Piirakka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Palanen omenapiirakkaa
Fetapiirakka

Piirakka on suolainen tai makea leivonnainen, jossa on taikinasta valmistettu kuori ja täyte. Piirakan täyte voi sisältää esimerkiksi hedelmiä, lihaa, kalaa, kasviksia, juustoa, kermaa, suklaata, pähkinöitä tai muita makeita tai suolaisia aineksia. Piirakat voivat olla avonaisia, jolloin vuoka peitetään taikinalla ja täyte asetetaan sen päälle, tai kuorellisia, jolloin vuokaan asetetun täytteen päälle tehdään taikinakuori tai täyte asetetaan kokonaisuudessaan kuoren sisään.

Toisissa kielissa erotetaan eri piirakkalajit nimellä, mm. ruotsinkielessä paj ja pirog. Myös englannin kielessä sanotaan pie ja pasty, pierogi tai pierožki (venäjästä). Piirakkaa muistuttavia ruokia on Ranskalainen pâté, murekeruoka, joka on joskus on tehty taikinakuorella, melkein kuin monet piirakat.[1] Piirakoihin kuuluvat myös pasteijat, joita ovat Espanjasta tuleva empanada ja Intiasta tuleva samosa. [2]. Piirakka voi olla pienoismuoto voileipäkakusta, jolloin puhutaan voileipäpiirakasta tai salaattipiirakasta.[3] Tällainen on esimerkiksi italialaiseen tyyliin tehty salaattipiirakka, joka sisältää pestoa, basilikanlehtiä, tomaattia ja mozzarellajuustoa.[4] Piirakoita on moneen lähtöön. Suolaisia piirakoita on brunsseihin sopivista juhannusjuhliin sopiviin ja kasvispiirakoista lihapiirakoihin.[5] Myös makeita piirakoita on monenlaisia. Niissä on marja- ja hedelmäpiirakoita sekä rahka-, suklaa-, tosca- ja kinuskipiirakoita.[6]

Mansikka-raparperipiirakka pullataikinasta.

Tunnettuja lajeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Ruoka-alan vierassanoja:P Wayback Machine. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 12.5.2024.
  2. Hanna Kuusisalo: Pasteijat pelastavat kaikenkokoiset kekkerit-Valitse taikina täytteineen ja leivo elämäsi parhaat pikkupiiraat Kotiliesi. 20.12.2021. Otavamedia. Viitattu 12.5.2024.
  3. Voileipäpiirakka Kinuskikissa. 19.1.2015. Viitattu 12.5.2024.
  4. Italialainen salaattipiirakka Kinuskikissa. 9.1.2018. Viitattu 12.5.2024.
  5. Suolaiset piirakkareseptit Valio. Viitattu 12.5.2024.
  6. Makeat piirakat ja tortut Arla. Viitattu 12.5.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]