V. 1991 syntynyt espoolaismies. Olin ylläpitäjä vuosina 2006-19, nykyään keskityn ennen kaikkea uusien artikkelien kirjoittamiseen. Työskentelen freelancerina nykytaidemusiikin parissa ja olenkin kirjoittanut runsaasti musiikista. Klassisen musiikin lisäksi kiinnostavat mm. jazz ja maailmanmusiikki erityisesti Intiasta. Muita mielenkiinnon aiheita ovat kielet, joista en niinkään kirjoita. Olen kuitenkin opiskellut romaanisia & slaavilaisia kieliä, joten pystyn käyttämään varsinkin venäjän-, italian- ja espanjankielisiä lähteitä. (Olkoonkin, että luotettavien venäjänkielisten lähteiden löytäminen on Venäjän politiikan johdosta usein työn takana ja tueksi on hyvä etsiä lähteitä, joihin valtiollisen ohjauksen/sensuurin vaikutus on epätodennäköistä.) Olen matkustellut Euroopan lisäksi Aasiassa, Afrikassa, Oseaniassa ja Amerikan mantereella, mikä on lisännyt mielenkiintoa hakea tietoa eri maista mm. näiden kulttuurin, rakennusten ja maantieteellisten paikkojen osalta. Kirjoittelen mielelläni myös yhteiskunnallisista asioista (mm. ideologioista, poliitikoista jne jne). Oikeastaan maailma on niin kiehtova, että EVVK-aiheita on kohdallani suhteellisen vähän. :D