Imphalin taistelu
| Imphalin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa taistelua Burmasta Tyynenmeren sodassa | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Tappiot | |||||||
|
noin 55 000 |
17 587 | ||||||
Imphalin taistelu oli toisessa maailmansodassa käyty taistelu Imphalin kaupungin hallinnasta Japanin ja Intian kansallisarmeijan joukkojen sekä brittien ja brittiläisen Intian joukkojen välillä.
Japanilaiset olivat vallanneet Burman ja 8. maaliskuuta 1944 he aloittivat hyökkäyksen tavoitteenaan vallata myös Imphal Intian puolella pysäyttääkseen brittien alueelta Burmaan tekemät hyökkäykset ja katkaistakseen näiden huoltoreitit Kiinan kansallismielisille joukoille. Japanilaisten onnistuikin piirittää Imphal, mutta sen lopullinen valtaus ei onnistunut paljolti huoltovaikeuksien takia. Japanilaiset joutuivat pysäyttämään hyökkäyksensä 3. kesäkuuta ja vetäytymään brittien vastahyökkäyksen takia 3. heinäkuuta. Japanilaiset joutuivat tappion kärsittyään lopullisesti puolustuskannalle.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japani iski Tyynenmeren sodan syttyessä Yhdysvaltoja vastaan Pearl Harborissa 7. joulukuuta 1941 ja 24 tuntia myöhemmin japanilaiset nousivat maihin Thaimaassa, joka antautui ehdoitta. Thaimaasta Japanin armeija eteni edelleen brittien hallitsemaan Burmaan 9. joulukuuta 1941. Mandalay vallattiin toukokuussa 1942 ja brittijoukot työnnettiin ulos Burmasta.[1] Japanilaisten eteneminen alkoi lopulta hidastua brittijoukkojen viivytystaisteluihin ja monsuunisateisiin. Tämä teki mahdolliseksi puolustusasemien ottamisen Burman ja Intian rajalla, jossa viidakot ja vuoret ohjasivat hyökkääjän helposti puolustettaville käytäville. Sen lisäksi japanilaisten huoltoreitit pidentyivät ja kulkivat vaikeassa maastossa. Brittien puolustuksen murtaminen olisi vaatinut huomattavia resursseja, joita Japani tarvitsi samalla toisaalla. Niinpä hyökkäystä brittien asemiin Imphalissa Intian Manipurissa ei heti toteutettu, vaan paine rintaman tällä suunnalla hellitti. Britit käyttivät tilannetta hyödykseen vahvistaen joukkojaan ja tehden hyökkäyksiä japanilaisten hallitsemalle alueelle. Etenkin chinditit tulivat tunnetuiksi hyökkäyksistään japanilaisia vastaan. Hyökkäykset ja pelkästään Burman puolustaminenkin alkoivat käydä japanilaisten voimille. Lopulta sodanjohto päätti, että Imphalia vastaan oli pakko hyökätä puolustuksen viedessä lopulta vähintään yhtä paljon miehiä kuin hyökkäyksenkin.[2]
Hyökkäyksen kannalla oli etenkin japanilaisten Burman alueen uusi komentaja Masakazu Kawabe. Hän uskoi hyökkäyksen lopettavan paitsi brittien tekemät hyökkäykset, mutta myös katkaisevan näiden huoltoreitit Kiinan kansallismielisille, joita vastaan Japani soti samaan aikaan. Jos Imphal kukistuisi, olisi tie myös avoin Brittiläiseen Intiaan. Intiassa japanilaiset uskoivat voivansa nostattaa paikalliset brittihallintoa vastaan. Japanilaiset hyökkäysjoukot ottivatkin mukaansa Intian kansallisarmeijan joukkoja. Kansallisarmeija oli koottu japanilaisten Malaijan sotaretken aikana otetuista brittiarmeijassa palvelleista intialaisista sotavangeista.[2]
Japanilaisten Imphalia kohti hyökkäävät joukot koostuivat kenraali Renya Mutaguchin alaisesta 15. armeijasta. Brittien puolella Imphalia puolusti William Slimin komentaman 14. armeijan IV armeijakunta.[3]
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japanilaisten hyökkäys alkoi 8. maaliskuuta 1944. Japanilaisten ensimmäisenä tavoitteena oli saartaa ja vallata brittien etuvartioasemat, jotka oli miehitetty valmisteluna brittien omalle hyökkäykselle Burmaan. Hankalan maaston takia japanilaiset eivät ottaneet mukaansa osaa tykistöstään, eikä heillä ollut esimerkiksi panssarintorjunta-aseita heidän vakuututtuaan maaston kulkukelvottomuudesta. Tämä mahdollisti toisaalta japanilaisten joukkojen nopean etenemisen.[2] Slim antoi määräyksen IV armeijakunnan vetämisestä puolustusasemiin Imphalin tasangolle.[3] Brittien onnistui vetää joukkonsa takaisin osista etuvartioasemistaan ilman suurempia vaikeuksia, mutta osista heidän piti taistella tiensä vapaaksi. Japanilaiset etenivät edelleen Imphalin ympäristöön eri teitä pitkin. He alkoivat kuitenkin joutua vaikeuksiin etenkin huollon puutteen takia. Japanilaisjoukot olivat pitkälti riippuvaisia vihollisilta valtaamistaan tarvikkeista, joita ei kuitenkaan saatu tarpeeksi.[2] Aliravitsemus, taisteluväsymys ja sotapsykoosi rasittivat joukkoja, mutta vain pieni osa kärsivistä sotilaista siirrettiin pois eturintamalta.[3] Briteillä oli japanilaisten olettamuksista huolimatta myös M3 Lee -panssarivaunuja, joiden keveys teki niistä liikkumiskelpoisia hankalassakin maastossa. Japanilaiset tekivät useita hyökkäyksiä piirittämäänsä Imphalia vastaan, mutta puolustajien onnistui torjua heidän hyökkäyksensä. Piiritetyillä briteilläkin oli huoltovaikeuksia, mutta heidän onnistui kuitenkin tuoda tarvikkeita Imphaliin lentoteitse. Mutaguchin mielenterveys horjui ja hänen upseerinsa alkoivat jättää noudattamatta hänen määräyksensä yhä uusita hyökkäyksistä. 3. kesäkuuta Imphalin hyökkäyksestä jouduttiin viimein luopumaan kokonaan.[3]
Samoihin aikoihin käytiin Kohiman taistelu Imphaliin johtaneen huoltoreitin varrella sijainneen harjun hallinnasta. Harju piiritettiin, mutta sen valtaaminen ei onnistunut. Japanilaiset joutuivat vetämään kaikki joukkonsa Kohimasta kesäkuussa. Imphalin piiritys oli päättynyt tien avautuessa 22. kesäkuuta. Japanilaiset divisioonat eivät kestäneet vihollisen painetta, vaan ne alkoivat vetäytyä alueelta 3. heinäkuuta. Taakse jätettiin esimerkiksi mukaan tuotu tykistö ja muu raskas kalusto.[2] Hylätyt haavoittuneet surmattiin usein liittoutuneiden joukkojen käsissä.[3]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanilaisten 15. armeija kärsi tappioina noin 55 000 sotilasta ja heistä noin puolet menetettiin nälkään ja tauteihin. Brittien yhteistappiot Imphalissa ja Kohimassa olivat 17 587 kaatunutta ja haavoittunutta. 15. armeijan komentaja Mutaguchi ja Burman ylin komentaja Kawabe vapautettiin molemmat tappion jälkeen tehtävistään.[3] Taistelu merkitsi käännekohtaa, jonka jälkeen japanilaiset joutuivat puolustuskannalle ja vetäytymään.[2] Mandalay kukistui maaliskuussa 1945 ja Rangoon toukokuussa samana vuonna.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Marja-Leena Heikkilä Horn ja Jukka O. Miettinen: Kaakkois-Aasia - Historia ja kulttuurit, s. 169, 171. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. ISBN 951-1-15771-X
- ↑ a b c d e f Chris Mann: Toisen maailmansodan suuret taistelut, s. 149–155. Suomentanut Aatos Nieminen. Gummerus, 2012. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- ↑ a b c d e f Beevor, Antony: ”Tyynimeri, Kiina ja Burma”, Toinen maailmansota. WSOY, 2012. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste