Väitöskirja
Väitöskirja (lat. dissertatio) on opinnäyte, joka laaditaan tohtorintutkinnon suorittamiseksi. Väitöskirjan tulee sisältää uutta tieteellistä tietoa ja osoittaa tekijän kykyä itsenäiseen tutkimukseen.
Väitöskirja voi olla joko yhtenäinen teos eli monografia tai samaa aihetta käsittelevistä tieteellisistä artikkeleista koostuva artikkeliväitöskirja eli niin sanottu nippuväitöskirja.[1] Artikkeliväitöskirjan julkaisujen tulee asetuksen mukaan olla julkaistuja tai julkaistavaksi hyväksyttyjä artikkeleita ja väitöskirjassa tulee niiden lisäksi olla myös johdanto- ja yhteenveto-osa. Kullakin tiedekunnalla ja yliopistolla on tarkempia väitöskirjaa koskevia määräyksiä.
Väitöskirjan sivumäärä vaihtelee alan ja sen perinteiden ja valitun aiheen mukaan. Artikkeliväitöskirjoissa johdanto- ja yhteenveto-osa on 40–100 sivua, näiden lisäksi tulee 2–10 julkaisua.
Kun ohjaava professori pitää väitöskirjaa valmiina, tiedekunta nimeää esitarkastajat. Esitarkastajia on yleensä kaksi, ja arviointi on samanlaista kuin tieteellinen vertaisarviointi. Esitarkastuslausuntojen perusteella työlle voidaan myöntää painatuslupa. Painatusluvan myöntäminen merkitsee käytännössä sitä, että työ on hyväksytty, vaikka muodollisesti hyväksyminen tapahtuu vasta väitöstilaisuuden jälkeen. Vaikka kustannusten säästämiseksi osa yliopistoista julkaisee väitöskirjoja sähköisesti, voidaan väitöskirjasta ottaa pieni painos itse väitöstilaisuutta ja väittelijän myöhempiä tarpeita varten. Väitöskirjaa on pidettävä julkisesti nähtävillä vähintään 10 päivää ennen väitöstilaisuutta.
Väittelijä eli respondentti puolustaa väitöskirjaansa julkisessa väitöstilaisuudessa tiedekunnan määräämää vastaväittäjää (opponentti) vastaan, ja myös yleisön edustajat saavat esittää muistutuksia eli toimia ylimääräisinä vastaväittäjinä.[2] Vastaväittäjiä voi olla myös kaksi, mikä on yleinen tapa teknillisellä alalla. Väitöstilaisuuden valvoja (kustos) on yleensä kyseisen oppiaineen professori. Väitöstilaisuuden jälkeen tiedekuntaneuvosto (tai sitä vastaava elin) arvostelee väitöskirjan saamiensa lausuntojen perusteella. Prosessin yksityiskohdat vaihtelevat yliopistoittain.
Suomessa voidaan puhua englannista tieteen kielenä: vuonna 2021 Suomen yliopistoissa tarkastetuista väitöksistä oli englanninkielisiä peräti 86 prosenttia. 2000-luvulla Suomessa on huolestuttu maan tieteen englanninkielistymisestä.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tommila, Päiviö: Väitöskirja ja sen puolustus. (1. artikkeli) Tieteessä tapahtuu, 1997, 15. vsk, nro 4, s. 3-4. Artikkelin verkkoversio.
- Määttä, Kaarina (toim.): Väitöskirjan lumo : tohtoriksi valmistumisen vaiheet sekä sen ohjaus ja tuki. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, 2009. ISBN 978-952-484-330-0
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Väitöskirjan esitarkastaminen, julkinen tarkastaminen ja arviointi Tohtorikoulutusopas. 2020. Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 21.3.2022. Viitattu 16.7.2020.
- ↑ Väitöstilaisuuden järjestäminen ja väitöksestä tiedottaminen Tohtorikoulutusopas. 2020. Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 26.1.2021. Viitattu 16.7.2020.
- ↑ Eeva Ylitalo: Kielten asema yliopistoissa: Kenen kielellä yliopisto toimii? Acatiimi. 15.6.2023. Viitattu 13.6.2024.