Alex Kurtzman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alex Kurtzman
Alex Kurtzman San Diegon Comic-Conissa 2014.
Alex Kurtzman San Diegon Comic-Conissa 2014.
Henkilötiedot
Syntynyt7. syyskuuta 1973 (ikä 51)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti käsikirjoittaja, tuottaja, ohjaaja
Puoliso Samantha Counter (2002–)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Alex Kurtzman (s. 7. syyskuuta 1973) on yhdysvaltalainen elokuva- ja televisiokäsikirjoittaja, tuottaja ja ohjaaja.

Tausta ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurtzman on kotoisin Santa Monicasta, Kaliforniasta. High schoolissa hän tutustui Roberto Orciin, josta tuli hänen pitkäaikainen ystävänsä ja työtoverinsa. Kurtzman opiskeli ensin New Yorkin yliopistossa ja sitten Wesleyan-yliopistossa Connecticutissa.[1]

Vuonna 1997 Kurtzman pääsi assistentiksi Sam Raimin ja Robert Tapertin Renaissance Pictures -tuotantoyhtiöön, joka tuotti Hercules- ja Xena-televisiosarjoja. Kurtzman keksi ehdottaa Orcille, että he koettaisivat tehdä yhdessä käsikirjoitusnäytteen ja tarjota sitä yhtiölle. Näytteen jälkeen he saivatkin käsikirjoitettavikseen kaksi Herculeksen jaksoa, ja jo seuraavalla tuotantokaudella heidät nimettiin 24-vuotiaina sarjan pääkirjoittajiksi.[1]

Herculeksen jälkeen Kurtzman ja Orci pääsivät käsikirjoittajiksi J. J. Abramsin luomaan Aliakseen. Vuonna 2005 saivat ensi-iltansa ensimmäiset elokuvat, joita he olivat olleet käsikirjoittamassa: Zorron legenda, Mission: Impossible III ja The Island. Viimeksi mainittu Michael Bayn ohjaus oli taloudellisesti tappiollinen, mutta Kurtzman ja Orci pääsivät siitä huolimatta käsikirjoittamaan myös Bayn seuraavaa elokuvaa, vuoden 2007 Transformersia.[1] Se oli taloudellinen menestys ja synnytti kokonaisen elokuvasarjan.[2]

Heidän seuraavia elokuviaan olivat Transformers-sarjan jatkon ohella vuoden 2009 Star Trek ja vuoden 2011 Cowboys & Aliens. Vuonna 2011 Forbes-lehti kuvasi Orcia ja Kurtzmania ”Hollywoodin salaisiksi aseiksi”, koska heidän viimeisten kuuden vuoden aikana yhdessä kirjoittamiensa tai tuottamiensa elokuvien lipputulojen laskettiin tuolloin olevan yhteensä kolme miljardia dollaria.[2]

Kurtzmanin esikoisohjaus oli vuonna 2012 ensi-iltansa saanut pienen budjetin draamaelokuva People Like Us, jonka Orci ja Kurtzman kirjoittivat yhdessä Jody Lambertin kanssa. Käsikirjoittamiseen oli kulunut kaikkiaan kahdeksan vuotta.[3]

Vuonna 2014 Kurtzman ja Orci irtautuivat toisistaan elokuvantekijöinä, vaikka jatkoivatkin yhteistyötä television puolella. He ovat olleet luomassa muun muassa televisiosarjoja Fringe – rajamailla, Havaiji 5-0 ja Sleepy Hollow.[4]

Kesällä 2014 Kurtzman, joka oli jo mukana tuottajana, valittiin ohjaamaan Universalille ison budjetin toiminta-kauhuelokuva The Mummy.[5] Se oli hänen toinen ohjauksensa, mutta käsikirjoittamiseen hän ei tällä kertaa osallistunut juurikaan. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2017.[6] Elokuva oli taloudellinen floppi ja sai kriitikoilta valtaosin surkeat arvostelut. Variety-lehden mukaan yksi mahdollinen osatekijä elokuvan epäonnistumiselle on Kurtzmanin kokemattomuus ohjaajana sekä pääosassa näytelleelle Tom Cruiselle elokuvanteossa luovutettu erittäin laaja päätäntävalta.[7]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2002 Kurtzman meni naimisiin dokumenttiohjaaja Samantha Counterin kanssa.[8]

Vuosi Elokuva Tehtävä Huomautukset
2005 The Island käsikirjoittaja
Zorron legenda käsikirjoittaja
2006 Mission: Impossible III käsikirjoittaja
2007 Transformers käsikirjoittaja
2008 Eagle Eye tuottaja
2009 Watchmen käsikirjoittaja kreditoimaton käsikirjoittaja
Star Trek käsikirjoittaja ja vastaava tuottaja
Transformers: Kaatuneiden kosto käsikirjoittaja
The Proposal vastaava tuottaja
2011 Cowboys & Aliens käsikirjoittaja, tuottaja
2012 People Like Us ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja
2013 Star Trek Into Darkness käsikirjoittaja, tuottaja
Suuri puhallus tuottaja
Ender's Game tuottaja
2014 All You Need is Kill käsikirjoittaja
The Amazing Spider-Man 2 käsikirjoittaja, vastaava tuottaja
2016 Suuri puhallus 2 tuottaja
2017 The Mummy ohjaaja, vastaava tuottaja

Televisiosarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi TV-sarja Tehtävä Huomautukset
1997–1999 Hercules vastaava tuottaja, käsikirjoittaja
1999–2000 Xena vastaava tuottaja, käsikirjoittaja
2000 Jack of All Trades vastaava tuottaja, käsikirjoittaja
2001–2003 Alias valvova tuottaja, vastaava tuottaja, käsikirjoittaja
2004 The Secret Service luoja, vastaava tuottaja, käsikirjoittaja pilottijakso
2008–2013 Fringe – rajamailla luoja, vastaava tuottaja, konsultointti tuottaja, käsikirjoittaja
2010– Transformers: Prime vastaava tuottaja
2010– Havaiji 5-0 kehittäjä, vastaava tuottaja, käsikirjoittaja
2011 Exit Strategy luoja, vastaava tuottaja, käsikirjoittaja pilottijakso
Locke & Key kehittäjä, vastaava tuottaja, käsikirjoittaja pilottijakso
2013 Sleepy Hollow luoja, käsikirjoittaja, vastaava tuottaja pilottijakso
  1. a b c Itzkoff, Dave: Character-Driven Films (but Keep the Kaboom) The New York Times. 24.6.2007. Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)
  2. a b Pomerantz, Dorothy: Roberto Orci And Alex Kurtzman: Hollywood's Secret Weapons Forbes. 18.5.2011. Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)
  3. Pappademas, Alex: People Like Us Director Alex Kurtzman on How to Make a Movie Without Robots or Spaceships Grantland. 27.6.2012. Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)
  4. Cheney, Alexandra & Littleton, Cynthia: Alex Kurtzman & Roberto Orci Splitting Up on Bigscreen (Exclusive) Variety. 22.4.2014. Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)
  5. Kit, Borys: Alex Kurtzman to Direct 'The Mummy' Reboot (Exclusive) The Hollywood Reporter. 30.7.2014. Viitattu 1.8.2017. (englanniksi)
  6. Williams, Owen: Alex Kurtzman On The Mummy Empire. 9.6.2017. Viitattu 1.8.2017. (englanniksi)
  7. Setoodeh, Ramin & Lang, Brent: Inside ‘The Mummy’s’ Troubles: Tom Cruise Had Excessive Control (Exclusive) Variety. 14.6.2017. Viitattu 1.8.2017. (englanniksi)
  8. McMillan Portillo, Caroline: Her mentor? The high school film teacher who spawned a generation of Hollywood bigwigs Wichita Business Journal. 5.1.2015. Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]