Johtamissodankäynti

Johtamissodankäynti (engl. Command and Control Warfare) on osa informaatiosodankäyntiä ja se tarjoaa erilaisia tapoja suojata omia ja tuhota vastustajan johtamis- ja viestijärjestelmiä. Johtamissodankäynnin termistä on oltu viime aikoina luopumassa, ja sitä ehdotetaan korvattavaksi muun muassa informaatiosodankäynnin sotilaallisilla toiminnolla.

Johtamissodankäynnin idea on siinä, että johtaminen on kaikkien yhteistoimintaan perustuvien organisaatioiden keskeinen synergian ja tehokkuuden lähde. Vaikuttamalla johtamiseen vaikutetaan organisaation tehokkuuteen. Vertaa esimerkiksi ohjelmistosodankäynti.

Johtamissodankäynnissä on suhteellisen edun mukaan omalla ja vihollisen puolella kolme keskeistä aluetta:

• johtaminen, sen tehokkuus
• hyökkäys vastustajan johtamista vastaan
• oman johtamisen suojaaminen vastustajan hyökkäykseltä

Johtamissodankäynnin syntyminen

Naton ongelma oli 1970-luvulla tavanomaisessa sodankäynnissä Varsovan liiton porrastettujen yhtymien lyöminen tavanomaisessa sodankäynnissä. Aluksi ongelmaa pyrittiin ratkaisemaan hyökkäämällä toisen ja kolmannen portaan panssarivaunuja ja muita asejärjestelmiä vastaan. Tämä ei antanut kuitenkaan ratkaisua, koska kyseessä olevia aseita oli edelleen liikaa tuhottavaksi. Tässä vaiheessa syntyi kuitenkin idea kyvystä iskeä syvälle ja tarkasti.

Ongelmaa ratkaiseminen ei siis ollut mahdollista keskittymällä kaikkien syvyydessä esiintyvien maalien tuhoamiseen. Oli löydettävä maaliryhmä, joka mahdollistaisi pienen maalimäärän kautta vaikuttamisen suureen kokonaisuuteen. Tällaiseksi potentiaaliseksi maaliryhmäksi löydettiin analyysien jälkeen johtaminen.

Tämän jälkeen oli löydettävä johtamisen muut synergistiset osa-alueet ja ongelma olisi periaatteessa ratkaistu. Johtamissodankäynnin määritelmän syntyminen on vastaus näihin synergisiin osa-alueisiin.

Konkreettisesti johtamissodankäynnin syntyminen ja tiedon korostuminen näkyi siinä, että 1980-luvun amerikkalainen sotilaallinen tukitoimi (Command, Control and Communication Countermeasuress, C3CM) muuttui 1990-luvun doktriiniksi, johtamissodankäynniksi, sodankäynnin ytimeksi. Tieto siirtyi tukitoiminnasta toiminnan ytimeen. Samantyyppinen prosessi on tapahtunut yrityselämässä.

Johtamissodankäynnin ideasta

Johtamissodankäynnin idea on estää joukkojen keskitetty johtaminen ja siten vähentää joukkojen yhteisvaikutusta ja toiminnan yhtenäisyyttä, tai estää naapurijoukkojen tarjoama suoja.

Johtamissodankäynti keskittyy vastustajan rakenteen rikkomiseen, organisatorisen tason oleellisen osaan. Toiseksi se keskittyy vastustajan tahdon rikkomiseen, sosiaalisen sodankäynnin oleelliseen osaan. Kolmanneksi se keskittyy vastustajan tärkeimpien teknisten järjestelmien romahduttamiseen, tuhoamiseen, tai häiritsemiseen, teknisen ulottuvuuden oleelliseen osaan. Neljänneksi se keskittyy ylivoimaiseen liikkuvuuteen, taistelutempoon, operatiivisen sodankäynnin oleelliseen osaan. Viidenneksi se keskittyy vastustajan huollon tuhoamiseen, logistiseen ulottuvuuteen. Kuudenneksi se keskittyy sähkömagneettisen spektrin hallintaan, sodankäynnin informaatioulottuvuuden keskeiseen osaan.

Vastustaja voidaan lyödä erillisinä, pieninä paloina, joita jokaista vastaan voidaan vuorollaan keskittää ylivoima; miehiä, tulta, elektronista sodankäyntiä, tietoa ym. Kohteina voivat olla viestisolmut, sähkövoima ja johtamiseen liittyvät välineet. Näitä kansallinen johto ja sotilaat pitävät arvokkaina.

Psykologisen sodankäynnin ja liikkeen, elektronisen sodankäynnin, harhautuksen ja tulenkäytön avulla pyritään jopa siihen, että sota voidaan voittaa pääosin ilman taistelua.

Vastustajan joukoista voi hyökkääjän kannalta parhaimmillaan olla sodan päättyessä suuri osa lähes koskemattomia, mutta kokonaisuutena se on silti antautunut, sen tahto ja puolustuksen rakenne on murrettu.

Tavoite on kiinalaisen sodan mestarin, Sun Tzun osoittama jo 2 500 vuotta sitten: "Sotataidon huippu ei ole sadan voiton saavuttaminen sadassa taistelussa. Sotataidon huippu on vihollisen kukistaminen ilman taistelua"

Johtamissodankäynnin määrittelystä 1990-luvulla

Yhdysvaltain valtakunnallinen uusi strateginen toimintalinja on nimeltään Information Based Warfare (IBW), informaatiosodankäynti. Sen sotilaallinen toteutus tapahtuu operatiivisesti johtamissodankäynnin (Command and Control Warfare (C2W)) ja taktinen toteutus elektronisen sodankäynnin avulla. Elektroninen sodankäynti ja johtamissodankäynti määritettiin uudelleen vuoden 1991 Persianlahden sodan kokemusten, sodanjohdon elektronisen sodankäynnin tietoisuuden lisäämiseksi ja hyökkäyksellisen elektronisen sodankäynnin yhdistämiseksi kiinteämmin muuhun sodankäyntiin.

Johtamissodankäynti on salaamisen, sotilaallisen harhauttamisen, psykologisten operaatioiden, elektronisen sodankäynnin ja fyysisen tuhoamisen integroitu käyttö. Sitä tukee kaikilla osa-alueilla tiedustelu. Johtamissodankäyntiä käytetään vastustajan johtamismahdollisuuksien heikentämiseen, niihin vaikuttamiseen ja tuhoamiseen sekä informaation kieltämiseen. Samalla suojellaan omia johtamismahdollisuuksia vastaavalta toiminnalta.

Jokaisella johtamissodankäynnin osa-alueella on erillinen suorituskykyä parantava vaikutus. Oleellista on kuitenkin niiden yhdistetty käyttö ja niiden sisäisten riippuvuussuhteiden mukana tuleva synergia, yhteisvaikutus.

Johtamissodankäynnin osa-alueet 1990-luvulla

Perinteisen johtamissodankäynnin osa-alueet ovat olleet:

• salaaminen
• harhauttaminen
• psykologiset operaatiot
• elektroninen sodankäynti ja
• fyysinen tuho

Niitä kaikkia yhdistää ja niiden välistä synergiaa luo tieto, erityisesti kun fyysisen tuhon keskeiseksi välineeksi ymmärretään täsmäaseet.

Salaaminen (OPSEC) on prosessi, jota käytetään kieltämään vastustajalta tieto omista aikomuksista, kapasiteeteista tai rajoituksista. Se tekee tämän määrittämällä mitkä toimet vastustaja voi havaita tiedonkeruujärjestelmällään, määrittämällä mitä indikaattoreita voidaan tulkita tai yhdistää omien tarkoitusten paljastamiseksi ja sitten kehittämällä ja ottamalla käyttöön menetelmät jotka eliminoivat tai vähentävät omien toimien haavoittuvuutta ko toimille. Oikein käytettynä OPSEC on erinomainen menetelmä saavuttaa operatiivinen tai strateginen yllätys. Yhdistettynä harhauttamisen, joidenkin elektronisen sodankäynnin elementtien ja/tai psykologisen sodankäynnin kanssa, OPSEC voidaan käyttää peittämään omia kriisin tai sodan valmisteluja. Se käsittää "keltaisen" osan ottamisen mukaan oman C2W-strategian kehittämiseen.

Harhauttaminen käsittää toimenpiteet joilla johdetaan vastustajan päättäjiä harhaan tai suojataan omaa kapasiteettia. Sen asetettu tavoite on saattaa vastustajan päättäjät tekemään päätöksiä, jotka auttavat omien tavoitteiden saavuttamista. Ideaalisesti harhauttaminen aiheuttaa epävarmuutta vastustajan päätöksentekoon. Harhauttamisen keinoja ovat omien harhauttavien aikomusten, kapasiteettien ja asetelmien tekeminen. Avainasioita harhauttamisessa ovat:

• sillä on oltava tavoite
• kohteena olevalla vastustajan komentajalla on oltava valtuudet tehdä haluttu päätös
• sitä on pystyttävä tukemaan käskyluonnoksella
• on oltava keinot todentaa harhautuksen tehokkuus sen edetessä.

Psykologiset operaatiot siirtävät vastustajan yhteisöön erityistä informaatiota tai indikaattoreita, joilla vaikutetaan sen tunteisiin, motiiveihin, objektiivisen päättelyyn ja käyttäytymiseen. Niiden tavoitteena on luoda tai vahvistaa asenteita ja käyttäytymistä, jotka auttavat omien tavoitteiden saavuttamisessa. Oikein käytettynä psykologiset operaatiot voivat alentaa moraalia, vähentää vastustajan joukkojen tehoa ja aiheuttaa joukkopakoa vastustaajan yksiköissä.

Psykologiset sotatoimet tarvitsevat, samoin kuin harhauttaminen, suurten määrän tiedustelutietoa maalin olemassaolosta ja identiteetistä, niiden haavoittuvuudesta ja olevista poliittisista, taloudellisista, sosiaalisista, kulttuurisista ja historiallisista seikosta maaleihin liittyen.

Psykologiset sotatoimet käsittävät poliittisia kommunikeoita, lentolehtisten pudotuksia, kovaäänislähetyksiä ja "muita menetelmiä lähettää tietoa" ja sitä voidaan käyttää strategisen edun saamiseen tai houkuttelemaan vastustajan joukkoja antautumaan. Psykologinen sodankäynti on tehokasta yksinään. Yhdessä fyysisen tuhon ja harhauttamisen kanssa siitä tulee erittäin tehokasta.

Elektroninen sodankäynti käsittää ne sotilaalliset toimet, joilla sähkömagneettisella tai suunnatulla energialla hyökätään vastustajaa vastaan tai kontrolloidaan sähkömagneettista spektriä. Sen kolme pääaluetta ovat elektroninen hyökkäys, elektroninen puolustus ja elektroninen tuki.

Elson taisteluympäristö on sähkömagneettinen spektri, nollasta hertzistä äärettömään. Se käsittää siis esimerkiksi radio-, tutka-, millimetri-, infrapuna-, valo-, ultravioletti-, röntgen- ja gammasäteilyn alueet.

Fyysinen tuhoaminen edellyttää kykyä tunnistaa, paikantaa ja priorisoida vastustajan maalit tarkasti ja sitten tuhota ne valikoidusti. Vaikka fyysinen tuhoaminen on eittämättä paras tapa viivästää vastustajan päätöksentekoa, se voi olla myös kriittisten resurssein suurta haaskausta. Johtamissodankäynnin maalit voidaan jakaa niihin, joista ei tarvitse välittää, niihin jotka voidaan lamauttaa muilla kuin fyysistä tuhoa aiheuttavilla menetelmillä, ja niihin joita vastaan on hyökättävä (fyysisen tuhon välineillä). Fyysisen tuhon keskeiset välineet ovat täsmäaseet.

Lähteet

• Suojanen, Marko: Military communications in the future battlefield. Boston: Artech House, 2018. ISBN 978-1-63081-333-8 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Johtamissodankäynti Wikimedia Commonsissa