humala
 |
Suomi
[muokkaa]
Substantiivi
[muokkaa]humala (11)
- hamppukasvien heimon monivuotinen köynnöskasvi (Humulus lupulus), yleinen oluen mauste, jona käytetään humalan emikukinnoista saatavaa humalajauhoa, (yleisesti) mikä tahansa humalien (Humulus) suvun kasvi
- humalatila, juopumus, alkoholin vaikutuksen alaisena olo, alkoholista johtuva myrkytystila
- Hän oli aivan humalassa.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈhumɑlɑ/
- tavutus: hu‧ma‧la
Etymologia
[muokkaa]Laina kantagermaanista tai myöhemmästä muodosta. Ei kuitenkaan nykyruotsista. Kantagermaaniseksi alkumuodoksi on rekonstruoitu *ꭓumalan-. Edelleen turkkilaisista kielistä[1]. Vastineita lähisukukielissä ovat karjalan humala, vepsän humal, vatjan umala ja viron humal. Sanan vastineet lähisukukielissä tarkoittavat sekä kasvia että päihtymystilaa. Päihtymystilan nimitys on peräisin kasvinnimestä, mahdollisesti keskiajalta[1]. Kirjakielessä ensi kerran mainittu päihtymyksen merkityksessä 1702 Florinuksen sananlaskukokoelmassa.[2]
Käännökset
[muokkaa]|
Ks. humalatila |
Liittyvät sanat
[muokkaa]känni, päihde, päihtymys, pöhnä
Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: humalainen, humalikas
- adverbit: humalassa
- substantiivit: humalikas, humalikko, humalisto
- verbit: humaloida, humaltua
Yhdyssanat
[muokkaa]alkoholihumala, espanjanhumala, humalahakuinen, humalahakuisuus, humalajuominen, humalankäpy, humalanvieras, humalapäissään, humalasalko, humalatila, humalavieras, kuivahumala, laskuhumala, lääkehumala, maahumala, narkoosihumala, niittyhumala, nousuhumala, oluthumala, oopiumihumala, pillerihumala, sikahumala, sokerihumala, tinnerihumala, tukkihumala, umpihumala
Aiheesta muualla
[muokkaa]- humala Kielitoimiston sanakirjassa
- humala Tieteen termipankissa
- humala Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa
- Artikkeli 931 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ 1,0 1,1 Tiede.fi: Viina villitsee kielenkin Viitattu: 31.12.2011
- ↑ Kaisa Häkkinen & Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan, s. 186. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-358-5.