Alumiinihydroksidi

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 12. marraskuuta 2024 kello 11.47 käyttäjän Ipr1Bot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 12. marraskuuta 2024, perustui tähän versioon.
Alumiinihydroksidi
Tunnisteet
Muut nimet Alumiinioksidi-trihydraatti
Trihydroksialumiini
CAS-numero 21645-51-2
PubChem CID 10176082
Ominaisuudet
Molekyylikaava Al(OH)3
Moolimassa 78,00344 g/mol
Ulkomuoto Valkoinen amorfinen kokkaremainen jauhe[1]
Sulamispiste 300 °C (573 K)
Kiehumispiste -
Tiheys 2,42 g/cm3[2]
Liukoisuus veteen liukenematon[1]

Alumiinihydroksidi on alumiini- (Al3+) ja hydroksidi-ionien (OH−) ioniyhdiste, jota esiintyy mineraaleissa neljänä eri polymorfina: gibsiittinä, bayeriittinä, nordstrandiittinä ja doyeliittinä, joista gibsiitti on erittäin yleinen ja muut hyvin harvinaisia. Gibsiittiä on bauksiitissa eli alumiinimalmissa yleensä hyvin runsaasti.

Teollisesti lähes kaikki alumiinihydroksidi valmistetaan Bayer-prosessilla, jossa liuotetaan bauksiittia natriumhydroksidiin jopa 270 °C lämpötilassa. Alumiinihydroksidia käytetään alumiinioksidin valmistamiseksi kuumentamalla sitä 1 200 – 1 300 celsiusasteeseen. Alumiinihydroksidia käytetään myös alumiinifosfaatin tavoin vatsahappoja neutraloivana antasidinä. Alumiinihydroksidin alumiini sitoo fosfaatteja verestä. Siksi joissain maissa ainetta käytetään hyperfosfatemiassa, jossa fosfaatteja on veressä liikaa. Alumiinihydroksidi on alumiinifosfaatin ohella rokotteissa yleisimmin käytetty apuaine (adjuvantti).

Ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alumiinihydroksidi on valkoinen amorfinen kokkaremainen jauhe. Yhdiste ei liukene neutraaliin veteen, mutta liukenee emäksisiin ja happamiin vesiliuoksiin sekä suolahappoon, rikkihappoon ja muihin vahvoihin happoihin, mikäli näissä on hieman vettä.[1] Happoihin liuotessaan se muodostaa Al3+-ioneja ja emäksiin liuetessaan aluminaatteja. Alumiinihydroksidi on amfoteerinen,[3] ja se muodostaa geelimäisen massan altistuessaan pitkäaikaisesti vedelle ja absorboi happoja ja hiilidioksidia.[1]

Alumiinihydroksidin rakenne on usein monimutkaisempi kuin Al(OH)3 – aine on vaihtelevassa määrin alumiinioksidin vesiyhdiste eli hydratoitunut alumiinioksidin muoto. Alumiinihydroksidia pidetään hydratoituneena alumiinioksidina, alumiinihydraattina tai trihydraattina.[4]

Esiintyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gibsiitin kiderakenne, joka on yleisin alumiinihydroksimineraali.

Alumiinihydroksidia on mineraaleissa neljänä eri polymorfina: gibsiittinä, bayeriittinä, nordstrandiittinä ja doyeliittinä,[5] joista gibsiitti on erittäin yleinen ja muut hyvin harvinaisia. Gibsiittiä on bauksiitissa eli alumiinimalmissa yleensä hyvin runsaasti. Muita alumiinihydroksidin kanssa kemialliselta koostumukseltaan samankaltaisia mineraaleja ovat muun muassa böhmiitti (AlO(OH)) ja diaspori (AlO(OH)).[6]

Valmistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollisesti lähes kaikki alumiinihydroksidi valmistetaan Bayer-prosessilla, jossa liuotetaan bauksiittia natriumhydroksidiin jopa 270 °C lämpötilassa. Liuotuksessa muodostunut kiinteä jäte poistetaan ja alumiinihydroksidi saostetaan liuoksesta, johon jää natriumaluminaattia. Alumiinihydroksidi voidaan muuntaa alumiinioksidiksi kuumentamalla hapen läsnäollessa eli kalsinoimalla.[7]

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alumiinihydroksidia käytetään alumiinioksidin valmistamiseksi kuumentamalla sitä 1 200 – 1 300 celsiusasteeseen.[8]

Alumiinihydroksidia käytetään alumiinifosfaatin tavoin vatsahappoja neutraloivana antasidinä mm. Suomessa, ja mahdollisesti yhdistettynä muihin antasideihin kuten algiinihappoon.[9] Alumiinihydroksidi reagoi vatsan suolahappojen kanssa alumiinikloridiksi (AlCl3). Suun kautta otetun alumiinihydroksidin alumiinista enintään 20 prosenttia voi imeytyä ruoansulatuskanavasta muualle kehoon, josta se poistuu lähinnä virtsan kautta.[10] Ainetta pidetään silti normaalikäytössä turvallisena, myös raskauden ja imetyksen aikana.[11][10] Aine on usein kompleksoituna sulfatoituihin polysakkarideihin, sillä nämä voivat auttaa parantamaan kroonisia haavaumia vatsassa.[11]

Alumiinihydroksidin alumiini sitoo fosfaatteja verestä. Siksi joissain maissa ainetta käytetään hyperfosfatemiassa, jossa fosfaatteja on veressä liikaa. Munuaisten vajaatoiminta on tällainen tila.[12] Muun muassa Suomessa alumiinihydroksidi on korvattu muilla aineilla, kuten kalsiumkarbonaatilla ja kalsiumasetaatilla, sillä alumiinihydroksin pitkäaikainen käyttö aiheuttaa osteomalasiaa (luiden pehmenemistä) ja enkefalopatiaa (aivosairauksia).[13] Fosfaattisitovuuden vuoksi alumiinihydroksidi voi joissain tilanteissa antasidikäytössä suurin annoksin aiheuttaa hypofosfatemiaa (liian alhaista veren fosfaattipitoisuutta). Veren alhainen magnesiumpitoisuus (hypomagnesemia) voi olla myös eräs haittavaikutus.[11]

Alumiinihydroksidi on alumiinifosfaatin ohella rokotteissa yleisimmin käytetty apuaine (adjuvantti). Alumiiniadjuvantit tehostavat immuunivastetta rokotteen antigeeniin tuntemattomalla tavalla. Alumiiniyhdisteitä käytetään niiden halpuuden, pitkän käyttöhistorian takaaman tunnetun turvallisuuden vuoksi ja siksi että ne yleensä toimivat kyllin hyvin eri antigeenien kanssa. Ne voimistavat kuitenkin usein huonosti IgE-välitteistä vastetta ja voivat aiheuttaa pistosalueella muun muassa turvotusta tai punoitusta.[14]

Muita käyttökohteita ovat deodoranttien hikoilua vähentävät antiperspirantit, ioninvaihto, kromatografia, kankaiden värjäys (aine toimii väriaineita kankaisiin sitovana aineena), lasin valmistus, voiteluaineet, poltettavat savet, paperit, painovärit, kankaiden vettähylkivyyden lisäys,[1] ruosteenestomaalit ja lasitteiden valmistus.[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • AK Karamalidis, DA Dzombak: Surface complexation modeling: gibbsite. Wiley, 2010. ISBN 9780470587683

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e S Budavari, M O'Neil, A Smith: The Merck index, s. 67. (12. painos) Chapman & Hall Electronic Pub. Division, 2000. ISBN 9781584881292
  2. ↑ WM Haynes: ”4”, CRC handbook of chemistry and physics, s. 55. (95. painos) CRC Press, 2014. ISBN 9781482208689
  3. ↑ a b E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 181. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
  4. ↑ https://science.jrank.org/pages/273/Aluminum-Hydroxide.html
  5. ↑ Karamalidis, s. 15
  6. ↑ Karamalidis, s. 3–4
  7. ↑ AR Hind, SK Bhargava, SC Grocott: The Surface Chemistry of Bayer Process Solids: A Review. Colloids Surf Physiochem Eng Aspects, 1999, 146. vsk, nro 1–3, s. 359–374. doi:10.1016/S0927-7757(98)00798-5 Artikkelin verkkoversio.
  8. ↑ Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1000. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.10.2010). (englanniksi)
  9. ↑ GAVISCON purutabletti spc.fimea.fi. Arkistoitu 1.3.2019. Viitattu 28.2.2019.
  10. ↑ a b C Schaefer, P Peters, RK Miller: Drugs during pregnancy and lactation: treatment options and risk assessment, s. 94. (3. painos) Academic Press, 2015. ISBN 9780124080782
  11. ↑ a b c P Singh, JM Terrell: Antacids. StatPearls Publishing, 2018. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.2.2019).
  12. ↑ DW Mudge et al: Do aluminium-based phosphate binders continue to have a role in contemporary nephrology practice? BMC Nephrology, 2011, 20. vsk, nro 12, s. 20. PubMed:21569446 doi:10.1186/1471-2369-12-20 Artikkelin verkkoversio.
  13. ↑ H Saha, O Wirta: Munuaisten vajaatoimintaa potevan hoito. Duodecim, 1995, 111. vsk, nro 15. Artikkelin verkkoversio.
  14. ↑ JR Crowther: Vaccine adjuvants: preparation methods and research protocols. s. 10, 65–66, 82. Humana, 2010. ISBN 9781617371592

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Alumiinihydroksidi&oldid=22765978”