Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Valkoposkihanhien syysmuutto etenee vauhdilla

Viime viikonloppu ja alkanut viikko on tuonut lukuisia valkoposkihanhia Suomeen.  Jakson suurimmat havainnot on tehtiin lauantaina 28.9. Pohjois-Karjalan Rääkkylässä, jossa havaittiin 40 000 valkoposkihanhea sekä tiistaina 1.10. Päijät-Hämeen Iitin Sääksjärvellä, jossa havaittiin 70 000 valkoposkihanhea.

 

Viimeisen viikon aikana valkoposkihanhien syysmuutossa on tapahtunut reipasta etenemistä. Barentsinmeren pesimäkannan lintuja on saapunut Suomeen isoja määriä, ja syysmuutto etenee vauhdilla. Syksyn valkoposkihanhimuutto on ollut erikoinen, sillä isoja muuttajamääriä on BirdLife Suomen lintutietopalvelun mukaan havaittu niukasti ajankohtaan nähden. Arvioidaan, että iso osa valkoposkihanhista on saapunut pimeän aikana Suomen alueelle.

Toinen ehkä yllättävä piirre on hanhien reipas eteneminen Suomessa, sillä vastatuulien oletettiin pitelevän lintuja samoilla pelloilla. Perjantain 27.9. Pohjois-Karjalassa toteutetusta varsin kattavasta hanhilaskennassa Polvijärven ja Outokummun peltojen tulokseksi saatiin noin 45 000 lepäilevää ja ruokailevaa valkoposkihanhea. Sunnuntaina 29.9. alueella oli enää muutama tuhat valkoposkihanhea. Valkoposkihanhet jatkoivat ilmeisesti sunnuntaiaamuna muuttoa ja ovat nyt Pohjois-Karjalan lisäksi toisella päälevähdysalueella Itä-Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson laajalla peltovaltaisella alueella.

Karkeasti arvioiden Suomessa on nyt muutama satatuhatta valkoposkihanhea, tai ehkä jopa neljäsosa koko Barentsinmeren valkoposkihanhikannasta. Pieni osa kannasta on jo jättänyt Suomen tai ohittanut Suomen rajan kaakkoispuolelta.

Lue lisää

Valkoposkihanhien syysmuutto etenee vauhdilla, ELY-keskuksen tiedote, 3.10.2024 (sttinfo.fi)