Siirry sisältöön

karju

Wikisanakirjasta
Katso myös: Karju

Suomi

[muokkaa]
Karju

Substantiivi

[muokkaa]

karju (1)

  1. leikkaamaton sukukypsä koiraspuolinen sika
  2. (kuvaannollisesti, arkikieltä) vahva ja kookas miespuolinen henkilö
    Tomi oli oikea karju!
  3. (murteellinen) naisiin menevä mies[1]

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈkɑrju/
  • tavutus: kar‧ju

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi karju karjut
genetiivi karjun karjujen
partitiivi karjua karjuja
akkusatiivi karju;
karjun
karjut
sisäpaikallissijat
inessiivi karjussa karjuissa
elatiivi karjusta karjuista
illatiivi karjuun karjuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi karjulla karjuilla
ablatiivi karjulta karjuilta
allatiivi karjulle karjuille
muut sijamuodot
essiivi karjuna karjuina
translatiivi karjuksi karjuiksi
abessiivi karjutta karjuitta
instruktiivi karjuin
komitatiivi karjuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo karju-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • karju Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi

[muokkaa]

karju

  1. (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä karjua
  2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä karjua
  3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä karjua

Viitteet

[muokkaa]
  1. Suomen murteiden sanakirja. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 30. Jatkuvasti päivitettävä julkaisu. Kotimaisten kielten keskus, 2012–. ISSN: 1796-041X. karju.