Pohjolan ydinaseeton vyöhyke
Pohjolan ydinaseeton vyöhyke oli Urho Kekkosen vuonna 1963 tekemä aloite, jonka mukaan Pohjoismaat olisi kansainvälisellä sopimuksella muodostettu pysyvästi ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi.[1] Kekkonen esitti ehdotuksensa uudestaan vuonna 1978. Aiemmin vastaavanlaisia suunnitelmia olivat ehdottaneet Ruotsin ulkoministeri Östen Undén sekä Keski-Euroopan osalta Puolan ulkoministeri Adam Rapacki. Kekkonen sanoi oman ehdotuksensa olleen Undénin idean paikallinen sovellutus.[2] Undénin suunnitelmasta äänestettiin Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa joulukuussa 1961, jolloin sitä vastustivat muut Naton jäsenvaltiot paitsi Kanada, Tanska, Islanti ja Norja.[3]
Kekkosen aloitteen tarkoituksena oli osaltaan vahvistaa Suomen pysyminen suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella ja vähentää riskiä, että Neuvostoliitto vaatisi Suomelta YYA-sopimuksen mukaisia sotilaallisia konsultaatioita. Vuonna 1978 sen teki uudelleen ajankohtaiseksi asetekniikan, erityisesti matalalla lentävien risteilyohjusten kehitys.[4]
Muissa Pohjoismaissa aloite sai osakseen vastustusta.[1] Käytännössä se olisi kuitenkin vain vahvistanut tuolloin jo vallinneen tilanteen, sillä Pohjoismaiden alueella ei ollut ydinaseita eivätkä ne olleet aikeissa sellaista hankkia. Natoon kuuluneet Norja ja Tanska olivat lisäksi ilmoittaneet, etteivät ne halua niitä sijoitettavan alueelleen rauhan aikana. Tanskan pääministeri suositteli samaa Varsovan liiton maille. Ruotsin ulkoministeri Hans Blix ehdotti, että vyöhykkeeseen sisällytettäisiin myös koko Itämeri, jolloin Neuvostoliitto olisi joutunut poistamaan sieltä ydinaseistetut sukellusveneensä.[4]
Kesäkuussa 1981 Yhdysvaltain ulkoministeriö tuomitsi voimakkaasti ja julkisesti Kekkosen ehdotuksen ydinaseettoman vyöhykkeen perustamisesta. Ronald Reaganin hallituksen edustaja oli huolestunut siitä, että vyöhykkeestä jälleen puhuttiin.[5]
Nykytila
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Matti Pesu katsoo, että vaikka Norjan ja Tanskan linja ydinaseisiin on paperilla tiukka, käytännössä Tanska on tukenut ydinasetoimintaa perinteisin kyvyin ja Norjassakin kiinnostus ydinaseisiin kasvaa. Nykypelote perustuu kylmän sodan jälkeisiin rauhallisiin vuosiin, ja nyt tilanne on muuttunut. Suomikin saattaa sertifioida F-35-hävittäjät kantamaan tarvittaessa ydinaseita.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Junttila, Veli: Suomi 1963: Kekkonen ja ydinaseeton Pohjola Turun Sanomat. Arkistoitu 12.12.2013. Viitattu 9.12.2013.
- ↑ ’Suomella ei ole raja- eikä pakolaisongelmia’. Helsingin Sanomat, 21.7.1964, s. 4.
- ↑ FOREIGN RELATIONS OF THE UNITED STATES, 1961–1963, VOLUME VII, ARMS CONTROL AND DISARMAMENT Office of the Historian of the U.S. Department of State. Viitattu 2.11.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Ydinaseeton Pohjola YLE elävä arkisto. Viitattu 9.12.2013.
- ↑ Rislakki, Jukka: Erittäin salainen. Vakoilu Suomessa, s. 441. LOVE KIRJAT, 1982. ISBN 951-835-057-4
- ↑ Elina Kervinen: Nämä kolme roolia Suomi voi valita ydinasepolitiikassaan – uusi tutkimus julki Helsingin Sanomat. 30.1.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Elävä arkisto: Ydinaseeton Pohjola Yleisradio. Viitattu 31.10.2011.