Kortikosteroidit
Kortikosteroidit ovat joukko selkärankaisten lisämunuaiskuoren tuottamia steroidihormoneja ja niiden kaltaisia synteettisiä yhdisteitä.[1] Kortikosteroideja on kahta pääluokkaa, glukokortikoidit ja mineralokortikoidit, ja ne osallistuvat moniin fysiologisiin toimintoihin, kuten stressin säätelyyn, immuunivasteeseen ja tulehdusreaktioon.[1] Kortikosteroideja ovat muun muassa kortisoli, kortikosteroni, kortisoni sekä aldosteroni.
Lisämunuaiskuoren hormonit ovat välttämättömiä, ja ihmisellä kortikosteroidituotannon loppuminen (Addisonin tauti) johtaa hoitamattomana kuolemaan 1–2 viikossa.[2] Synteettisiä glukokortikoideja käytetään lääkeaineina lukuisiin tauteihin kuten astmaan, keuhkoahtaumatautiin ja Crohnin tautiin.
Rakenne ja synteesi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kortikosteroidit kuten muutkin steroidihormonit ovat kolesterolin johdannaisia. Niiden syntetisoinnissa tarvitaan mitokondrion sytokromi P450 -perheen entsyymejä. Synteesin nopeutta rajoittava vaihe on kolesterolin hapetus ja oksidatiivinen lohkaisu Δ5-pregnenoloniksi, joka on gluko- ja mineralokortikoidien synteesin lähtöaine.[2]
Lisämunuaiskuoren eri osissa tapahtuu erilaisia reaktioita johtuen siitä, että eri osissa on eri entsyymejä. Siksi lisämunuaiskuoren zona fasciculatassa syntyy glukokortikoidi kortisolia, zona glomerulosassa puolestaan mineralokortikoidi aldosteronia. [2]
Reseptorit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kortikosteroidien reseptorit muistuttavat rakenteeltaan muiden steroidihormonien reseptoreita. Glukokortikoidien kohdesoluissa on sytoplasmassa glukokortikoidireseptoreja (GR). Mineralokortikoidien kohdesoluissa, munuaistubuluksen soluissa taas on sekä glukokortikoidireseptoreja että mineralokortikoidireseptoreja (MR). MR:n affiniteetti glukokortikoideille on yhtä suuri kuin affiniteetti mineralokortikoideille, mutta munuaistubuluksen soluissa glukokortikoidien pitoisuus pidetään pienenä, joten MR:en aktivaatio riippuu mineralokortikoidien pitoisuudesta. [3]
Sytoplasmassa inaktiivisena GR:iin on sitoutuneena proteiinikompleksi. Kun glukokortikoidi sitoutuu reseptoriin, proteiinikompleksi irtoaa ja reseptori muodostaa homodimeerin eli kompleksin toisen aktivoituneen GR:n kanssa. GR-dimeeri siirtyy tumaan, missä se sitoutuu johonkin perimän glukokortikoidiresponsiiviseen elementtiin (GRE). [4] Kun eri geenien GRE:ihin sitoutuu GR-dimeerejä, joidenkin geenien luenta lisääntyy, toisten vähenee, mikä aiheuttaa solussa vasteen hormonille.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 181. (5.–7. painos) WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8
- ↑ a b c Goodman, H. Maurice: Basic Medical Endocrinology, s. 62−65. (Fourth edition) Academic Press, 2009. ISBN 978-0-12-373975-9 (englanniksi)
- ↑ a b Boron, Walter F. ja Boulpaep, Emile L.: Medical Physiology, s. 1053, 1058. (Updated edition) Elsevier Saunders, 2005. ISBN 978-1-4160-2328-9 (englanniksi)
- ↑ Mäkelä, Laura: Steroidi- ja Wnt-signaloinnin välinen vuoropuhelu ihmisen osteoblastisissa soluissa, s. 20. Kuopion yliopisto, 2008. Teoksen verkkoversio (PDF).[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kortikosteroidit Wikimedia Commonsissa
