Joulun lähestyessä lapsuusajan muistikuvat palaavat mieleeni. Istun kirkon puisella penkillä. Väkeä tulvii kirkkoon, paikat käyvät ahtaiksi, hiljainen puheensorina vaimenee. Joulukirkko alkaa.
Kynttilät, sävelet, tuoksut, jouluvirret ja papin saarna. Kumma kyllä, en edes lapsena kokenut joulukirkossa mitään pitkästyttävää.
Joulu on juhlista kansanomaisin, ja sitä saattelevat vahvat perinteet.
Tavat ovat tutut ja kotoisat: palavat kynttilät, lahjat, joulukuusi ja joululaulut. Tuttu jouluevankeliumi sisältyy yhä monen kodin aattoiltaan. Kaikessa tässä on jotain yksinkertaista ja maanläheistä.
Epäämättömän varmana voimme pitää sitä, että Jeesus oli historiallinen henkilö ja että hän syntyi noin kaksituhatta vuotta sitten. Hänen syntymänsä jokavuotinen vietto ulottuu kauemmas kuin kenenkään muun historian henkilön. Myös aika ottaa suuntaa hänen syntymäajankohdastaan.
Jo lapsena mieleeni painui ensimmäisen joulun kuvaus: täysi majatalo, eläinten karjasuoja, kapalo, seimi, enkelit, paimenet ja kirkas tähti taivaalla.
Joulukertomukset sädehtivät sadunomaista ja ylimaallista hohtoa.
Itämaan tietäjät tulivat etenkin koulun kuusijuhlassa tutuiksi. Näiden opasteiden kautta oli helppo päästä jouluun sisälle.
Joulukertomuksia on kaksi, Luukkaan (2: 1–20) ja Matteuksen (2: 1–12). Niissä on toki samaa, mutta ne myös poikkeavat toisistaan jopa niin, että ovat kaksi eri kertomusta. Kuitenkin ne molemmat päätyvät Betlehemiin.
Syy siihen, että kertomukset ovat erilaisia, johtuu siitä, että ne on laadittu toisistaan erillään vuosikymmeniä Jeesuksen syntymän jälkeen.
Kirjoitukset eivät siis ole silminnäkijäraportteja, vaan pikemminkin teologisia luomuksia, maalauksia, joissa Jeesuksen syntymää katsotaan ylösnousemuksen valossa. Ja koska ylösnousemus ei ollut ”tavallinen”, ei myöskään syntymä sitä ollut.
Uskonnollista todellisuutta voimme kuvata monella eri tavalla, kuten runouden ja musiikin kautta, taiteen ja hiljaisuuden avulla.
Myös myytit tulevat avuksi. Myytti ei välttämättä ole sama kuin epätosi, vaan sen käyttö on nähtävä kirjallisen tarkoitusperänsä mukaan.
Vain Matteus ja Luukas, joilla on selviä kirjailijain avuja, kertovat ensimmäisestä joulusta. Heillä on siihen teologinen motiivi, kun he tulkitsevat pyhiä kirjoituksia Vanhan testamentin lupausten eli messiasennustusten valossa.
Sitä vastoin Markukselle ja Johannekselle jouluinen Betlehem jää mykäksi. Myöskään Paavali, jonka kirjeet ovat Uuden testamentin vanhinta ainesta, ei sanallakaan viittaa jouluun. Hän ei ole kiinnostunut Jeesuksen historiallisesta hahmosta, vaan ainoastaan ylösnoussut Kristus on hänelle tärkeä.
Joulukertomukset sädehtivät sadunomaista ja ylimaallista hohtoa. Joulu ei kuitenkaan ole mikään jumalatarujen etäinen maailma, vaan se kertoo Joulun Lapsesta, joka tuli yhdeksi meistä ja antoi maailmalle uskottavan Jumalan.
Tätä ajatellen voimme mekin hiljentyä kuuntelemaan enkelten laulua.
Kirjoittaja on mikkeliläinen teologian tohtori.