Kaarlo Angerkoski
| Kaarlo Angerkoski | |
|---|---|
 Kaarlo Angerkoski 1930-luvun alussa |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Kaarlo Voldemar Angerkoski |
| Syntynyt | 8. huhtikuuta 1906 Pietari, Venäjä |
| Kuollut | 1. lokakuuta 1939 (33 vuotta) Kotka |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso |
Siiri Angerkoski ( 1933; 1939) |
| Lapset | 1 |
| Sukulaiset | Aino Angerkoski (sisko) |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1924–1939 |
| Merkittävät roolit |
Vieras mies tuli taloon Rykmentin murheenkryyni Serenaadi sotatorvella |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| Svensk Filmdatabas | |
Kaarlo Voldemar Angerkoski (vuoteen 1908 Ålfors; 8. huhtikuuta 1906 Pietari, Venäjä – 1. lokakuuta 1939 Kotka) oli suomalainen näyttelijä. Teatterissa uransa aloittanut Angerkoski oli 1930-luvulla vaimonsa Siiri Angerkosken ohella Suomen Filmiteollisuuden ensimmäinen kiinnitetty, kuukausipalkkainen elokuvanäyttelijä.[1]
Angerkoski teki 24 elokuvaroolia vuosina 1929–1939. Tunnetuimpia ovat Tulitikkuja lainaamassa (1938) ja SF-paraati (1940) sekä pääosat sotilasfarsseissa Rykmentin murheenkryyni (1938) ja Serenaadi sotatorvella (1939). Angerkosken ura katkesi varhaiseen kuolemaan talvisodan alla 33-vuotiaana.
Lapsuus ja nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaarlo Angerkoski syntyi Pietarin konepajan mekaanikon Karl Emil Angerkosken ja Anna Katarina Nyströmin perheen toiseksi lapseksi. Pari oli vihitty joulukuussa 1895, yhdeksän kuukautta Karl Angerkosken ensimmäisen vaimon, Fransilia Serafia Grönforsin kuoleman jälkeen. Kaarlon sisar oli häntä kahdeksan vuotta vanhempi laulaja-näyttelijä Aino Angerkoski (1898–1974). Jo kuusivuotiaana Kaarlo soitti viulua Pietarin suomalaisen yhteiskoulun juhlissa ja kymmenvuotiaana hän esiintyi Terijoella tanssijana suuressa juhlassa.[2]
Angerkosken perhe muutti Suomeen bolševikkien vallankumouksen jälkeen vuonna 1917. Kaarlo jätti oppikoulun kesken isänsä suostumuksella ja sai syksyllä 1924 kiinnityksen harjoittelijaksi Viipurin Näyttämölle. Ensimmäiset lausuntatuntinsa Kaarlo oli saanut Näyttämön apulaisjohtaja Valle Sorsakoskelta edellisenä vuonna. Suuria rooleja hän ei Viipurin Näyttämöllä saanut.[3]
Teatteriura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viipurista Koittoon
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kesällä 1926 Kaarlo Angerkoski siirtyi Näyttämön naapuriin Viipurin Työväen Teatteriin, jossa hän tapasi ensimmäisen kerran tulevan vaimonsa Siiri Palmun. Hänen ensiesiintymisensä Työväen Teatterissa oli komedia Häitten jälkeen, jossa hänen suorituksensa Klaus Weilinginä arvioitiin jäykähköksi. Lisäksi Angerkoski näytteli muun muassa klassikkotragediassa Othello Montanon roolin. Siiri Palmu oli samassa näytelmässä Jagon puoliso; kaikkiaan he esiintyivät yhdessä noin kuudessa näytelmässä. Kaarlo Angerkosken Viipurin ajanjakso päättyi keväällä 1927, jolloin hän siirtyi Koiton Näyttämölle ja sieltä edelleen Martta Hannulan kiertueelle. Siiri Palmu jäi Viipuriin vielä seuraavan näytäntökauden ajaksi.[4]
Angerkoski ehti olla Koiton Näyttämön kesäkaudella mukana vain parissa näytelmässä, kuten Emmerich Kálmánin Sirkusprinsessassa. Jo syyskuussa hän jätti Koiton ja lähti mukaan Martta Hannulan kiertueelle, jonka ohjelmistossa oli kolme operettia: Sirkusprinsessa, Espanjatar ja Stambulin ruusu. Angerkoskella oli kaikissa lauluosa, ja hän sai esityksistään vaihtelevia arvioita. Kiertueryhmän esiintyessä Kaarlo Aarnin juhlanäytännössä Tampereen työväentalolla Angerkoski kiinnitti Sirkusprinsessan sankariosassa teatterinjohtaja Eino Salmelaisen huomion. Angerkoski sai kiinnityksen Tampereen Teatteriin vuosiksi 1928–1931.[5]
Tampereen Teatterissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tampereen Teatterin kaudella Angerkoski oli mukana noin neljässäkymmenessä näytelmässä. Hän debytoi Elsa Soinin uudessa olympialaisfarssissa Kaksi herraa ja rakkaus. Lokakuussa 1928 tuli ensi-iltaan Gustaf von Numersin lyyrillinen klassikko Elinan surma, jossa Angerkoski tulkitsi ritari-Uolevin osan. Arvostelijoiden vastaanotto oli melko myönteinen, joskin äänenhallinta arvioitiin puutteelliseksi. Angerkoski profiloitui Tampereen-kauden alkuvaiheessa operettisankariksi ja ensirakastajaksi, joihin lukeutuivat muun muassa Vanhan Heidelbergin prinssi Karl Heinrich ja Sirkusprinsessan entuudestaan tuttu rooli Mister X.[6]
13. marraskuuta 1929 ensi-iltansa sai erinomaiseksi yleisömenestykseksi osoittautunut Sam Sihvon laulunäytelmä Jääkärin morsian. Angerkoskella oli roistomaisen Isakin rooli, joka oli hänen ensimmäisiä suuria voittojaan näyttämöllä. Myös arvostelijat tunnustivat hänen ansionsa ensimmäistä kertaa kautta linjan. Aamulehti arvioi: ”Nyt ei ole kellään syytä epäillä etteikö hän olisi täysiverinen koomikon alku, aivan karakteristisen koomikon”. Angerkoski itse ei pitänyt lainkaan alkuaikojen satuprinssi-rooleistaan, ja oli siksi tyytyväinen koomilliseen osaansa.[7]
Angerkoski sai Jääkärin morsiamen jälkeen rooleja laidasta laitaan. Näytelmät olivat sekä komedioita että vakavia teoksia, klassista ja modernia tuotantoa. Hän tulkitsi muun muassa kuolemansairasta Maurice Tabret’ta W. Somerset Maughamin tragikomediassa Pyhä liekki erään arvion mukaan ”sattuvasti, joskin vivahduksettomasti”. Agapetuksen Syntipukin Koikkalaisena toukokuussa 1930 Angerkoski sai jälleen taiteellisen voiton, ja hänen kehityksensä näyttämöllä tuli ilmi myös kritiikeissä. ”Hänen puheensa on dramaattisesti iskevää ja hän eläytyy kokonaan ilmeineen, ajatuksineen tehtävään”, hehkutettiin eräässä arviossa. Syntipukista tuli teatterin pitkäaikainen menestyskappale. Samassa roolissa Angerkoski vieraili myös Suomen Kansallisteatterissa 18. marraskuuta 1930 ja saavutti niin helsinkiläisyleisön kuin -kriitikoidenkin suosion.[8] Hän oli lisäksi Toppo Elonperän ja Saara Raninin kanssa päärooleissa kevätkauden 1930 päättäneessä farssissa Lapseksi jälleen.[9]
Syyskauden alussa 1930 Angerkoski nähtiin juopporenttuna poliisina Sam Sihvon Hevoshuijarissa. Lokakuussa parrasvaloihin tulleessa Jalmari Finnen kirjoittamassa ja ohjaamassa pamfletissa Isänmaan tähden hän tulkitsi harkitusti mätää liikemiestä. Maaliskuussa 1931 Angerkoski toimi paikkaajana Marcel Pagnolin Herra Topazessa, kun poliisikonstaapelin rooliin aiottu Matti Kiianlinna kuoli kesken näytäntökauden vaikeaan sairauteen.[10] Angerkosken ensimmäinen Tampereen-kausi päättyi wieniläiskomedian Kolme sydäntä jazzin tahdissa ensimmäiseen kiertuenäytäntöön toukokuussa 1931. Hän siirtyi samana kesänä uuden kiinnityksen perässä Turkuun.[11]
Vuosi Turussa, toinen Helsingissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaudella 1931–32 Angerkoski ja Siiri Palmu olivat samaan aikaan Turussa, tosin Angerkosken näyttämönä oli Turun Teatteri, kun Palmu taas näytteli Turun Työväen Teatterissa. Angerkoski näytteli Turussa jälleen Koikkalaista Syntipukissa sekä muita tuttuja uusintoja Tampereen ajalta, kuten paroni Franzin osan huvinäytelmässä Neiti Kirkonrotta. Syyskaudella 1931 hän loisti miespääosassa epookkikomediassa Sysmäläinen. Angerkoski sai hyvät arvostelut myös Edmundin osasta Shakespearen Kuningas Learissä. Tammikuussa 1932 hänellä oli jälleen vakava tehtävä Pagnolin Mariuksen nimiosassa. Kriitikoiden arviot olivat kaksijakoisia, mutta yleisö sen sijaan palkitsi Angerkosken runsailla kukkakimpuilla.[12] Vuoden kestäneellä Turun-kaudella Angerkoski myös suunnitteli erinäisten näytelmien tanssikoreografiat.[13]
Kansan Näyttämölle Helsinkiin Angerkoski siirtyi elokuussa. Hänellä oli muun muassa Bassanion osa Venetsian kauppiaassa sekä opettaja Ohukaisen rooli Sigrid Boon romaanin näytelmäsovituksessa Keittiön puolella. Kansan Näyttämöllä Angerkosken roolit olivat melko vaatimattomia ja määrällisesti verraten vähäisiä. Asiaan puututtiin Aika-lehdessä 24. maaliskuuta 1933: roolivalinnoista päättäviä henkilöitä syytettiin muun muassa nepotismista, sillä aikalaisarvostelijoiden mukaan Kansan Näyttämön johtajan Mia Backmanin poikaa Fritz-Hugo Backmania nähtiin paljon useammin ja suuremmissa rooleissa. Kaarlo Angerkoski oli tehnyt myös asiasta oman päätelmänsä ja palasi takaisin Tampereen Teatteriin.[14]
Naimisiin Siiri Palmun kanssa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaarlo Angerkoski ja Siiri Palmu olivat tavanneet toisensa jo Viipurissa molempien ollessa kiinnitettyinä sinne, mutta ihastusta oli tuolloin ilmassa vain Angerkosken puolelta. Turussa kosiskelu jatkui, ja vaikka Palmu aluksi lähinnä leikitteli Angerkosken tunteilla, hän alkoi lopulta suhtautua vakavasti tämän kosintoihin. Angerkoski kihlautui Siiri Palmun kanssa jouluna 1932. Naimisiin he menivät 10. syyskuuta 1933. Molemmat näyttelivät kaudella 1933–1934 Tampereen Teatterissa. Avioparin hääkuvaksi sai kelvata Jeppe Niilonpoika -näytelmän mainoskuva: Jeppe roikkuu hirsipuussa ja Nilla itkee sen juurella. Pariskunnan ainoa lapsi Sirkka-Liisa syntyi 6. maaliskuuta 1934.[15]
Turussa Angerkoski esitti tuttujen Jääkärin morsiamen ja Syntipukin rooliensa lisäksi muun muassa Zarembaa menestysoperetissa Puolalaista verta. 19. huhtikuuta 1934 Angerkoski vietti kymmenvuotistaiteilijajuhlaansa. Juhlaohjelmana oli farssi Melkein naimisissa. Toisessa miespääosassa oli Angerkoskien tyttären kummisetä Leo Lähteenmäki, joka oli tuolloin myös kiinnitettynä Tampereelle. Kaarlo Angerkoski oli todistanut jatkuvasti kehityskykyään, ja tamperelaislehtien arvioijat totesivat jälleen hänen eittämättömät koomikonlahjansa.[16]
Ennen siirtymistään elokuvateollisuuteen Siiri ja Kaarlo Angerkoski olivat kiinnitettyinä Helsingin Kansanteatteriin 1934–1938. Se toimi nimellisestä yhdistymisestään huolimatta edelleen kahdella eri näyttämöllään Ylioppilastalolla sekä Koiton talon juhlasalissa. Kaarlo Angerkosken ensirooli Kansanteatterissa oli alokas Aaltonen nimimerkki Topiaksen näytelmässä Rykmentin murheenkryyni. Sama rooli hänellä oli näytelmän elokuvaversiossa vuonna 1938. Syksyllä 1934 Angerkoskella oli pääosa Aleksis Kivi -aiheisessa Elsa Soinin näytelmässä Kivi jonka rakentajat hylkäsivät. ”Kaarlo Angerkoski näytteli Kiven sekä hartaudella että innoituksella, mutta luonnehahmona hänen esityksensä jäi kuitenkin melko epämääräiseksi”, katsoi Uusi Suomi.[17]
Mustikkamaan kesäteatterissa 1935 Angerkoskella oli pääosa Puosuna näytelmässä Laivan kannella. Hänen katsottiin höystäneen lauluesityksiään ”aito-angerkoskelaisella huumorilla”. Yhdessä aviopari Angerkoski esiintyi Kansanteatterin vuosina useissa huvinäytelmissä, kuten Kontushowka – ruhtinatar, Laulava hotelli ja Aina vain yllätyksiä sekä uutuusrevyyssä Lennokki. Suosittu komediakaksikko kasvoi trioksi, kun joukkoon liittyi myös Tampereelta siirtynyt Leo Lähteenmäki, ja Eine Laine ohjasi heitä usein. Sotilasfarssissa Serenaadi sotatorvella keväällä 1936 Angerkosket tekivät sotamies Paavosen ja karjakko Sandran roolit, joita he pohjasivat myös näytelmän elokuvasovituksessa 1939. Agapetuksen tuttu farssi Olenko minä tullut haaremiin? edusti samaten kummankin Angerkosken riemujuhlaa.[18]
Juhani Tervapään klassikkonäytelmässä Juurakon Hulda Angerkoski tulkitsi tuomari Soratien roolin, nimiosassa oli Emmi Jurkka. Näytelmä oli kevätkauden 1937 suuri menestys. Angerkoskien viimeisiä yhteisiä näytäntöjä Kansanteatterissa oli Elsa Soinin ja Serpin revyy Vetoketju, josta molemmat saivat ylistävät arviot. Kesällä 1938 pariskunta siirtyi kokonaan Suomen Filmiteollisuuden (SF) palvelukseen.[19]
Elokuvaura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| ” | Kalle Angerkoski oli maailman paras vitsinkertoja, ja kun häntä vielä säestivät Siiri ja Leo Lähteenmäki, niin eipä ollut riemulla rajoja. Minun leukaperäni olivat ylettömästä naurusta jäykkinä monta päivää – –. | ” |
– Ansa Ikonen Rykmentin murheenkryynin kuvauksista[20] | ||
Kaarlo Angerkosken elokuvadebyytti oli ollut vuonna 1929 Terijoella filmatussa mykkäelokuvassa Juhla meren rannalla, jossa hän esitti miespääosaa Heidi Blåfieldin rinnalla. Viimeiset kopiot kyseisestä elokuvasta tuhoutuivat Adams Filmin tulipalossa vuonna 1959.[21] Vaimonsa Siirin kanssa Angerkoski esiintyi vuonna 1933 viipurilaisen Havin Osakeyhtiön hygieniatuotteita promotoivassa elokuvassa Pikku myyjätär. Siinä hän on musiikkiopistolainen, joka rakastuu rohdoskaupan myyjättäreen. Suoritusta ylistettiin lehtiarvioissa.[22]
1930-luvun alkupuoliskolla kohdalle alkoi tulla yhä enemmän satunnaisia, vähitellen suurempia elokuvaosia. Muun muassa Pohjalaisissa (1936) Siiri ja Kaarlo Angerkoskella oli yksi yhteinen kohtaus. Heillä oli keskeiset roolit myös tuhoutuneessa elokuvassa Seikkailu jalkamatkalla (1936). Draamaelokuvassa Ja alla oli tulinen järvi (1937) Angerkoski on juoppohullu sahapatruunan poika. Roolisuoritus oli merkittävä taiteellinen voitto ja myös Angerkoskelle itselleen mieluinen.[23]
Suomen Filmiteollisuus kiinnitti kesällä 1938 Siiri ja Kaarlo Angerkosken kuukausipalkkaisiksi näyttelijöiksi, joita ei Suomessa tuolloin vielä ollut. SF:n johtaja T.J. Särkkä oli ohjannut Angerkoskia jo muutamassa elokuvassa ja tarjosi heille vakituista ja päätoimista sopimusta yhtiössä. Pari harkitsi tarjousta pitkään ja vakavasti ja otti sen lopulta vastaan. Päätöksen ratkaisi pitkälti taloudellinen etu.[24]
Kaarlo Angerkosken SF-kiinnitys oli lyhyt, mutta menestyksekäs. Hän näytteli useissa aikansa komedioissa ja niitti mainetta sotilasfarssien sankarirooleissa. Lajinsa ensimmäisenä pidetyssä Rykmentin murheenkryynissä (1938) hän saavutti nopeasti koko kansan suosion. Koomisten tyyppien ohella Kaarlo Angerkoski teki pari dramaattista luonneosaa: esimerkiksi elokuvassa Vieras mies tuli taloon (1938) hän tulkitsi juoppohullua insinööriä. Kritiikki ylisti Angerkosken asteikon laajuutta. Vuoden 1939 menestyselokuvassa Helmikuun manifesti hän näytteli tsaarin urkkijaa.[25]
Angerkosken viimeiseksi rooliksi jäi johtaja Anger kesällä 1939 kuvatussa SF-paraatissa. Hän oli jatkuvasti polttanut kynttilää molemmista päistä, ja kuoli pari kuukautta ennen Serenaadi sotatorvella -elokuvan ensi-iltaa vain 33-vuotiaana. Niin ikään SF-paraati tuli elokuvateattereihin postuumisti vuoden 1940 puolella. Näyttelijänä Angerkoski oli imenyt vaikutteita muun muassa Sven Hildénistä ja Paavo Jänneksestä, mutta jalostanut ne omaksi itsenäiseksi ilmaisutyylikseen. Kriitikot luonnehtivat Angerkoskea ”armoitetuksi koomikoksi”, jonka poismeno oli suuri menetys elokuvataiteelle.[26]
Kaarlo Angerkosken piti näytellä proviisori Himasen rooli Ossi Elstelän elokuvassa Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, mutta hän kuoli kesken kuvausten. Hänen korvaajakseen valittiin Tauno Palo.[27]
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viikonloppuna 30. syyskuuta – 1. lokakuuta 1939 Kaarlo Angerkoski matkusti vaimoineen Kotkaan. Hän vieraili Kotkan Näyttämöllä Jääkärin morsiamen tutussa ja rakkaassa Isakin osassa. Hänen sydämensä alkoi oireilla kesken näytöksen, ja väliajalla turvauduttiin lääkärin apuun. Angerkoski halusi kuitenkin näytellä Jääkärin morsiamen viimeisenkin näytöksen. Sydänkohtaus uusiutui matkalla kotkalaiseen hotellihuoneeseen. Viimeisinä hetkinään Kaarlo Angerkoski oli kahden vaimonsa kanssa. Lähteiden mukaan Siiri oli nostanut Kaarlon pään syliinsä ja silittänyt miehensä otsaa, ja puolentoista tunnin sisällä Kaarlo Angerkoski menehtyi.[28]
Sydänhalvaus oli Angerkosken virallinen kuolinsyy. Hän oli elänyt kuluttavaa elämää; jatkuva tupakointi ja kahvinjuonti, teatteriväen kosteat illanistujaiset sekä toistuvat filmaukset yöaikaan vaativat veronsa. Angerkoskelta myös puuttui varsinainen teatterikoulutus, joten varsinaisen tekniikan teorian hän joutui korvaamaan vaistoillaan ja hermoillaan, mikä kulutti voimia. Taustalla vaikuttivat todennäköisesti myös perintötekijät, sillä hänen isänsä oli kuollut sydänsairauteen. Angerkoskea luonnehdittiin kiltiksi, avoimeksi ja vilpittömäksi ihmiseksi. Mainittiin hänen älyllinen joustavuutensa ja reaalivaistonsa. Eino Salmelainen totesi, ettei kenellekään toiselle näyttelijälle roolin ilmentäminen tuottanut niin vähän vaikeuksia kuin Kaarlo Angerkoskelle.[29]
Kaarlo Angerkoski siunattiin 6. lokakuuta Hietaniemen hautausmaan kappelissa Helsingissä. Kuolinilmoitukseen Siiri Angerkoski valitsi muistolauseen ”Jumala on rakkaus”.[30] Siiri ja Kaarlo Angerkosken hauta on kappelin seinustalla (kortteli 32, rivi 3, hauta 16).[31]
Teatterikiinnitykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Viipurin Näyttämö 1924–1926
- Viipurin Työväen Teatteri 1926–1927
- Koiton Näyttämö 1927
- Operettinäyttämö Martta Hannula ja Kaarlo Aarni 1927–1928
- Tampereen Teatteri 1928–1931
- Turun Teatteri 1931–1932
- Kansan Näyttämö 1932–1933
- Tampereen Teatteri 1933–1934
- Helsingin Kansanteatteri 1934–1938
Valikoidut näyttämöroolit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viipurin Työväen Teatteri
Tampereen Teatteri
|
Turun Teatteri
Helsingin Kansanteatteri
|
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Vuosi | Elokuva | Rooli | Huomioita |
|---|---|---|---|
| 1929 | Juhla meren rannalla | Anton, pietarilainen ylioppilas | tuhoutunut |
| 1932 | Kuisma ja Helinä | tanssiva kasakka | |
| 1933 | Pikku myyjätär | Kalle, musiikkiopistolainen | elokuvasta säilynyt 17 minuuttia |
| Ne 45000 | Heikki Huhtamäki, ylioppilas | ||
| 1934 | Meidän poikamme ilmassa – me maassa | Erkki, väestönsuojelutarkastaja | |
| 1936 | VMV 6 | Viron-Franssi | |
| Seikkailu jalkamatkalla | Santeri Savela, vankikarkuri | tuhoutunut | |
| Pohjalaisia | vallesmannin renki | ||
| 1937 | Nuorena nukkunut | Honkkeli-Väinö | elokuvasta säilynyt 20 minuuttia |
| Mies Marseillesta | kapteeni evp. Jere Renkonen | tuhoutunut | |
| Lapatossu | mestari Koski | ||
| Kuriton sukupolvi | 1. toimittaja | ||
| Ja alla oli tulinen järvi | Mauno Lumia | ||
| 1938 | Vieras mies tuli taloon | insinööri Alfred Jönsson | |
| Tulitikkuja lainaamassa | poliisimestari | ||
| Rykmentin murheenkryyni | alokas Hemminki Aaltonen | ||
| Nummisuutarit | Teemu, viulunsoittaja | ||
| 1939 | Eteenpäin – elämään | senaattori Fredrik Harmelius | |
| Helmikuun manifesti | urkkija | ||
| Halveksittu | tehtaankaupanhoitaja Lasse Snöre | ||
| Jumalan tuomio | tohtori Kaukola | ||
| Takki ja liivit pois! | sosiologian professori Kalle Sorjamaa, ”Kiinan Kalle” | ||
| Lapatossu ja Vinski Olympia-kuumeessa | salapoliisi | ||
| Serenaadi sotatorvella | sotamies Malakias Paavonen | ||
| 1940 | SF-paraati | johtaja Anger |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Uusitalo, Kari: Siiri ja Kaarlo – Näyttelijäparin tarina. Helsinki: Edita Publishing, 2002. ISBN 951-37-3690-3
- Uusitalo, Kari: Kaarlo Angerkoski Elonet. 17.4.2013. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ikimuistoinen Siiri Angerkoski. Web Archive (Yle). Viitattu 12.9.2015.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 26, 27.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 27, 28.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 30–32.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 64–66.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 67, 70, 71.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 77.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 78, 81, 82.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 83.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 84, 86, 88.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 89.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 91, 94.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 98, 99.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 103, 106.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 107, 109, 111.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 112, 113.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 115, 118.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 122, 128, 129.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 135, 138.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 164.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 74.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 142.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 142, 152, 153.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 161.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 162, 165, 169.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 180–184.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 184.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 180.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 181.
- ↑ Uusitalo 2002, s. 182.
- ↑ Hietaniemen merkittäviä vainajia (PDF) Helsingin Seurakuntayhtymä. Viitattu 3.5.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kaarlo Angerkoski Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Neljä suomalaista "konnaa" (Jorma Nortimo, Kaarlo Angerkoski, Hugo Hytönen, Eino Jurkka), Seura, 10.05.1939, nro 19, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||||||
