluaattona viereisessä ostoskeskuksessa. Hänestä oli mielenkiintoista seurata kiireisiä, viime hetken ostoksiaan tekeviä tai hänen laillaan joulumieltä sieltä etsiviä ihmisiä.
Lähtiessään Pertti havaitsi, että joulurauhan viralliseen Turun julistukseen oli vielä aikaa runsas tunti.
Ostoskeskukseen saavuttuaan Pertin puhelin soi. Ainolla oli jotain asiaa.
– No mikä hätänä?
– Ei mikään hätänä. Mutta kun olet siellä kauppakeskuksessa, niin osta kuorittuja manteleita joulupuuroon. Saadaan sitten taas toivoa, tai ainakin toinen meistä jotain ensi vuodelle.
– Ostetaan.
Pertti sulki puhelimen ja laittoi sen takin taskuunsa. Muutaman askelen otettuaan hän tunsi jonkun nykivän takkinsa lievettä. Pieni kiharatukkainen tyttö katsoi Perttiä suurilla ruskeilla silmillään hätääntyneenä. Hänen kädessään oli tutun näköinen kännykkä.
– Setä pudotti tämän. Eihän se mennyt rikki.
Pertti tunnusteli takkinsa taskua ja totesi sen tyhjäksi. Hän otti tytön ojentaman kännykän käteensä ja tunsi sen heti omakseen.
– Voi kiitos. On tämä minun. Tämmöisiä me vanhenevat ihmiset olemme, emme kuule emmekä oikein huomaakaan mitään. Mikä sinun nimesi on?
– Maria.
– Odota Maria, setä antaa sinulle pienen joululahjan.
Pertti kaiveli takin taskuaan ja löysi sieltä rypistyneen 10 euron setelin. Hän antoi sen Marialle ja pörrötti samalla tytön kiharaisia hiuksia. Maria niiasi kiitokseksi ja poistui kiireisten ihmisten sekaan.
Joulun sanoma on suurempi kuin vaivalla keksitty lahja omaiselle.
Pertti kävi ostamassa Ainon pyytämät mantelit. Hän pysähtyi vielä hetkeksi aistimaan ostoskeskuksen jouluaaton tunnelmaa ja yritti arvailla mielessään, mitä kukin liikkeellä oleva aaton kulkija täältä etsi.
Pertti ei etsinyt joulupukkia, mutta pukki löysi Pertin. Valkoisen partanaamion takaa Perttiä puhutteli tutun ääninen entinen kollega.
– Hyvää joulua Pertille.
– Kiitos samoin pukille. Teetkö vapaaehtoistyötä vai saatko sinä tästä jotain korvaustakin?
– Pukki on aina hyvällä asialla. Minulle tämä on monivuotinen tapa. Ja kyllä minä tästä jotain korvaustakin saan, ennen kaikkea hyvän joulumielen. Taidan käydä sinunkin taloyhtiössä työlistan mukaisesti joululahjoja jakamassa.
Lyhyellä kotimatkallaan Pertti törmäsi vielä joulukuusta kantavaan pariskuntaan. Pertti kuunteli hetken pariskunnan kiivasta sananvaihtoa, rouvan mielestä kuusen hankinta oli jälleen jäänyt miehen saamattomuuden takia viime tippaan.
– Ja kuka sen kuusen ehtii edes koristella?
Sitä ongelmaa Pertti ei mielessään pohtinut. Tyytyväisenä hän avasi kotioven, tunsi miellyttävän riisipuuron tuoksun ilmassa ja Ainon odotetut kysymykset saivat hänet hymyilemään koko sielullaan.
– Saitko ne mantelit? Ja onneksi ehdit juuri ajoissa kuuntelemaan joulurauhan julistamista. Syödään puuro sen jälkeen. Ja tapasitko tuttuja?
– Sain mantelit. Ja tapasin joulupukin. Ai niin, tapasin myös pienen Marian.
– Marian? Kenet ihmeen Marian sinä tapasit?
– Kuunnellaan joulurauhan julistus ensin, kerron sitten lisää.
Suomen Turku julisti joulurauhan koko kansakunnalle perinteiseen tapaan. Reinikaisen pariskunta kuunteli tutun liturgian vaitonaisina joitain havaintoja yleisömäärästä tai lumettomuudesta lukuun ottamatta.
Sitten seurasi joulupuuron syönti, mutta Pertin hankkimaa mantelia ei kummankaan puuroannoksesta löytynyt. Toiveet tulevaisuudesta siirtyivät aatosta joulupäivään.
– Ja nyt kerrot siitä Mariasta.
Pertti kertoi ostoskeskuksen tapahtumista, Mariasta ja joulupukista.
Reinikaiset olivat sopineet, että tänä vuonna he eivät muista lähimmäisiään joululahjoilla. Joulun sanoma on suurempi kuin vaivalla keksitty lahja omaiselle. Materiaalista hyvää voi jakaa ympäri vuoden mutta henkinen välittäminen läheisistä on lahjoista suurin. Niin on aina ja varsinkin jouluna.
Jouluaaton hämärä syveni. Reinikaiset nauttivat jouluaterian, kuuntelivat joulumusiikkia ja katselivat ystävien lähettämiä joulukortteja. Ainon vakaa ajatus oli, että korttien kuvasanoma oli paljon enemmän kuin hätäisesti kirjoitettu hyvän joulun toivotus.
– Kun valitset kortin huolella, ajattelet saajaa todella paljon. Muista sinä Pertti aina se. Katsopa vaikka tätäkin korttia, eikö olekin… Soiko ovikello?
Ovikello todellakin soi. Pertti nousi nojatuolista ja meni avaamaan ulko-ovea.
– Elina!? Miten sinä? Eikö teidän pitänyt matkustaa Lappiin tänään?
– No piti. Mutta siellä nelostiellä oli tapahtunut joku rekka-auton onnettomuus ja meidät ohjattiin kulkemaan Mikkelin kautta. Ari lähti tankkaamaan autoa ja minä tulin toivottamaan teille hyvää joulua. Lahjoja ei ole, niinhän sovittiin, mutta lämmin jouluhalaus on ainakin yhden kirjalahjan arvoinen.
Ovelle kiirehtinyt Aino sai myös halauksen. Lyhyen tilanneselvityksen jälkeen Elina-tytär ilmoitti, että hänen sekä miehensä täytyy jatkaa matkaansa.
– Mutta eikö tämä käy yllätyslahjasta? Hyvää joulua teille rakkaille.
Aino ja Pertti palasivat joulukorttien ääreen. Aino oli kertomassa seuraavan kortin sanomaa, kun ovikello jälleen soi. Jälleen Pertti nousi ylös ja arvioi mennessään, että Elinalta oli unohtunut sanoa jotain tärkeää. Oven takana oli kuitenkin tuttu joulupukki.
– Hyvää joulua sedälle.
– Kiitos…Mutta kenelle sedälle.
– Joku sinun ystäväsi, Maria nimeltään pyysi pukkia tuomaan sinulle tämän lahjan.
– Maria?
– No se tyttö ostoskeskuksessa. Jotain teille siellä oli tapahtunut, oliko hän antanut sinulle jotain tai sinä hänelle, en oikein saanut selville. Mutta Maria uskoi ehdottomasti, että joulupukki osaa viedä hänen lahjansa ystävälliselle sedälle. Joten tässä tämä ja hyvää joulua sinulle ja Ainolle. Valitettavasti pukilla on aina jouluisin kiire.
Pukki sulki saman tein oven. Pertti palasi olohuoneeseen pieni paperipussi kädessään.
– Kuka siellä nyt oli?
– Joulupukki. Ja minä…me saimme joululahjan Marialta.
– Ei kai sentään joulun lasta?
Pertti istahti Ainon viereen ja alkoi avata pakettia. Käärepaperin sisältä paljastui pieni pussi, jonka sisältä löytyi useaan kertaan taiteltu paperi.
Paperiin oli piirretty miehen kasvot, pari sydänkuviota ja tikkukirjainteksti: KIITOS SEDÄLLE. MINULLE TULI OIKEA JOULU. MARIA
Aviopari katsoi piirrosta, sitten katseet suuntautuivat toistensa kasvoihin. Joulun salaisuus kertoi heille jälleen uuden tarinan.
Molempien silmissä kiilsivät joulutähden lailla kyyneleet.
Kirjoittaja on mikkeliläinen kirjailija.