Runomitta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Runomitta eli metrumi kuvaa mitallisessa runoudessa käytettävän kielellisen muodon. Runomittoja käsittelevää oppia sanotaan metriikaksi. Runomitat voidaan jakaa muun muassa poljennollisiin ja poljennottomiin runomittoihin.

Poljennollinen runomitta perustuu runojalan sisältämien nousujen ja laskujen suhteeseen sekä runojalkojen määrään yhdessä säkeessä. Kielestä riippuen nousuja ja laskuja edustavat painolliset ja painottomat tavut tai pitkät ja lyhyet tavut tai molemmat. Runojaloilla tarkoitetaan nousujen ja laskujen säännöllisiä yhdistelmiä, ja ne sisältävät tavallisesti yhden nousun ja yhden tai kaksi laskua.[1] Erilaisten tavujen vaihtelusta syntyy runomitan rytmi, poljento. Poljennollisissa runomitoissa on yleensä 4–8 runojalkaa säkeessä, jonka mukaan niitä kutsutaan kreikkalaisin lukusanoin tetra-, penta-, heksa-, hepta- tai oktametreiksi.

Poljennottomat runomitat voivat perustua esimerkiksi tavujen määrään säkeessä ja säkeiden määrään säkeistössä sekä loppusointuun.

Runomitat ovat erityisen olennaisia musiikkilyriikassa, jossa poljento liittyy kiinteästi musiikin tahtiin.

Pääartikkeli: Kreikkalainen metriikka

Useimpien länsimaisten runomittojen juuret ovat antiikin kreikkalaisessa kirjallisuudessa, joka oli alun perin runomittaista. Kreikkalaisessa runoudessa metriikka perustui tavujen pituuksiin, toisin sanoen lyhyiden ja pitkien tavujen erotteluun tiettyjen sääntöjen mukaisesti. Lyhyistä ja pitkistä tavuista muodostettiin runojalkoja ja metroneita, ja metroneista puolestaan runosäkeitä. Puhemitoissa oli kussakin runomitan mukainen määrä metroneita, kun taas lyyrisen runouden mitoissa säkeet olivat vaihtelevampia.

Esimerkiksi daktyylissä metronissa oli yksi pitkä ja kaksi lyhyttä tavua, ja daktyylisessä heksametrissä kuusi tällaista metronia. Useimpien nykyisinkin tunnettujen runojalkojen ja runomittojen nimet palautuvat kreikkalaiseen runouteen.

Poljennollisia runojalkoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi-, kolmi- ja nelitavuisille runojaloille on annettu nimiä. Seuraavassa on lueteltu keskeisimpiä runojalkoja nimineen:

  • anapesti: Yhdessä runojalassa on kaksi painotonta/lyhyttä tavua, joita seuraa yksi painollinen/pitkä
  • daktyyli: Yhdessä runojalassa on yksi painollinen/pitkä tavu, jota seuraa kaksi painotonta/lyhyttä
  • jambi: Yhdessä runojalassa on yksi painoton/lyhyt tavu, jota seuraa yksi painollinen/pitkä
  • trokee: Yhdessä runojalassa on yksi painollinen/pitkä tavu, jota seuraa yksi painoton/lyhyt
  • pyrrhikus: Kaksi painotonta/lyhyttä tavua
  • spondee: Yhdessä runojalassa on kaksi painollista/pitkää tavua.

Poljennollisia runomittoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poljennottomia runomittoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • haiku ja senryu: Runossa on 17 tavua, jotka on jaettu kolmeen säkeeseen suhteessa 5-7-5
  • tanka: Runojen 31 tavua jakautuvat 5-7-5-7-7
  • tertsiini: Yhdessä säkeistössä on kolme säettä, joista jokaisessa on yksitoista tavua. Jokaisen säkeistön ensimmäinen ja kolmas säe on loppusoinnullinen seuraavan säkeistön toisen säkeen kanssa. Muun muassa Jumalainen näytelmä
  1. ”Runomitta”, Pieni Tietosanakirja. Otava, 1925–1928. Teoksen verkkoversio.