Paul Creston
Paul Creston (alun perin Giuseppe Guttoveggio; 10. lokakuuta 1906 New York, New York – 24. elokuuta 1985 San Diego, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen säveltäjä.[1]
Creston syntyi italialaisten maahanmuuttajien poikana.[2] Hän opiskeli urkujen- ja pianonsoittoa. Musiikin teoriassa hänellä ei ollut muodollista koulutusta, ja säveltäjänä hän oli itseoppinut. Creston toimi vuosina 1934–1967 New Yorkin St. Malachy's -kirkon urkurina. Hän opetti Central Washington State Collegessa, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1975.[1] Crestonin opiskelijoiden joukossa oli sekä klassisen musiikin että jazzin tekijöitä. Vuoden 1959 jälkeen Creston keskittyi pääasiallisesti säveltämiseen, ja vuosina 1960–1980 hänet kutsuttiin monien yhdysvaltalaisten yliopistojen ja orkestereiden säveltäjävieraaksi. Vuonna 1956 Creston valittiin National Association of American Composers and Conductors -järjestön puheenjohtajaksi.[2]
Creston saavutti 1930-luvun lopussa suosiota orkesteriteoksillaan Threnody ja Two Choric Dances.[1] Hän sai Guggenheim-stipendit vuosina 1938 ja 1939. Vuonna 1941 hänelle myönnettiin ensimmäisestä sinfoniasta New Yorkin musiikkikriitikoiden vuosipalkinto.[2] Creston piti laulua ja tanssia musiikin pohjana. Tätä näkökulmaa havainnollistavat hänen kaksiosainen toinen sinfoniansa (1945) sekä teoksensa Invocation and Dance (orkesterille, 1953) ja kaksiosainen Janus for Strings, Piano and Percussion (1959). Creston hyödynsi gregoriaanisen laulun teemoja kolmannessa sinfoniassaan (1950) ja teoksessaan Corinthians XIII (1963).[1] Kaikkiaan hän sävelsi kuusi sinfoniaa ja kuusi konserttoa: kaksi viululle, yhden kahdelle pianolle, yhden (concertino[1]) marimballe, yhden harmonikalle ja yhden alttosaksofonille. Useisiin Crestonin teoksiin vaikutti Walt Whitmanin runous.[2] Vuodelta 1951 on hänen sävelrunonsa Walt Whitman. Orkesterimusiikin lisäksi Creston sävelsi muun muassa soolopianokappaleita ja hengellistä vokaalimusiikkia. Hän tuli tunnetuksi musiikkinsa rytmisestä elävyydestä ja täyteläisistä harmonioista; luonteenomaisia hänen tuotannolleen ovat dissonanssit ja polyrytmiikka.[1] Hän oli kuitenkin tyylillisesti suhteellisen konservatiivinen.[2]
Creston oli aktiivinen myös kapellimestarina.[1] Hän kirjoitti teoreettiset teokset Principles of Rhythm (1964) ja Rational Metric Notation (1979). Hän kuoli vuonna 1985 sairastettuaan noin vuoden ajan syöpätautia.[2]
