Äärijärjestö Hamasin terrorioperaatio Israelia vastaan alkoi tuhansien rakettien laukaisulla maan kaupunkeihin ja kyliin. Ne kylvivät tuhoa jo heti hyökkäyksen ensimmäisessä vaiheessa, vaikka Israelin ilmatorjunta arvostetaan yhdeksi maailman parhaista.
Jälkeenpäin on esitetty kysymys, eikö Israelia suojaava Iron Dome -järjestelmä (suomeksi Rautakupoli) toiminutkaan kunnolla?
Asiantuntijat uskovat, että järjestelmä kyllä toimi, mutta se meni yksinkertaisesti ”tukkoon” rakettisateen vuoksi.
– Kun ilmassa on tuhansia raketteja lyhyen ajanjakson aikana, yksikään ilmatorjuntajärjestelmä maailmassa ei selviä siitä, kiteytti The Nationalin haastattelema IISS-ajatushautomon asiantuntija Ben Barry.
Samaa mieltä ovat olleet monet muutkin asiantuntijat.
Hamasilla ja Israelilla on pitkä historia rakettisodassa, ja äärijärjestön uskotaan hyödyntäneen järjestelmästä löytämäänsä ainoaa heikkoutta.
Raketteja ammuttiin Hamasin oman ilmoituksen mukaan 5 000 vain 20 minuutissa. Israelin asevoimien arviossa on puhuttu alle 3 000 raketista, ja aikajänne on voinut olla jonkin verran pitempi.
Joka tapauksessa raketteja ammuttiin valtava määrä.
– Kaikki ovat nähneet videoita (Israelin) torjuntaohjuksista, jotka pudottavat Hamasin raketteja ilmasta, mutta ohjuksia on rajallinen määrä tiettynä aikana, selitti Australian yleisradioyhtiön ABC:n haastattelema turvallisuusasiantuntija Malcolm Davis.
Kaiken kaikkiaan rakettien aiheuttamia tuhoja on pidetty suhteellisen vähäisinä, vaikka ne osuivat esimerkiksi sairaalaan Ashkelonissa.
Rakettisateella lienee ollut suurin merkitys siihen, että se harhautti Israelia samaan aikaan, kun Hamasin terrorihyökkääjät käynnistivät verilöylyn Gazan rajan lähellä olevissa yhteisöissä.
Lue lisää: Tällainen oli pirullinen operaatio, jolla Hamas johti Israelin ansaan – ”Ennennäkemätöntä”
Israelilaisvalmistaja lupaa Iron Domelle 90 prosentin osumatarkkuuden. Israelin armeija on raportoinut suuremmistakin luvuista.
Kriitikot eivät usko näin koviin lukuihin vaan pitävät niitä myyntipuheina. Sitä ei kukaan kuitenkaan ole kiistänyt, etteikö Iron Dome olisi tehokas.
Israelilaiset ovat jopa tottuneet siihen, että kun ilmahälytyksen jälkeen taivaalla alkaa paukkua, se on merkki Rautakupolin toiminnasta. Varotoimena ihmiset hakeutuvat silti aina väestönsuojiin tai maastoutuvat ulkona.
Yhdysvaltain osin rahoittaman järjestelmän kehitys alkoi vuonna 2007, ja se otettiin ensi kertaa käyttöön 2011. Päivityksiä on tullut useita.
Tällä hetkellä järjestelmään kerrotaan kuuluvan kymmenen eri puolille siroteltua patteristoa, joista jokaisessa on 3–4 laukaisualustaa. Yhteen laukaisualustaan menee kerralla 20 torjuntaohjusta.
Mikäli luvut pitävät paikkansa, samanaikaisesti valmiudessa voisi siis olla 600–800 torjuntaohjusta. Uuden ohjuksen lataaminen vie aikansa.
Iron Dome ei kuitenkaan edes yritä ampua kaikkia lentäviä kappaleita alas, vaan järjestelmä laskee ensin, onko raketti matkalla asutulle alueelle Israelissa, ja laukaisee tutkahakuisen Tamir-torjuntaohjuksen vasta sitten.
Iron Dome on kehitetty nimenomaan Israelin lähi-ilmapuolustuksen tarpeisiin torjumaan Hamasin kehittämiä ja valmistamia raketteja. Torjuntaohjuksen kantama on 4–70 kilometriä.
Hamasin raketit ovat yksinkertaisia ja halpoja, eivätkä ne juuri muuta suuntaa kesken lennon. Iron Domen pitäisi kuitenkin osata erottaa isommat ja kehittyneemmät kohteet ja priorisoida niitä.
Joidenkin arvioiden mukaan Hamas suuntasi rakettisateensa viime lauantaina myös niin, että järjestelmälle tuli lisää pureskeltavaa.
– Tämä tapahtui useista suunnista, jolloin puolustautuminen on todella vaikeaa, kommentoi brittiläisen Rusi-tutkimuslaitoksen Sam Cranny-Evans The Nationalille.